Eläinpeli – matkantekoa mielessä ja maisemassa

Kansi: Satu Enstedt | Tiina Poutasen kuva © Elsa Pohjanperä

Tiina Poutasen toisessa romaanissa seikkaillaan Skotlannissa sekä pohditaan identiteettiä ja sen säilymistä vieraassa ympäristössä. Teos on itsenäinen jatko-osa vuonna 2021 ilmestyneelle Pyörävaras-romaanille.

Tiina Poutasen romaani Eläinpeli on julkaistu Aviadorin kustantamana.

Tiina Poutasen toinen romaani Eläinpeli kertoo matkanteosta – sekä mielentilana että konkreettisesti. Tapahtumapaikkana on Skotlanti, jonka maisemissa romaanin päähenkilö, poika nimeltä Aleksis Runeberg, vaeltelee päätyen milloin meren rantaan, milloin taas markkinoille. Hän kohtaa vaeltelunsa aikana ihmisiä nuoresta tytöstä vanhainkotikarkulaiseen ja eläimiä siilistä lohikäärmeeseen.

Romaani tarkastelee identiteettiä ja sen säilymistä vieraassa ympäristössä. Teos hyödyntää sisäkkäiskertomuksia, myyttejä ja kansantarinoita sekä tieteellisen tekstin konventioita.

Tiina Poutanen (s. 1967) työskentelee kirjailijana ja kuvataiteilijana. Hän on julkaissut aiemmin kaksi kiitettyä runokokoelmaa sekä romaanin Pyörävaras, jonka itsenäinen jatko-osa nyt julkaistava romaani Eläinpeli on.

POUTANEN, TIINA : Eläinpeli
180 sivua
Sidottu, kovakantinen
ISBN 9789523812079
Ilmestymisaika: Syyskuu 2023

 

Suunnittelu ja toteutus: DevNet Oy