Saattohoidon tukihenkilön tehtävä on kuunnella

01.12.2022, Syöpäjärjestöt

Kansainvälistä vapaaehtoisten päivää vietetään perjantaina 2.12. Syöpäjärjestöille yksi tärkeä vapaaehtoisten ryhmä on tukihenkilöt, jotka tukevat syöpään sairastuneita. Oma ryhmänsä on saattohoidon tukihenkilöt, jotka ovat erikoistuneet tukemaan palliatiivisessa ja saattohoidossa olevia syöpää sairastavia sekä heidän läheisiään. Vuonna 2021 Syöpäjärjestöissä oli tukihenkilöitä yhteensä 824 ja saattohoidon tukihenkilöitä 301.

Vapaaehtoiset saavat koulutuksen tehtäväänsä, minkä jälkeen he voivat toimia tukihenkilöinä. Osa tukihenkilöistä erikoistuu saattohoidon tukihenkilöksi. Tukihenkilöt voivat tavata potilaita sairaalassa tai heidän kotonaan. Kaikki keskustelut tukihenkilön kanssa ovat luottamuksellisia. Saattohoidon tukihenkilö täydentää läheisten ja ammattilaisten antamaa tukea.

Tukihenkilö voi olla sekä sairastuneen että läheisen tukena eri tavoin: hän voi olla seurana ja turvana tai auttaa käytännön asioissa. Tukihenkilö voi antaa sairastuneen läheiselle mahdollisuuden lepotaukoon tai tarjoutua keskustelukumppaniksi, jonka kanssa voi keskustella sairauden nostattamista ajatuksista ja tunteista.

Tukihenkilönä toimiminen on antoisaa

Hannu Poutanen on toiminut Kymenlaakson syöpäyhdistyksen saattohoidon tukihenkilönä 20 vuotta. Poutanen korostaa, että tukihenkilönä oleminen edellyttää sitoutumista. Siitä tuskin tulee massojen toimintaa, eikä sitä kannata lähteä lyhyeksi ajaksi kokeilemaan, mutta se antaa paljon.

− Kun lähden sairaalan saattohoitoyksiköstä kotiinpäin, tuntuu, että olen saanut takaisin ainakin satasen edestä enemmän kuin itse olen antanut, hän kuvailee.

Tärkein taito saattohoidossa olevan ihmisen kohtaamiseen on taito kuunnella. Muuten Poutanen kehottaa olemaan oma itsensä.

Toimintaan tarvitaan lisää tukihenkilöitä. On tärkeää, että jokaiselle tukea tarvitsevalle löytyisi tukihenkilö.

-Kannattaa kysyä oman alueen syöpäyhdistyksestä tulevista koulutuksista, jos tukihenkilönä toimiminen kiinnostaa, tukihenkilötoiminnan asiantuntija Mirka Virtanen Syöpäjärjestöistä kannustaa.

Syöpäjärjestöiltä voi saada saattohoidon tukihenkilön, jos sairastaa syöpää ja on palliatiivisessa hoidossa tai saattohoidossa. Myös syöpään sairastuneen läheisten on mahdollista saada oma tukihenkilö. Saattohoidon tukihenkilöitä koordinoivat alueelliset syöpäyhdistykset ympäri Suomen.

 

Syöpäjärjestöt on Suomen suurin potilas- ja kansanterveysjärjestö, joka edistää hyvinvointia ja terveyttä. Tuotamme ja tarjoamme tietoa, tukea ja toivoa. Tavoitteena on ehkäistä syöpää sekä luoda sairastuneille ja heidän läheisilleen hyvän elämän edellytyksiä syövästä huolimatta. Syöpäjärjestöt on yhteisnimitys Suomen Syöpäyhdistykselle ja Syöpäsäätiölle, joka on merkittävin yksityinen syöpätutkimuksen rahoittaja Suomessa. Suomen Syöpäyhdistykseen kuuluu 12 alueellista syöpäyhdistystä ja 6 valtakunnallista potilasjärjestöä sekä oma tutkimuslaitos Suomen Syöpärekisteri. Suomen Syöpäyhdistys ylläpitää THL:n viranomaisrekisteriä, syöpärekisteriä, joka sisältää syöpätautien rekisterin sekä kansallisten syöpäseulontojen rekisterit.

www.syöpäjärjestöt.fi

www.kaikkisyövästä.fi

www.ilmansyöpää.fi

www.syopasaatio.fi

Suunnittelu ja toteutus: DevNet Oy