Suomi lukee 2023 -tutkimus: Suomi lukee yhä moninaisemmin

12.04.2023, Kirjakauppaliitto

Suomalainen viettää kirjojen parissa keskimäärin 5,36 tuntia viikossa, kun huomioidaan sekä painettujen että sähköisten kirjojen kulutus. 86 % on lukenut viimeisen neljän viikon aikana kirjaa jossain formaatissa.

Äänikirjapalveluita tilaa nyt 21 % suomalaisista, kahden vuoden aikana osuus on kasvanut 17 %. Painetun kirjan suosio ei kuitenkaan ole katoamassa: Kolme neljästä suomalaisesta kertoo ostaneensa viimeisen vuoden aikana painettuja kirjoja itselleen tai lahjaksi, ja joka neljäs on ostanut lahjaksi lastenkirjan.

Tiedot käyvät ilmi Kirjakauppaliiton ja Suomen Kustannusyhdistyksen Taloustutkimuksella teettämästä Suomi lukee -tutkimuksesta.

Kuva lukijasta monipuolistuu äänikirjapalveluiden myötä

Kirjojen ostaminen ja lukeminen vaikuttaa jakautuvan aiempaa tasaisemmin niin painettujen kirjojen kuin lukuaikapalveluiden osalta. Iän, asuinpaikan ja koulutustason vaikutus kirjoja ostaneiden osuuteen on vähentynyt selvästi. Sukupuolten välinen ero kirjaostoissa on sen sijaan kasvanut: Naiset ostavat ja lukevat kirjoja miehiä enemmän, ja erityisesti lukuaikapalvelut ovat naisten suosiossa.

Lukuaikapalvelut ovat tuoneet kirjallisuuden pariin myös uusia yleisöjä. Niistä, jotka eivät osta lainkaan painettuja kirjoja, 15 % oli maksanut lukuaikapalvelusta.

Tutkimuksessa hahmotellaan neljä ostajaprofiilia, jotka kuvaavat erityyppisiä kirjojen kuluttajia.

– Kuva kirjojen ostajista ja lukijoista tarkentuu ja monipuolistuu uuden tiedon myötä. Äänikirjat ovat muuttaneet kirjojen kuluttamisen tapaa, ja muutoksen vaikutukset tuntuvat kirja-alalla yhä vahvemmin, Suomen Kustannusyhdistyksen johtaja Sakari Laiho sanoo.

Kyselyssä kartoitetaan vastaajien omaa näkemystä ajan- ja rahankäytöstään. Alan tilastojen mukaan toteutunut myynti ei painettujen kirjojen osalta seuraa näitä tuloksia. Painettujen kirjojen myynti laski viime vuonna noin -10 %.

– Kyselyn vastaukset kertovat kuitenkin, että suomalaiset pitävät arvossaan kirjoja ja niiden lukemista. Kirja on myös edelleen suosittu ja arvostettu lahja, toteaa Kirjakauppaliiton toimitusjohtaja Laura Karlsson.

Suomi lukee -tutkimuksessa selvitetään yleisen kirjallisuuden lukemista ja ostamista omalla rahalla. Tutkimus on tehty ensimmäisen kerran vuonna 1995 ja edellisen kerran vuonna 2020.

Suunnittelu ja toteutus: DevNet Oy