9.2.2023 Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Savoy JAZZFestissa 2. maaliskuuta esiintyvä Samara Joy palkittiin sunnuntaina kahdella Grammy-palkinnolla, kategorioissa Best New Artist ja Best Jazz Vocal Album levyllään Linger Awhile. Grammy-ehdokkuudet olivat Joyn ensimmäiset. Aiempia Best New Artist -kategorian voittajia ovat olleet mm. Adele (2009), Amy Winehouse (2008) ja Alicia Keys (2002).
Vasta 23-vuotiaan newyorkilaislaulaja Samara Joyn ura on edennyt rakettimaisesti. Voitettuaan vuonna 2019 Sarah Vaughn -laulukilpailun vain 21-vuotiaana, laulaja on esiintynyt jazzikonien kuten Christian McBriden kanssa sekä kerryttänyt miljoonia Tiktok-tykkäyksiä lauluvideoillaan. Joyta onkin kutsuttu z-sukupolven ensimmäiseksi jazzvokalistitähdeksi. Joy on nostettu myös Spotify’s Guide to the Best New Artists of 2023 -suosituslistalle.
Kasvaessaan Bronxissa Samara Joy varttui gospelin ympäröimänä, sillä sekä hänen isovanhempansa että isänsä olivat gospelartisteja. Jazz vei voiton gospelista, kun hän opiskellessaan kuuli Sarah Vaughnin version klassikkokappaleesta Lover Man. Rakkaus jazzklassikoihin kuuluu myös hänen 2022 ilmestyneellä albumillaan Linger Awhile, jolla hän versioi tunnettuja sävelmiä kuten Misty ja Someone To Watch Over Me. Savoy-teatterissa Joyn kanssa esiintyvät Luther Allison, piano, Evan Sherman, rummut ja Michael Migliore, basso.
Savoy JAZZFest: Samara Joy klo 19 Savoy-teatterissa
To 2.3.2023 Samara Joy