21.11.2022 Mikro- ja yksinyrittäjät ry
67 000 allekirjoitusta vain kuudessa viikossa heinä-elokuussa kerännyt hallituksen YEL-lakimuutosesitystä vastustava adressi johti pienten yrittäjien järjestäytymiseen.
Suomesta on toistaiseksi puuttunut vahva ja selkeästi vain mikro- ja yksinyrittäjien edunvalvontaa harjoittava yrittäjäjärjestö. YEL-lakimuutosesitys herätti pienet yrittäjät huomaamaan, että yhteiskunnallinen keskustelu sekä poliittinen päätöksenteko ei ole pysynyt suuren ja koko 2000-luvun jatkuneen yrittäjyyden murroksen perässä.
Monet yhteiskunnan rakenteet, ja aivan erityisesti sosiaaliturvajärjestelmä, eivät tunnista mikro- ja yksinyrittäjyyden monimuotoisuutta. Yrittäjien eläkelaki on vanhentunut. Yrittäjien vertaaminen palkansaajiin niin tulojen kuin työnkuvan suhteen on osa perinteistä vastakkainasettelua, jossa on kaikuja enemmän teollistumisen alkuajoilta, kuin ratkaisuja digitalisaation ja globalisaation tuomiin yrittäjyyden haasteisiin. YEL-järjestelmä on esimerkki siitä, miten vanhentunut laki ja järjestelmä on erityisesti pienituloisten yrittäjien yrittämisen ja kasvun esteenä, eikä tukena, kuten sosiaalivakuutuksen kuuluisi olla.
Jo 93% Suomen yrityksistä on mikro- tai yksinyrityksiä. Etenkin yksinyrittäjien määrä on ollut tuntuvassa kasvussa koko 2000-luvun. Vuonna 2021 Suomessa oli jo 198 000 yksinyrittäjää ja yksinyrittäjien osuus työllisyydestä oli 13,4% Tilastokeskuksen yritysrekisterin mukaan.
”Uudelle järjestölle oli tilausta”, toteaa adressin laatija Liisa Hanén, joka on aloittanut uuden Mikro- ja yksinyrittäjät ry:n (MYRY) puheenjohtajana. ”Ensimmäisenä tavoitteenamme on olla mukana uusimassa yrittäjien eläkejärjestelmää nykypäivään”. MYRY vaatii, että yrittäjien eläkemaksut on rahastoitava ja YEL-järjestelmän tulee perustua yrittäjän todelliseen ansaintatasoon. Valtion rahoittama alijäämä pitää saada vähitellen pois eläkevarojen rahastoinnin avulla, kuten on tehty palkansaajien kohdalla. Yrittäjän sosiaaliturvaa pitää uudistaa ja huomioida ihmisten liikkuminen erilaisten yrittäjyyden ja palkkatyön muotojen välillä. MYRY uskoo, että hyviä ratkaisuja löytyy.
Mikro- ja yksinyrittäjät ry haluaa nostaa yhteiskunnallisen keskustelun uudelle tasolle, jossa tunnistetaan mikroyrittäjyyden monimuotoisuus ja poistetaan yrittämisen esteitä konkreettisesti
Yhteiskunnan rakenteita kuten sosiaaliturvaa, työmarkkinoiden ja elinkeinoelämän rakenteita, verotusta sekä erilaisia rahoitus- ja tukimuotoja pitää uudistaa ja eriarvoisuutta palkansaajien ja eri yritysmuotojen välillä poistaa.
”Yrittäjyyden murros tapahtui jo. Olemme nukkumassa pommiin. Meidän pitää herätä keskustelemaan uusien yrittäjyyden muotojen mahdollisuuksista, eikä jatkuvasti riidellä vanhoista vastakkainasetteluista” sanoo Hanén ja viittaa vanhanaikaisiin asenteisiin palkansaajien ja yrittäjien välillä. ”Perinteinen kolmikanta on jättänyt mikro- ja yksinyrittäjät liian pitkään päätöksenteon ulkopuolelle ja vältellyt uudistavaa keskustelua. Pienten yrittäjien pitää olla mukana meitä koskevassa päätöksenteossa”. Hanén painottaa.
Järjestön tavoitteena on tehdä aktiivista vaikuttamistyötä ja tuoda mikro- ja yksinyrittäjien ääntä kuuluviin. Tämän lisäksi yhdistys tulee järjestämään yhteiskunnallisia keskustelufoorumeja, jäsentilaisuuksia ja tapahtumia.
Yksin- ja mikroyrittäjät ry on rekisteröity kaupparekisteriin 30.09.22 ja sille on valittu yrittäjistä koostuva hallitus. Jäsenmaksu on pieni, 35 eur/vuosi, jotta kaikki mikro- ja yksinyrittäjät pääsevät halutessaan mukaan MYRYn toimintaan.