Kirjallisuuskriitikko Tapio Sippoin
Astrologia ja astronomia ovat niin laajoja aiheita, että niihin kunnolla perehtyäkseen pitää lukea ainakin sata laadukasta kirjaa ajatuksen kanssa. Hotakaisen Astrologian historia on mainio yleisteos, jolla voi aloittaa tuon sadan kirjan urakan. Markus Hotakaisen Astrologian historia on laaja ja elävä yleisteos siitä, miten ihmiskunta on vuosituhansien ajan yrittänyt lukea jumalten tahtoa ja tulevaisuutta tähtitaivaasta. Samalla kirja yhdistää tähtitieteen, uskontohistorian, kulttuurihistorian ja hyvän tarinankerronnan. Koska kirja on niin laaja ja syvällinen, otan siitä esille tässä arviossani lähinnä vain mainioita ja maukkaita yksityiskohtia, ja kun luet kirjan itse, pääset sitten oikeasti asiasta selville.
Kirjan hauskin lause löytyy sen ihan lopusta. Siinä tietokirjailija Markus Hotakainen sanoo: ”Kenties kaikkein kiintoisinta, ehkä jopa paradoksaalisintakin, on se, että astrologia itsessään on onnistunut siinä, mihin sen pohjana ja perustana pidetyt tähtien ja planeettojen keskinäiset asemat eivät ole kyenneet: vaikuttamaan sekä yksittäisten ihmisten että kokonaisten kansakuntien kohtaloihin tuhansien vuosien ajan.”
Itselleni kirja tuotti riemunkiljahduksia ja setämiesmäistä hihittelyä. (Ajoin partani pois, joten partaani en voinut enää naureskella.) Kirja käsittelee mainiosti länsimaisen astrologian taustaa ja historiaa, sekä siitä poikkeavaa kiinalaista ja intialaista astrologiaa. Kirja on samalla mainio sivistysteos, sillä se kertoo hauskasti esimerkiksi siitä, kuinka suomalaisten päivien nimet ovat syntyneet synkretistisenä sekasotkuna eri kulttuurien sanoista ja tavoista, jumaluuksista ja taivaankappaleista. Esimerkiksi englanniksi lauantai on Saturday, joka viittaa Saturnukseen, mutta suomeksi se on lauantai, joka tulee muinaisnorjalaisten kylpypäivästä eli Laugardagr. Kuten tiedämme, monet suomalaiset tykkäävät edelleen saunoa lauantaisin.
”Astrologia on ollut merkittävä tekijä jokseenkin kaikissa kulttuureissa kautta aikain.” Markus Hotakainen
Astrologia on uskomusjärjestelmänä varsin hajanainen. Esim. Kiinassa Shang-dynastian aikana taivas (Tian), ja sen taivaanmerkit nähtiin pitkälti ihmistä alistavana ja määräävänä voimana. Jos tähdet ja taivaan ilmiöt kertoivat tietyn kohtalon, siihen oli alistuttava. Mesopotamiassa ajattelu oli melko toisenlainen. Tähtien ja epäsuotuisien ennusmerkkien valtaan ei välttämättä tarvinnut alistua, vaan uhkaavaa kohtaloa voitiin yrittää muuttaa rituaalein. Hyvä esimerkki on babylonialainen nam-bur-bi -rituaali. Sen tarkoituksena oli purkaa tai kumota pahan ennusmerkin vaikutus. Uskonnollinen johtaja (astrologi / ”pappi”) suoritti riitin uhrien, rukousten ja loitsujen avulla, jotta ennustettu onnettomuus ei toteutuisi. Nam-bur-bi ei siis ollut pelkkää ennustamista vaan aktiivinen uskonnollinen rituaali, riitti ja toimintatapa neuvotella jumalien ja kohtalon kanssa.
Yli 5 000 vuotta sitten babylonialaiset olivat omaksuneet sumereilta käsityksen, jonka mukaan taivaankappaleet ja kaikki luonnossa nähtävä olivat jumalten ilmentymiä ja heidän toimintansa seurauksia. Jos näitä merkkejä tarkkaili huolellisesti, saattoi saada vihiä jumalten tahdosta. Tästä käytännöllinen ja älyllisesti vaikuttava seuraus oli, että taivasta piti seurata järjestelmällisesti. Siitä kehittyi astrologin ammatti. Babylonialaisten tähtitarkkailu ei syntynyt pelkästä uteliaisuudesta, vaan siitä, että kuninkaan, (kaupunki)valtion ja siellä asuvan yhteisön turvallisuus riippui tähtitaivaan ja jumalten tahdon oikeasta tulkinnasta.
”Astronomia ja astrologia ovat eri asioita”. Markus Hotakainen
Hotakainen avaa tätä edellä mainittua kehitystä ja osoittaa, miten astrologia ja tähtitiede kulkivat pitkään käsi kädessä. Tähtitiede erkaantui omaksi tieteenalakseen vasta 1600-luvulla. Yhden asiakokonaisuuden Hotakainen jättää kirjassaan kunnolla kertomatta. Kristilliset munkit harjoittivat keskiajalla tähtitiedettä ja astrologiaa (jotka olivat oikeastaan yksi ja sama asia) aina 1500-luvulle asti. Munkit käyttivät taivaanlaskentaa kalenteriin, rukousaikoihin, lääketieteeseen ja luonnon ilmiöiden tulkintaan. Luostarit olivat ennen yliopistojen vakiintumista Euroopan keskeisiä oppimiskeskuksia. Munkit kopioivat, säilyttivät ja opettivat antiikin sekä arabialaista perintöä sisältäviä tähtitieteellisiä ja astrologisia tekstejä; suurimmat astrologiset kirjastot olivat myöhäiskeskiajalla usein juuri uskonnollisissa taloissa. Luostarikirjastoissa tämä näkyi käytännössä niin, että tähtikartat, eläinradan kuvat, planeettataulut, astrolabio-ohjeet ja kalenterilaskennan tekstit saattoivat esiintyä samassa käsikirjoituksessa. Monet 1100-luvulta eteenpäin tehdyt tähtitieteelliset käsikirjoitukset sisälsivätkin myös astrologista ainesta.
Roomalaiset, Pantheon ja astrologia
Astrologia oli kiinteä osa roomalaisten elämää. Sekä ylimystö että rahvas harjoittivat sitä. Horoskooppien opastamana tehtiin päätöksiä, toteutettiin erilaisia hankkeita, varauduttiin tulevaan ja suunniteltiin toimia pahojen päivien varalle. Rooman kuuluisa Pantheon pystytettiin poikkeuksellisesti siten, että sen julkisivu avautuu kohti pohjoista. Hotakainen kirjoittaa: ”Keskelle temppelin kupolikattoa jätettiin kahdeksan metrin läpimittainen aukko”. Muissa lähteissä, esim. Wikissä, sanotaan taas, että aukko on 9 metriä. On jo vuosia, kun viimeksi kävin Roomassa. Oma subjektiivinen muistoni on, että aukko olisi selvästi pienempi, mutta se vain osoittaa, kuinka vähän ihmisen muistiin voi luottaa. Hauskempi muisto on se ihmetys, kun sadepäivänä kirkon katosta valui vedet kirkon lattialle ja pappismiehet tai mitkä lie munkit riensivät lattiaa kuivailemaan.
Jokainen Roomassa ja Pantheonissa käynyt tietää, että se on edelleen yksi Rooman upeimmista rakennuksista, ja nykyisin katolinen kirkko. Nykyinen Pantheon on järjestyksessä toinen samalla paikalla. Alkuperäisen temppelin rakennutti keisari Augustuksen vävy Marcus Vipsanius Agrippa vuonna 27 eaa. Useimmat arvelevat, että temppelissä oli etruskilaiseen tyyliin kolme cellaa eli kammiota, ja että se oli leveä ja matala. Temppeli olisi ollut dekastyylinen eli kymmenpylväinen, ja julkisivu olisi antanut etelään. Tällöin se olisi muistuttanut arkaaista Capitoliumilla olevaa Juppiterin temppeliä. Jotkut arvelevat, että kyseessä oli alun perin kattamaton templum eli auguurien käyttämä enteiden tarkkailupaikka.
Uudessa rakennuksessa on katto, jossa on reikä. Hadrianus pystytti uuden Pantheonin entiselle paikalle vuosien 120 ja 124 välisenä aikana. Ajoitus on voitu vahvistaa rakennukseen käytetyistä tiilistä, joissa on Hadrianuksen leima. Pantheonin vaikutus uuden ajan arkkitehtuuriin renessanssista alkaen on ollut suunnaton. Sen konstruktioperiaatetta – portiikki ja rotunda – on käytetty uudelleen ja uudelleen lukemattomissa muissa kirkoissa, kaupungintaloissa ja palatseissa.
Antiikin Roomassa astrologia ja astrologit olivat arvostetussa asemassa. Tähtien ja planeettojen liikkeisiin perustuva tulevaisuuden luotaaminen oli maineeltaan toista luokkaa kuin lukuisat muut aikansa ennustamisen menetelmät, kuten eläinten sisälmyksistä ennustaminen, lintujen lennosta ennustaminen ja unista ennustaminen. Astrologia saapui Roomaan Kreikasta ja idästä. Rooman yläluokka alkoi kiinnostua taivaankappaleista ja niiden ominaisuuksista. Keskeiseksi kohteeksi omaksuttiin Aurinko, Sol Invictus (”Voittamaton Aurinko”), jonka syyrialaisperäisestä palvonnasta tuli vuonna 274 keisari Aureliuksen määräyksestä Rooman valtionuskonto.
Kuten tiedämme Sol Invictus on käsitteenä sittemmin nielaistu kristinuskoon, ja nykypäivän kunnon luterilainen suomalainen tietenkin julistaa, että Jeesus on tuo Voittamaton Aurinko. Muutakin kristillisiä parannuksia duunailtiin. Markus Hotakainen kertoo kirjassaan: ”Rooman keisari Constantius II:n käskystä Jeesuksen syntymäpäivää alettiin viettää tammikuun 6. päivän sijasta 25. joulukuuta, joka oli mm. pakanallisen auringonjumalan juhlapäivä. Näin päivän alkuperäinen merkitys oli helpompi vaivuttaa unholaan”.
Kristinusko ja juutalaisuus astrologian temmellyksessä
Astrologia on siitäkin vekkuli juttu, että se saattaa aiheuttaa melkoista ristivetoa ihmisten mielissä. Hyvä esimerkki on kirkkoisä Aurelius Augustinus, jonka aivopieru (ajatusvirhe) on kristinuskoon keksitty perisyntikäsite. Alkujaan, eli Jeesuksen ajan esijuutalaisessa kulttuurissa eikä alkukirkon opetuksissa, (eikä myöskään islamissa, ei koptien kristillisyydessä eikä ortodoksisuudessa), missään niissä ei ole löydettävissä perisyntiä, vaan sen lanseerasi Augustinus.
Nuoruutensa Augustinus huorasi ja ryyppäsi, ja sitten oli hetken vahvasti gnostilainen, jona aikana hän harrasti tähdistä ennustamista ja laati itsekin horoskooppeja. Tähän kuuluu tietysti suora tai välillinen ajatus, että tähdistä voi nähdä Jumalan tahdon. Käännyttyään kristinuskoon hän jätti astrologian ja Tunnustukset-teoksessaan hän jo kutsui astrologien oppeja ”jumalattomiksi tyhmyyksiksi”. Augustinus oli astrologian osalta huolissaan ”demonisista puhujista, joiden kanssa vääjäämättä ajautuu keskustelemaan pelkästään käyttämällä sitä”. Tästä voisi päätellä, että Augustus tunnustaa siis myös kuulleensa ääniä. Henkilökohtaisesti olenkin sitä mieltä, että perisynnyn lanseerajan pitääkin olla hullu, tai vähintäänkin tyhmä, mutta mennäänpä takaisin asiaan.
Kristinuskon kannalta haastavaa on aina ollut pohtia, onko Jumala määrännyt ihmisen kohtalon ennalta, vai onko ihmisellä oma tahto. Perinteisesti muinoin ajateltiin pääasiassa, että tähdistä näkyy Jumalan tahto, ja astrologit pystyvät kenties sen tulkitsemaan. Ongelmaan tuo lisähaasteen se, että jos ihmisellä on oma tahto, niin perisynti ei voi olla totta. Tältä pohjalta esim. varhaiskristityt, ortodoksit ja koptit eivät usko perisyntiin. Augustinus oli taas varsin motivoitunut julistamaan perisyntiä ja samalla tuomitsemaan astrologian. Tavallaan hän jäi oman ajattelunsa vangiksi, ja voimme samalla humoristisesti todeta, ettei Pyhä Henki häntä asiassa auttanut.
Seuraavina vuosisatoina kristittyjen ja kirkon suhtautuminen astrologiaan perustui pitkälti siihen, miten ”vapaa tahto” kulloinkin tulkittiin. Markus Hotakaisen sanoin: ”Ristiriita näiden kahden järjestelmän välillä oli ilmeinen: jos ihmisellä on vapaa tahto, miten taivaankappaleiden keskinäiset asemat voisivat määrätä hänen kohtalonsa? Ja jos ihmisellä ei le vapaata tahtoa, onko hänen kohtalonsa Jumalan käsissä?” (kirjan sivulla 123).
Tarinankerronnan juhlaa
Eräs hauska esimerkki kirjan detaljien sivistävyydestä on tarina Tyko eli Tyge (Tycho) Brahen nenästä. Kaksintaistelussa hänen kolmas serkkunsa Manderup Parsberg sivalsi Brahen nenän ”muusiksi”. Sen seurauksena Brahe käytti lopun elämäänsä tekonenää, kuparista arkena ja hopea-kultasekoitteista juhlatilaisuuksissa ja muissa kissanristiäisissä. Kirjassa Hotakainen kertoo Brahen astrologin urasta varsin kiinnostavasti. Astrologia ”tieteenä” on aina ollut suhteellisen häröä ja epäselvää, eikä aikaisempiin astrologian tutkimuksiin ole useinkaan kovin paljon luottamista, sillä laskennallinen virhemarginaali historian kulussa on aina ollut varsin suuri. Brahen tapaus on tästä hyvä esimerkki. Hän opiskeli Leipzigin yliopistossa kieliä ja klassista kulttuuria sekä tietysti myös astrologiaa. Elokuussa 1563 Brahe alkoi tehdä omia havaintojaan. Erään asian yhteydessä hän huomasi, että Ptolemaioksen laskelmat heittivät kuukaudella ja Kopernikuksen useilla päivillä. Tästä innostuneena, teini-ikäisen itsevarmuudella (ns. teinihybris) Brahe päätteli, että hän itse pystyy parempaan, ja päätti samalla omistautua tähtitieteelle.
Nerojen suhde astrologiaan
Eräs Hotakaisen kirjan arvokkaista anneista ovat huomiot siitä, kuinka oman aikansa nerot suhtautuivat astrologiaan. Esimerkiksi Leonardo da Vinci ja Carl Jung olivat melko eri mieltä siitä, mitä ja miten astrologiaan pitäisi suhtautua. Käyn nämä kaksi herraa nopeasti nyt läpi. Molemmat miehet, vaikka he elivät varsin erilaisilla aikakausilla, ajattelivat, tai pikemminkin uskoivat, että hermeettinen väittämä ”niin ylhäällä kuin alhaalla” on totta. Tuo väittämä sisältää oletuksen, että ihminen on maailman mitta ja päinvastoin, ja kaikkialla maailmankaikkeudessa vallitsevat samanlaiset lainalaisuudet. Nykyäänhän esimerkiksi kvanttifysiikka kyseenalaistaa tuon uskomuksen rajusti. Ja kukapa täysiälyinen enää nykyään ajattelee, että Jumala on jotenkin antropomorfinen ihmismäinen olento, paitsi kenties jotkut umpifundamentalistiset sairasta uskonnollisuutta heijastavat lahkojaan johtavat hahmot. Yleisellä tasolla voidaan kuitenkin todeta, että ihmiskunta on edistynyt tässä kohdassa henkisessä kasvussaan.
Leonardo da Vinci (1452–1519) oli italialainen renessanssiaikainen nero, taidemaalari, piirtäjä, insinööri, arkkitehti, anatomian tutkija ja keksijä. Tarkentaen; Italia ei ollut Leonardon aikana yhtenäinen valtio, joten hän ei ollut ”italialainen” nykyisen kansallisvaltion kansalaisena. Siis hän oli firenzeläinen ja toscanalainen, syntynyt Firenzen tasavaltaan kuuluneessa Vinciässä. Häntä pidetään yhtenä renessanssin humanistisen ihanteen keskeisimmistä edustajista, koska hän yhdisti taiteen, tieteen ja teknisen keksimisen. Kuitenkin häntä kutsutaan yleisesti italialaiseksi kieli-, kulttuuri- ja aluehistoriallisessa mielessä, koska hän puhui ja kirjoitti toscanalaista italian kielen muotoa, työskenteli Italian niemimaan kaupunkivaltioissa ja kuului italialaiseen renessanssikulttuuriin. Leonardon tuhannet säilyneet muistiinpanosivut käsittelevät mm. anatomiaa, optiikkaa, mekaniikkaa, geologiaa, kasvitiedettä, lentämistä ja kartografiaa. Hän kirjoitti usein peilikirjoituksella, joka on luettavissa peilin avulla. Hotakainen toteaa kirjassaan Leonardosta: ”Renessanssinero (siis da Vinci) ei uskonut astrologiaan, vaikka sen harrastaminen oli hänen elinaikanaan varsin suosittua, joskin kirkon katsannossa ajoittain kyseenalaista ja jopa tuomittavaa”.
Carl Gustav Jung (1875–1961) taas suhtautui astrologiaa aivan eri tavalla kuin da Vinci. Voidaan leikkisästi sanoa, että Jung oli nielaissut astrologian koukun ja kohonkin, eli hänen tapansa lähestyä astrologiaa ei ollut nykymittarein erityisen tieteellinen ja rationaalinen. Carl Gustav Jung on nykytiedon valossa psykologian parissa kenties toiseksi tärkein henkilö heti Viktor Franklin jälkeen. Jos joku luulee, että Freud mahtuu järkevän psykologian huippuihin, niin kannattaa tarkistaa käsityksiä nopeasti. Freud oli tutkitusti oikeasti vahvoja huumeita käyttänyt häiriintynyt ja suorastaan hullu seksimaanikko ja pervo, jonka sekopäisistä teorioista on suuri tarve päästä jo eroon. Jos kiinnostaa, niin lue kustantamo Nastamuumion julkaisema kirja Freudin huumehouruisesta elämästä. Kirjan nimi on Kokaiinista, ISBN 9789525083309. Se löytyy Helsingin kirjastoista.
Mutta asiaan. Jung oli sveitsiläinen psykiatri ja psykologi, joka perusti analyyttisen psykologian eli jungilaisen psykologian koulukunnan. Koulukunta on saanut vahvasti vaikutteita astrologiasta uskomusjärjestelmänä. Jung kulutti suuren osan ajastaan tutkimalla uskontoja, alkemiaa ja astrologiaa. Hänen huomattavimmat ajatuksensa koskevat psykologisia komplekseja, individuaatiota, arkkityyppejä, kollektiivista alitajuntaa sekä synkronisiteettia. Jung liitti astrologian pääosin luonnonaikojen rytmiin, sekä ihmismielen vertauskuvalliseen mielikuvitukseen, joten hän suhtautui tässä mielessä hiukan kriittisesti astrologiaan. Hotakainen kirjoittaa kirjassa kuitenkin myös näin: ”Silti Jung uskoi astrologian ja horoskooppien antavan luotettavaa tietoa, tai ainakin vahvoja viitteitä, jos ei nyt tulevista tapahtumista niin ainakin ihmisen psyykeen piilotajuisista ominaisuuksista. Hänen (siis Jungin) mukaansa astrologia on piilotajunnan projisoitua psykologiaa”. Tässä kaikessa kannattaa kuitenkin myös muistaa, että Jung ei ollut astrologi, eikä hän laatinut horoskooppeja, eikä yrittänyt nähdä tähdistä tulevaisuutta. Siis näin ainakin Hotakainen väittää kirjassaan.
Astrologian pätevyys tieteen silmin
Kuten jo aikaisemmin kirjoitin, Markus Hotakaisen Astrologian historia on laaja ja elävä yleisteos. Kirjan mielenhaastavuuden kannalta helpoin osuus on astrologian muinaista historiaa käsittelevä osuus. Hiukan enemmän mieltä alkaa haastaa, etenkin astrologiaan vahvasti uskovilla, kun kirja alkaa käsitellä näitä maailman neroja ja heidän erilaisia ajatustapojansa ja asenteita astrologiaan. Nykytermein sanottuna esimerkiksi Leonardo da Vinci pyyhkisi astrologialla takapuolensa. Rajuin ja samalla mielenkiintoisin osa kirjaa on sen loppuosassa, sivulta 320 alkaen, kun kirja / Hotakainen käy läpi laadukkaita tieteellisiä tutkimuksia, joita astrologian kyvystä ennustaa ihmistä ja hänen tulevaisuuttaan on tehty. Erityisen oleellista tässä on, että tutkimukset ovat sellaisia, että ne lähtöoletuksissaan kunnioittavat astrologiaa uskomusjärjestelmänä ja tutkivat sitä ja sen toimivuutta varsin vahvalla pieteetillä ja kunnioittavassa hengessä. Lukekaa ja nauttikaa.
Esimerkkinä kerron, että kirjassa on selitetty Spencer Greenbergin ja Andre Ferretin heinäkuussa 2024 toteuttama tutkimus, johon osallistui 152 astrologia. Mukana oli aivan maailman huipuiksi tunnustettuja astrologeja merkittävä määrä. Tutkimus oli erittäin asiallinen ja korrekti ja siihen osallistuneet astrologit saivat arvioida ennakkoon odotuksiaan tulosten suhteen. Spencer Greenbergin ja André Ferretin 21. heinäkuuta 2024 julkaisema tutkimus testasi, pystyvätkö astrologit tunnistamaan henkilön oikean syntymäkartan henkilön vastauksiin perustuvan profiilin avulla.
Noh, kuinkas siinä kävikään? Astrologian ja astrologien kannalta testissä kävi varsin kehnosti. Tulos oli, että 152 astrologin ryhmä ei suoriutunut tehtävästä paremmin kuin sattuma. Käytännössä arvaamalla olisi voinut saada parempia tuloksia, ja ammattiastrologit pärjäsivät huonoiten, vaikka tutkimuksen alussa heidän itsearvionsa olivat erittäin korkealla ja he tiesivät mitä ja miten tutkitaan. Hassua on myös, että ns. parhaat tulokset saivat ”kokeneet harrastajat”, mutta heidänkään tuloksensa eivät poikkea tavallisen ihmisen arvauksien tasosta. Tämä tutkimus on kirjassa selitetty varsin tarkasti ja asiallisesti.
Lohdutuksen sanoina, hiukan pois suolaa haavoista, eli tekoälyn sanoin: Tutkimus osoitti, että testatuissa olosuhteissa astrologit eivät pystyneet tunnistamaan henkilöitä heidän täysien syntymäkarttojensa perusteella paremmin kuin sattumalla. Se ei kuitenkaan yksin todista, ettei astrologia voisi toimia missään muussa käytännössä; kyse oli nimenomaan yhdestä, hyvin määritellystä ennustustehtävästä. Tutkimus oli Clearer Thinking -organisaation julkaisema, mutta ei vertaisarvioitu tieteellinen artikkeli, ja osallistujat valikoituivat itse. Siksi sitä kannattaa lukea vahvana käytännön testinä, ei lopullisena metatieteellisenä näyttönä koko astrologian toimivuudesta.
Kirjan loppupuolella, sivulla 333, Hotakainen toteaa: ”Tähtimerkillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, missä Aurinko todellisuudessa itse kunkin syntymän hetkellä sijaitsee, ei ainakaan länsimaisessa astrologiassa. Voiko näin hataralta pohjalta tehdä päätelmiä oikeastaan mistään? Ehkä voi, ehkä ei.”
Kapitalismin kukkanen eli loppumainos: Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille, joita kiinnostavat tähdet, esoteria, okkultismi, henkisyys, mystiikka, muinaiset sivilisaatiot, uskonto, kohtalon ajatus tai sen tutkiminen, ja se miten ihminen on yrittänyt vuosituhansien ajan löytää järjestystä taivaalta. Tehtäköön samalla tiedettäväksi, että minua (Tapio Sippoin) ei ole lahjottu, eikä uhattu aseella tahi millään astalolla, että olen tämän mainoslausahduksen tähän kirja-arviooni liittänyt.
