Kulttuuri- ja tiedetoimittaja Tapio Sippoin
Japani ja japanilaisuus on monelle suomalaiselle heidän omasta mielestä hyvinkin tuttu juttu. Kun rapsutamme tämän oletuksen pintaa, totuus alkaa poreilla esiin. Moninaisuus ja erikoisuus suomalaiseen kulttuuriin verrattuna on melkoinen ja suomalaisten tieto vielä aika vähäistä. Rapsuttelen nyt hiukan sitä Japanin tietämisen pintaa, jotta saamme hiukan enemmän irti tästä arvion alaisesta vekkulista touhusta, eli kakeiboilusta.
Sushi on tuttu ravintolaruoka, ja monet tietävät, että se on alun perin Japanista, mutta hurmaavan makuista herkkujuomaa matcha genmai chata en ole Suomessa juonut kuin omassa kodissani. Jokainen suomalainen tietää mitä on judo, mutta harvempi tietää mitä on daitoryu aikijujutsu. Vielä harvempi tietää mikä on Sasuka ry ja lähes kukaan suomalainen ei tiedä mitä tai keitä ovat burakulaiset. Kerron teille historiallisena detaljina, että Japanissa on oma, nykyisin epävirallinen mutta vahva ”kastilaitos”. Burakulaisista eivät edes japanilaiset tuttusi puhu, koska asia on heidänkin kesken vahva tabu.
Naistenlehdet toki levittävät japanilaisia arkipäivän juttuja, joista kasvaa länsimaissa muoti-ilmiöitä ”kaikelle kansalle”. Marie Kondo paukahti länsimaisen fengshui-hypetyksen kärki-ilmiöksi muutama vuosi sitten. KonMari auttoi tekemisen puutteesta kärsiviä keskiluokkaisia ja keski-ikäisiä täti-ihmisiä ”järjestelemään kotinsa”. Ja nyt on aika pinnallisesti omaksua satoja vuosia vanha japanilainen kotitalouden kirjanpitomeininki. Sillä on hassu nimi, Kakeibo. Kakeibo on uusin Japanista länsimaihin levinnyt ilmiö. Se lausutaan ei niin tutun suomalaisesti ka-ke-i-bo (ei siis ka-kei-bo!).
Virallisemman narraation mukaan kakeibo juontaa juurensa vain rapian sadan vuoden päähän. Japanin ”ensimmäiseksi lehtinaiseksi” tituleerattu Hani Motoko lanseerasi tilikirjan kotitalouden hoitoon. Hieno ja ehkä myyväkin tarina, mutta lienee hiukan todellisuuspakoinen puhtaamman historian tulokulmasta. Ilmiönä kakeibo on Japanissa hyvin laaja ja arkipäiväinen, kuin meillä joulukalenteri. Lidlistä saa reilusti alle kahdella eurolla vähintään samantasoisen suklaajoulukalenterin kuin minun lähimmästä K-kaupasta saa reilulla kymmenellä eurolla. Tyhmä ei siis ole se, joka pyytää, vaan se joka maksaa. Myös Kakeiboa myydään Japanissa kaikille ja kaikissa hintaluokissa, luksusmalleja ja myös kännyköihin apseina.
Jos sattuu visiteeraamaan Japanin saarille, saattaa helposti samalla hankkia itselleen vinon pinon erilaisia kakeibo-tyylin kirjoja ja vihkoja. Voit valita, onko niissä esim. yksisarvisia, Totoro, geishoja (ja samuraita), vaiko hienoja luontokuvia. Valikoimaa on valtavasti. Näissä kirjoissa (ja vihoissa) haasteena toki on, että ne ovat japaninkielisiä. Suomenkielistä kakeiboa pääsee harjoittamaan helpoiten, kun hankkii Bazar Kustannuksen julkaiseman tilikirjan. Näitä kakeibo-kirjoja saa suomeksi monella kansivärillä, mutta ei ainakaan vielä yksisarvisen kuvilla varustettuna.
Japanissa asiat ovat kovin toisin kuin Suomessa. Edelleen on hyvin yleistä, että perheen työjuhta (usein se perheen mies, esim. ”salariman”) tuo palkkapäivänä tilipussinsa vaimolleen. Vaimo sitten laskeskelee rahoja aikansa ja antaa sen jälkeen ehkä rahoista miehelle ns. viikkorahaa (kyllä, juuri samaan tapaan kuin Suomessa toisinaan pikkulasten kanssa tehdään!). Näin miehenä on helppo tajuta, että tässä japanilaiset lienevät selvästi suomalaisia edellä, noin taloussivistyksellisessä mielessä.
Historia on osin tylyä. Nämä terävä-älyiset japanilaiset naiset ovat kautta vuosisatojen pitäneet tiliä perheen tai suvun menoista ja tuloista. Tosin aikaisemmin tähän ovat pystyneet lähinnä aatelisten ja muun ylemmän yläluokan naiset, köyhillä kun ei ollut kunnolla rahaa, vaan kauppaa tehtiin usein tavaraa ja ruokaa vaihtamalla, siis silloin kun sitä oli. Ja sata vuotta sitten kirjanpitoa alettiin opettaa myös ”kiireisille japanilaisille kotiäideille”. Syyllinen siihen on edellä mainittu Hani Motoko.
Varsinainen touhu on helppoa. Säästäminen on erittäin vaikeaa ja rahojen laskeskeluhan on erittäin tylsää. Siitä on nyt yritetty tehdä vähän kivempaa. Kakeibo on kotitalouksille tarkoitettu tilikirja, jonka ideana on auttaa käyttäjäänsä säästämään rahaa joka kuukausi. Ensin arvioidaan ja lasketaan, kuinka paljon on isompia menoja ja siten siis säästötavoitteita vuodelle. Sen jälkeen siirrytään kuukausitasolle. Kakeibon kanssa tämän pitäisi olla helpompaa, mukavampaa ja nopeampaa. Kirjaan yksinkertaisesti laitetaan ylös kuukauden tulot ja menot ja tarkkaillaan omaa kulutusta säästämismielessä.
Raha on japanilaisissa kodeissa naisten käsissä. Kakeibon nerokkuus kuitenkin piilee japanilaisessa suhtautumisessa säästämiseen. Sen sijaan, että keskitymme asioihin, joita emme voi ostaa, säästäminen nähdään rahan käyttämisenä oikealla tavalla. Ja siinä yleensä japanilainen ajattelee naisen olevan todennäköisesti fiksumpi kuin miehen.
Usko tai älä, mutta kerron kuitenkin. Japani on, kuten tiedämme erittäin korkealle kehittynyt maa. Jo vuosia ennen kuin Suomessa autoilijat käyttivät navigaattoreita, japanilainen ystäväni kuskaili minua Osakan lentokentältä kohti Kioton historiallista keskustaa, johon olin menossa majoittumaan. Ihmettelin suu auki, kuinka kaverini kännykkä höpisi japaniksi tarkasti ajo-ohjeet, jotta kaverini saattoi rupatella kanssani eikä seonnut valtaisin liikennehässäkän keskelle. Siihen aikaan Suomessa navigaattori oli lähinnä diplomi-insinöörin märkä päiväuni. Tekniikka siis hallitaan. Kuitenkin tänäänkin japanilaiset käyttävät todella paljon käteistä ja osin juuri siihen liittyy myös kakeibon suosio.
Miehen kotiin tuoman tilipussin käteinen laitetaan usein useisiin kirjekuoriin, joissa rahan muhivat kotona käyttöä varten. Käytännössä kakeibo on kalenteri, johon merkitään päivittäin ja viikoittain omat menot, jotka sitten lasketaan kuun lopussa yhteen. Rahakuoret ovat sen konkretisoituma. Eikä tässä vielä kaikki! Kakeiboon merkitään tulojen ja menojen lisäksi myös säästötavoitteet ja pohdintoja omasta rahankulutuksesta. Kakeiboilija suorittaa siis taloudellista itsereflektointia (maistele tätä sanahirviötä). Nämä välkyt pohdinnat sitten toimivat apuna omien säästötaitojen kehittämisessä.
Taas nousee kysymys. Miksi ostaa valmis kirja, kun voit itsekin töhriä laskelmasi vaikka vessapaperille? Kakeibona voi toimia tavallinen muistivihko, mutta kirjanpito on helpompi ja mukavampi valmiin (ja usein nätin!) kirjan avulla. Suomessa julkaistiin vuonna 2018 käännös Fumiko Chiban englanninkielisestä kirjasta Kakeibo – Japanese Art of Saving Money. Suomeksi kirja on käännetty Kakeibo: säästämisen taito.
Tuosta kirjasta teen nyt arviota. Kirjassa Chiba kannustaa kirjoittamaan, mihin kohteeseen haluat säästää tai esimerkiksi antamaan itsellesi rohkaisun sanoja. Metodiin kuuluu paljon kyselyä. Pääsitkö säästötavoitteeseesi tässä kuussa? Mitä säästämiskeinoja keksit? Mihin asioihin käytit liikaa rahaa? Mitä teet toisin ensi kuussa? En osaa vastata kenenkään puolesta, josko nämä kysymykset auttavat sinua oppimaan ja valmistautumaan paremmin seuraavan kuukauden säästötavoitteisiin, mutta myös se lienee kirjan tavoite.
Suosittelen lukemaan Uutislähteeseen kirjoittamani elokuva-arvion Kirsikkapuiden alla -elokuvasta, mikäli haluat tietää jotain uutta japanilaisuudesta ja esim. burakulaisista.
https://www.uutislahde.fi/elokuvat/kirsikkapuiden-alla
https://fi.wikipedia.org/wiki/Burakulaiset