Aviador Kustannus
Koiviston kirjoittama ja Björklundin kuvittama lasten tietokirja Ikikallion tarinoita – Urbergets berättelser kertoo esihistoriasta ja varhaishistoriasta yleistajuisesti ja monikielisesti.
Tiede- ja kulttuuriministeri Sari Multala jakoi vuoden 2024 tiedonjulkistamisen valtionpalkinnot 4. kesäkuuta. Palkintoja jaettiin tänä vuonna kahdeksan. Ministeri kiitti palkittuja kansalaisten tietämyksen lisäämisestä ja virikkeiden antamisesta yhteiskunnalliselle keskustelulle.
Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan (TJNK) esityksestä opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää vuosittain tiedonjulkistamisen valtionpalkinnot. Palkinto myönnetään ajankohtaisesta ja ansioituneesta tiedonjulkistamistyöstä.
Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan perustelut (palkintosumma 18 500 euroa):
”Vantaan kaupunginmuseon näyttely ja kirja Ikikallion tarinoita jatkavat tekijöiden monipuolista ja pitkäaikaista työtä, jonka tavoitteena on kertoa esihistoriasta ja varhaisesta historiasta yleistajuisesti. Kerronnan ja kuvituksen keskiössä ovat nykyisen Vantaan seudulla eläneet lapset ja heidän perheensä. Ikikallion tarinoissa kertojan roolin saa luonnonympäristö, joka edustaa jatkuvuutta kivikaudelta näihin päiviin. Vuosituhantinen elämä ankkuroituu paikalliseen ympäristöön, johon voi tutustua vielä nykypäivänäkin. Kivikaudelta modernin ajan alkuun kuvatut lapsihahmot on kuvattu rikkaasti ja samalla realistisesti, toimijoina omassa ympäristössään. Tarinoista välittyvät lapsen tietotasolle sopivalla tavalla entisajan elämän kovat ehdot, mutta toisaalta myös huolenpito. Näyttelystä kertova kirja tarjoaa suomen- ja ruotsinkielisen kertomuksen samojen kansien sisällä. Vaihteleva kuvitus kutsuu lukijaa tutustumaan myös toisella kotimaisella kielellä julkaistuun osuuteen, ja kokonaisuus antaa mahdollisuuden käyttää kirjaa myös kielen harjoittelussa.”
