Uutislähde
Euroopan unioni on maksanut Venäjälle fossiilisista polttoaineista yli 238 miljardia euroa 24. helmikuuta 2022 jälkeen, kertoo osapuolista riippumattoman ajatushautomon CREA:n seuranta. Euroopan komission Eurostatin tietoihin perustuva arvio maaliskuusta 2022 heinäkuuhun 2026 on noin 197 miljardia euroa. Molemmat luvut ovat suuria, vaikka ostot ovat pudonneet jyrkästi verrattuna sodan alkuun.
CREA:n mukaan summa jakautuu karkeasti öljyyn (noin 111,5 miljardia), kaasuun (noin 123 miljardia) ja hiileen (noin 3,9 miljardia). Komissio korostaa, että ilman REPowerEU-suunnitelmaa maksut olisivat olleet huomattavasti suuremmat – arviolta 475 miljardia euroa. Riippuvuus Venäjästä on laskenut 42–45 prosentista noin 12 prosenttiin. Öljyembargo merikuljetuksissa ja hiilen kielto ovat toimineet. Putkiöljyä virtaa edelleen Unkariin ja Slovakiaan Družba-putken poikkeuksilla, ja kaasu – etenkin nesteytetty maakaasu (LNG) – on jäänyt suurelta osin sanktioiden ulkopuolelle.
Jatkuvat ostot ja “rahoitus” -kehys
Vuonna 2024 EU:n ostot venäläisistä fossiilisista polttoaineista olivat CREA:n mukaan noin 21,9 miljardia euroa. Summa ylitti joissain laskelmissa EU:n suoran taloudellisen avun Ukrainalle samana vuonna. Ensimmäisen kahdeksan kuukauden aikana 2025 ostot olivat yli 11 miljardia euroa. Ranska, Alankomaat ja useat muut maat lisäsivät arvoa edellisvuoteen verrattuna, vaikka kokonaisvolyymi on laskenut. EU on säilynyt Venäjän putkikaasun ja LNG:n merkittävänä ostajana monina kuukausina.
CREA ja ukrainalaiset tahot kuvaavat ostojen jatkumista “itse-sabotaasiksi” ja sodan rahoittamiseksi. Venäjän budjettituloista suuri osa tulee öljystä ja kaasusta. Samalla virallinen EU-linja korostaa edistystä: täysi irtautuminen kaasusta on aikataulutettu 2026–2027, ja monipuolistaminen USA:n, Norjan ja muiden toimittajien suuntaan on edennyt. Täysi ja nopea katkaisu vuonna 2022 olisi aiheuttanut energiakriisin, hintapiikkejä ja teollisuuden ongelmia – riski, jonka monet jäsenmaat katsoivat liian suureksi.
Amerikan diesel-diili ja vastakritiikki
Lokakuussa 2026 Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmoitti sopimuksesta Vladimir Putinin kanssa. Venäjä toimittaisi dieseliä USA:n ja globaaleille markkinoille (alku 300 000 tonnia, lisää myöhemmin), ja osa USA:n sanktioista diesel-vientiin keskeytettiin väliaikaisesti. Tavoitteena oli alentaa korkeita polttoainehintoja. Volyymit ovat globaalissa mittakaavassa rajallisia.
EU-johtajat, mukaan lukien ulkosuhteiden korkea edustaja Kaja Kallas, kritisoivat diiliä sanktioiden heikentämisenä ja Venäjän tulojen kasvattamisena. Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi kuvasi sitä “lahjaksi Putinille”. Trump ja Yhdysvaltain viranomaiset vastasivat syyttämällä Eurooppaa tekopyhyydestä: EU on maksanut satoja miljardeja ja kritisoi silti pienempää sopimusta. Venäjä puolestaan nosti esiin omia korkeampia arvioitaan (noin 320 miljardia dollaria) ja korosti, että kauppa jatkuu poikkeuksista huolimatta.
Valtamedian käsittely
Reuters, The Guardian, BBC, Politico, Euronews ja muut valtamediat ovat raportoineet CREA:n luvuista ja kehystäneet jatkuvia ostoja usein “sodan rahoittamiseksi”. Samaan aikaan ne ovat tuoneet esiin viralliset vähennykset ja REPowerEU:n. Diesel-diiliä on käsitelty laajasti kriittisesti “liittolaisten pettämisenä” ja “lahjana Putinille”, mutta myös Trumpin vastakritiikki EU:n ostoista on saanut tilaa. Osa kommentaareista ja uutisista on nostanut eksplisiittisesti kaksoisstandardin: EU kritisoi USA:ta, mutta ostaa itse LNG:tä ja hyödyntää poikkeuksia.
Viralliset EU-lähteet painottavat edistystä ja tulevaisuuden kieltoja. CREA ja vastaavat seurantahankkeet korostavat jäljellä olevia porsaanreikiä (varjolaivasto, LNG, poikkeukset). Molemmat näkökulmat ovat läsnä mediassa, mutta painotus vaihtelee lähteestä riippuen.
Tasapaino välttämättömyyden ja avoimuuden välillä
Energiaturvallisuus, kohtuulliset hinnat ja teollisuuden kilpailukyky ovat pakottaneet EU:ta etenemään asteittain. Samalla jokainen jäljellä oleva euro virtaa Venäjän talouteen sodan aikana. Luvut – olivatpa ne 197 tai 238 miljardia – ovat konkreettisia. Riippuvuus on laskenut jyrkästi, mutta nollaa ei ole saavutettu. Diesel-diili nosti esiin saman jännitteen Atlantin molemmin puolin: lyhyen aikavälin taloudelliset paineet vastaan pitkän aikavälin painostus Venäjää kohtaan.
Lukijalle jää arvioitavaksi, kuinka avoimesti tämä jännite on esitetty poliittisessa retoriikassa ja mediassa – ja kuinka paljon jäljellä oleva kauppa on välttämättömyyttä, kuinka paljon peittelyä. Täysi irtautuminen etenee, mutta hitaammin ja epätäydellisemmin kuin moni poliittinen puhe antaisi ymmärtää.