11.04.2023, Stiftelsen för Åbo Akademi sr/Åbo Akademin säätiö sr
Pohjoismaissa kiertävä Lux Borealis säkenöi tänä vuonna Sibelius-museossa huhtikuun lopulla. Festivaali esittelee mielenkiintoisia, rajoja rikkovia ja uutta ilmaisua etsiviä musiikintekijöitä pohjoismaista. Sibelius-museossa esiintyvät myös muun muassa Duo Arkipelag sekä Mikko Sarvanne Garden & AINON.
Pohjoismainen kiertävä festivaali Lux Borealis on järjestetty ensimmäisen kerran vuonna 2021. Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Suomessa kiertävät pohjoismaiset esiintyjät. Tänä vuonna Lux Borealis valaisee musiikinystäviä Sibelius-museolla 26.4. ja 27.4. Festivaali tähtää spottivalonsa kohti tämän hetken mielenkiintoisimpia musiikintekijöitä pohjoismaista, jotka ovat kaikki rajoja rikkovia ja uutta ilmaisua etsiviä.
”Olemme todella innoissamme saadessamme vieraaksi pohjoismaisen Lux Boreal -festivaalin. Kahtena iltana vaeltava nomadifestivaali esittelee Johanna Elina Sulkusen (FI/DK), Christian Wallumrød Ensemblen (NO), Johanna Borchertin (DK/DE) ja Lovisa Samuelssonin (SE). Festivaalin konserteissa tullaan kuulemaan musiikkia, joka hakee vaikutteensa popista, nykyklassisesta, jazzista ja elektronisesta musiikista”, kuvailee Sibelius-museon tuottaja Johannes Juva.
Huhtikuun 12. päivänä Sibelius-museolla esiintyy Duo Arkipelag, varsinaissuomalainen huilu-kitaraduo, joka kokoonpanollaan Visa Turunen (huilu) ja Tuomo Tirronen (kitara) on konsertoinut vuodesta 2004 esittäen soittimiensa klassikkoteoksia ja uutta innovatiivista aikansa nykymusiikkia. Duo Arkipelagin ensilevytys Duo Arkipelag julkaistiin keväällä 2018. Levyn ohjelma koostuu suomalaisista teoksista.
Fredagar på Sibbe -konserttisarjan tähtinä nähdään 14. huhtikuuta Mikko Sarvanne Garden & AINON. AINON on soittanut Turussa ennenkin, mutta Mikko Sarvanne Gardenille vierailu on ensimmäinen. Jazzin ja klassisen parissa toimineiden muusikoiden muodostama Mikko Sarvanne Garden yhdistää kolme laulajaa, akustiset soittimet, elektroniikan ja ASMR-rapinan yhtenäiseksi äänimaailmaksi. Mikko Sarvanne Gardenin Heräämisen valkea myrsky -albumi ilmestyi tammikuussa 2022.
19. huhtikuuta Sibelius-museon Duo-illassa esiintyvät Harri Sippel, alttoviulu sekä Pasi Helin, piano. Konsertin ohjelmassa kuullaan muun muassa säveltäjä Rebecca Clarkea ja nykysäveltäjä Fernando Arroyo Lascurainia.
Rebecca Helferich Clarkea (1886–1979) pidetään yhtenä tärkeimmistä brittiläisistä säveltäjistä ensimmäisen ja toisen maailmansodan väliseltä ajalta ja sukupolvensa arvostetuimpana brittiläisenä naissäveltäjänä. Kreikkalaisen unen ja unelmien jumalan mukaan nimetty Morpheus-teos heijastelee herkällä tavalla Clarken mieltymystä Debussyn luomaan impressionistiseen sävelkieleen.
Suomen ensiesityksenä kuullaan amerikanmeksikolaisen 36-vuotiaan Fernando Arroyo Lascurainin teos Novel Voices (2019), joka syntyi lähi-idän pakolaisleireissä järjestetyn musiikkiprojektin heijastuksena kuvaamaan vaikeassa tilanteessa elävien ihmisten sielun liikkeitä.
Kaikki Sibelius-museon tapahtumat löydät täältä.
Sibbe Live!: Duo Arkipelag
12.4. klo 19:00 – 20:00
Aikuiset 15 €
Opiskelijat/ eläkeläiset 12 €
Fredagar på Sibbe: Mikko Sarvanne Garden & AINON
14.4. klo 19:00 – 20:00
Aikuinen 25 €
Opiskelija/ eläkeläinen 15 €
Sibbe Live!: Duoilta
19.4. klo 19:00 – 20:00
Aikuiset 15 €
Opiskelijat/ eläkeläiset 12 €
Lux Boreal #1
26.4. klo 19:00 – 22:00
Aikuinen, 1 päivä 18 €
Opiskelija/ eläkeläinen, 1 päivä 14 €
Aikuinen, 2 päivää 30 €
Opiskelija/ eläkeläinen, 2 päivää 25 €
Lux Boreal #2
27.4. klo 19:00 – 22:00
Aikuinen, 1 päivä 18 €
Opiskelija/ eläkeläinen, 1 päivä 14 €
Aikuinen, 2 päivää 30 €
Opiskelija/ eläkeläinen, 2 päivää 25 €
Osoite:
Piispankatu 17, Turku