19.2.2023 Unto Rönkkönen
Lapinpöllö on varsin luottavainen ihmisten suhteen. Metsälenkillä kohdattuna se usein jää tuijottamaan, että kukas siellä liikkuu. Pöllö on parasta jättää omaan rauhaan, sillä se lepäilee jonkin aikaa sulatellakseen saalistaan. Jonkin ajan kuluttua se palaa tarkkailemaan saalismaisemia ja poimii sieltä pikku jyrsijöitä syötäväksi.
”Harvalukuinen ja epäsäännöllinen pesimälintu Lapin ja Peräpohjolan havumetsissä. Ajoittain pesintöjä on Etelä- ja Keski-Suomessakin. Suomen pesimäkannaksi arvioitu 300–2.000 paria.
Lapinpöllö on lähes huuhkajan kokoinen, puvultaan harmaa ja runsasviiruinen. Pää on iso, keltaiset pienet silmät tuijottavat läpitunkevasti samankeskisten ja kapeiden naamarenkaiden keskeltä. Naaman peikkomaisuutta täydentävät musta ”leukaparta” ja valkoiset, tuuheat ”kulmakarvat”. Pyrstö on melko pitkä ja siinä on leveä, tumma kärkivyö.
Lennossa hyvä lapinpöllön tuntomerkki on käsisiiven ruskeankeltainen lautuma (pehmeäreunainen juova) sulkien tyvipuolella. Lapinpöllön koivet ovat höyhenpeitteiset ja kynnet ruskeat. Nokka ja silmän värikalvo ovat keltaiset.” lainaus LuontoPortti-nettisivulta.
