| Suomen elintarvikeketjussa on keskenään hyvin erilaisia tarjontaketjuja, joiden rakenteet ja dynamiikat vaihtelevat. Samalla vaihtelee se, millaisia ongelmia eri ketjuissa tällä hetkellä on, ja mikä niissä puolestaan on toimivaa.
Pellervon taloustutkimus PTT:n, Luonnonvarakeskuksen ja REINU econin Ruokaketjun toimivuus ja arvonmuodostus -hankkeessa tarkastellaan kolmea keskeistä tarjontaketjua, jotka ovat meijerituotteet, liha ja viljatuotteet. Yhdessä nämä tuoteryhmät kattavat reilu puolet elintarvikkeiden myynnin arvosta vähittäiskaupassa.
Näissä ketjuissa on eroja muun muassa ketjun omistusrakenteen, tuottajien järjestäytyneisyyden ja voitonjaon mekanismien osalta. Myös tuottajan asema vaihtelee eri ketjuissa paljon. Esimerkiksi maito- ja lihasektoreilla tuottajaosuuskunnilla on merkittävä rooli.
”Kaikissa eri ketjuissa tuotanto suhteessa kotimaiseen kulutukseen on pysynyt korkeana. Raaka-aineen tarjonta elintarviketeollisuudelle on säilynyt hyvänä viime vuosien monista shokeista huolimatta”, sanoo PTT:n tutkimusjohtaja Sari Forsman-Hugg.
Maitoketjun toimijoilla mahdollisuuksia lisäarvotuotteiden markkinoilla
Suomen maitoketjussa raaka-ainevirran hallinta on avainasemassa. Ketju on kolmesta tarkastelussa olevista kaikkein suoraviivaisin, koska raaka-aineen tarjonnasta vajaat 80 prosenttia tulee yhden toimijan kautta.
Etenkin isot maitotilat ovat yritysmäisiä ja ammattimaisesti johdettuja. Viennillä on maitoketjussa tärkeä rooli, sillä maitotuotteiden kysyntä kasvaa myös kansainvälisesti, ja toimijoilla on mahdollisuus pärjätä lisäarvotuotemarkkinoilla. Vaikka nestemäisen maidon kysyntä laskee, rasvan ja valkuaisen kysyntä kasvaa.
”Maitoketjussa toimivaa on se, että lisäarvotuotemarkkinat ovat olemassa, ja ketjun toimijoilla on mahdollisuus pärjätä niillä. Huonona puolena ovat jäykät rakenteet ja se, että toiminnan kehitys on hidasta ja kallista”, sanoo maatalousekonomisti Kyösti Arovuori REINU econista.
Lihaketju kaipaisi vientiä tasapainottamaan sianlihan laskevaa kysyntää
Suomessa lihantuotanto on melko keskittynyttä. Sekä sian että siipikarjan teurastuksessa on kummassakin kolme yritystä, joiden käsissä on valtaosa teurastuksesta, mutta märehtijöiden kohdalla on mukana myös pientoimijoita.
Lihateollisuuden keskittyneisyys on pysynyt varsin ennallaan viimeisimmän 15 vuoden aikana. Markkinarakenne johtavien yritysten takana on tosin erittäin hajanainen. Lihaketjussa tuottajat ovat erikoistuneita ja ovat järjestäytyneet hankintaosuuskuntien kautta.
”Ketjun ongelmana on kotimarkkinakeskeisyys ja heikot kasvunäkymät. Ketjussa toimii se, että tuotantoa pystytään ohjaamaan kysyntää vastaavasti, eli voidaan vastata siipikarjanlihan lisääntyvään kulutukseen. Toisaalta pitäisi pystyä tasapainottamaan sianlihan vähenevää kotimaista kysyntää vientiä kehittämällä”, sanoo Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Csaba Jansik.
Viljaketju tarvitsisi tuottajilta lisää järjestäytymistä
Viljaketju poikkeaa muista tarkastelluista etenkin siinä, että se on hyvin hajanainen. Alkutuotannossa ja teollisuudessa on itsenäisiä toimijoita, ja raaka-ainevirrat jakaantuvat usealle toimialalle. Arvoketjussa on paljon pieniä ja sivutoimisia tiloja, vaikka isot ammattimaiset tilat tuottavatkin suurimman osan markkinoille tulevasta raaka-aineesta.
Sopimustuotanto on usein vain kasvukauden mittaista, eikä varsinaista tuotannonohjausta ketjussa ole. Toisaalta hajanaisuus merkitsee sitä, että toimijoilla on mahdollista profiloitua ja erottua omilla tuotteillaan.
Toinen ketjun erityispiirre on, että se ottaa ensimmäisenä vastaan kansainvälisiltä markkinoilta tulevat shokit. Ne välittyvät esimerkiksi rehun hintojen kautta muihin tarjontaketjuihin.
”Ongelmina viljaketjussa ovat ylitarjonta, tuottajien järjestäytymisen puute ja viennin raaka-ainelähtöisyys. Erityisesti jalosteiden vientiä tulisi lisätä, mutta kysymykseksi jää, miten koko viljaketju voisi hyötyä viennistä syntyvästä lisäarvosta. Ketjun hyviä puolia ovat kotimaisen raaka-aineen saatavuus ja riskien hajautuminen”, sanoo PTT:n maatalousekonomisti Mauri Yli-Liipola.
Shokit tasaantuvat kuluttajahinnoissa hitaammin kuin tuottajahinnoissa
Tutkimushankkeessa on myös selvitetty sitä, kuinka nopeasti ja missä määrin EU:n tuottaja- ja kuluttajahintamuutokset välittyvät Suomen ruokamarkkinoille. Toimivilla yhteismarkkinoilla hintamuutokset välittyvät nopeasti eri alueiden välillä, mutta näin ei aina käy johtuen esimerkiksi eroista kuluttajakysynnässä, kansallisessa sääntelyssä tai markkinoiden kilpailullisuudessa ja keskittymisessä.
Viljamarkkinoiden hintaintegraatio toteutuu EU:ssa parhaiten, ja esimerkiksi rehuohran hintakehitys unionissa on huomattavan yhtenäistä. Suomen sianlihamarkkinat eivät sen sijaan ole integroituneet EU:n sianlihamarkkinoihin.
Maitomarkkinoiden kohdalla tuottajahinnan muutokset EU:ssa välittyvät Suomeen nopeasti, mutta ei yhtä voimakkaina kuin verrokkimaissa.
”Kuluttajahinnoissa hintashokit EU:ssa välittyvät Suomeen ja vaikuttavat pitkään, mutta eivät yhtä nopeasti kuin tuottajahinnan muutokset. Shokkien vaikutukset tasaantuvat kuluttajahinnoissa huomattavasti hitaammin kuin tuottajahinnoissa”, sanoo Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Hanna Karikallio.
|
