20.4.2023
Hannu Ignatiuksen kokoaman Olavi Virta -muistelmateoksen ensimmäinen painos myytiin loppuun puolessa vuodessa. Kirjan julkaisun jälkeen tuli uusia yhteydenottoja maakunnista ja kertyi lisää muistoja kohtaamisista kruunaamattoman tangokuninkaan kanssa. Näillä uusilla muistoilla laajennettu toinen painos on nyt ilmestynyt.
Kun lähes kaikesta oli pulaa, musiikki toi lohtua tavallisten suomalaisten arkeen. Yksi oli ääni ylitse muiden: Olavi Virta, vaatimattomista oloista lähtenyt laulaja, jonka ääni ja musikaalisuus kesti vertailun kenen tahansa maailmantähden kanssa. Hannu Ignatius on koonnut kirjaansa Olan kohdanneiden suomalaisten muistot ja myöhemmät, tallenteiden välittämät kokemukset tähdestä, joka tiesi arvonsa ja joka joutui kohtaamaan myös suosionsa itsetuhoisen elämän vauhdittaman laskun. Olavi Virta kuoli vain 57-vuotiaana, mutta hänen musiikkinsa elää suomalaisten muistoissa, joista kuvastuu syvä kunnioitus laulajan elämäntyötä kohtaan.
Teoksen toisessa painoksessa muistojen määrää on kasvatettu jopa 25 %, mikä on huomattava lisäys kokonaisuuteen. Lisäksi kuvitusta on päivitetty.
Olavi Virran kuolemasta tulee tänä vuonna kuluneeksi jo 51 vuotta, mutta hänen musiikkinsa ja muistonsa elää edelleen ihmisten mielissä ja sydämissä. Jatkuvasta kansansuosiosta kertoo myös se, että kevään 2023 aikana maata kiertää peräti kaksi erillistä Virta-konserttiproduktiota.
Hannu Ignatius on Tampereella asuva, pohjoiskarjalaislähtöinen populaarimusiikin tuntija, joka on aiemmin toimittanut teoksen Tapsa – koko kansan reissumies. Lisäksi hän on toiminut 30 vuoden ajan Elvis Presley Fan Clubin toiminnanjohtajana ja toimittanut aiheeseen liittyvää lehteä. Olavi Virta musiikkeineen ja elämänvaiheineen on niin ikään kuulunut hänen kiinnostuksen kohteisiinsa kymmenien vuosien ajan.
IGNATIUS, HANNU : Muistojen Virta (2.p.)
350 sivua
Sidottu, kovakantinen
ISBN 9789523811010
Ilmestymisaika: Huhtikuu 2023
Aviador Kustannus