Rovaniemen Teatteri
Erika Hastin käsikirjoittama ja Eljas Liinamaan ohjaama PunahilkkaROK saa ensi-iltansa lauantaina 5.10. kello 17:00 vinttinäyttämö Kerolla. Lavastuksesta ja pukusuunnittelusta vastaa vieraileva suunnittelija Sanna Halme.
”Sannan luoma näyttämökuva on kuin pienoismalli ihmisen mielikuvituksesta, jossa omia mörköjään voi toki yrittää tukahduttaa ja paeta vaikkapa virtuaalitodellisuuteen, mutta joka kuitenkin rikastuttaa elämää valtavasti, kun uskaltaa antaa alitajuntansa vapaasti virrata”, kuvailee ohjaaja Eljas Liinamaa työparinsa työnjälkeä.
Lasten esitys lauman kaipuusta ja rohkeudesta olla oma itsensä
Musiikkipitoinen PunahilkkaROK on Erika Hastin kirjoittama someajan uudelleentulkinta klassikkosadusta. Se on räväkkä ja lämminhenkinen kertomus yksinäisyydestä, lauman kaipuusta ja rohkeudesta olla oma itsensä. Esitys on suunnattu alakouluikäisille 6-vuotiaasta ylöspäin. Rooleissa loistaa Siiri Partanen ja Timo Vuento.
”Erika Hastin rouhea päivitys klassisesta sadusta on ollut aivan mahtava leikkikenttä. Kauniina pohjana on Punahilkan ja Isoäidin, kahden yksinäisen, välille löytyvä yhteys sekä muodonmuutos, mikä elämässä tapahtuu, kun uskaltaa paljastaa todellisen karvansa. Tämän päälle on sitten mahdollista rakentaa vaikkapa pienoismusikaali davidlynchiläisin maustein”, kertoo ohjaaja Eljas Liinamaa ja jatkaa: ”Näyttelijät Siiri ja Timo ovat olleet tässä aivan mahtavia leikkikavereita. Heidän näyttämödynamiikastaan välittyvä ilo, valo ja lämpö on juurikin Puniksen ja Mummon yhteisen ihmettelyn ytimessä”.
Vinttinäyttämö Kerolla ja kiertueella Lapin maakunnissa
PunahilkkaROK nähdään vinttinäyttämö Kerolla ensimmäisen kerran lauantaina 5.10. kello 17:00. Loppuvuoden aikana esityksiä on useita kertoja viikossa myös varhain arkipäivinä.
Esitys lähtee myös maakuntakiertueelle. Syksyn aikana Punis ja Mummo vierailevat Keminmaassa, Kolarissa, Pelkosenniemellä, Pellossa, Sallassa, Savukoskella, Sodankylässä, Ylitorniolla ja Äkäslompolossa.
Lapin Alueteatterin kiertueet ovat erityisen tärkeitä edistäen saavutettavuutta sekä kosketusta kulttuuriin ja taiteeseen myös niille, jotka asuvat kauempana kulttuurikeskuksista. On tärkeää, että myös korkealaatuista lastenteatteria tuodaan Lapin harvaanasutuille alueille, jotta jokainen lapsi saa mahdollisuuden kokea taidetta ja kulttuuria. Teatterilla on merkittävä rooli lasten mielikuvituksen rikastuttamisessa ja yhteisöllisyyden rakentamisessa. Lapin kiertue vie elämyksiä sinne, missä niitä ei aina ole helposti saatavilla.
PunahilkkaROK
Ensi-ilta Rovaniemen Teatterin vinttinäyttämö Kerolla lauantaina 5.10.2024 kello 17.
Käsikirjoitus Erika Hast
Ohjaus Eljas Liinamaa (vierailija)
Lavastus- ja pukusuunnittelu Sanna Halme (vierailija)
Valosuunnittelu Veli-Matti Timoskainen
Äänisuunnittelu Eero Rautio
Naamioinnin suunnittelu Kaisa Mylläri / Maikki Kolistaja
Musiikki Minna Siitonen ja työryhmä
Rooleissa Siiri Partanen ja Timo Vuento
Esitysoikeus Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat