Suuri astrologiakirja, kirjan arvio

Kirjallisuustoimittaja Tapio Sippoin

Astrologia on uskomusjärjestelmä, jonka mukaan maan lähellä olevat taivaankappaleet, kuten planeetat, aurinko ja kuu, vaikuttavat ihmiseen fyysisellä ja mielen tasolla, sekä joidenkin astrologian tulkintojen mukaan muokkaavat myös ihmisen kohtaloa. Astrologiaa on monenlaista kulttuureista riippuen. Suomessa yleisin astrologian muoto on niin sanottu länsimainen astrologia. Tavallisen ihmisen on helpointa ja kustannustehokkainta tutustua astrologian uskomuksiin kirjoista.

Julkkisastrologin laadukas kirjauutuus

Tunnettu julkkisastrologi Seppo Tanhua on kirjoittanut kirjan, jonka nimi on osuvasti Suuri astrologiakirja, planeetat ja täydellinen Sinä. Sen on kustantanut ja julkaissut vuonna 2023 Bonnier Groupin omistama readme.fi -kustantamo. Kirja on siis aivan tuore ja varsin napakka teos, kaikesta tietotulvastaan huolimatta.

Suomen tunnetuimmaksi astrologiksi” itseään kutsuva Seppo Tanhua aloitti astrologian opiskelun vuonna 1989 ja ammattiastrologina hän on toiminut vuodesta 1991 alkaen. Siitä lähtien hän on tehnyt henkilökohtaisia tulkintoja tuhansille asiakkaille ja vetänyt astrologiakursseja. 

Tanhuan Suuri astrologiakirja sisältää selkeän rakenteen. Kirja jakautuu kahteen osaa, joista ensimmäinen osa (132 sivua) käsittelee astrologian peruskäsitteitä ja toinen osa luonneanalyysin tulkintatekstejä. Kirjassa on yhteensä 415 asiapitoista sivua. 

Suuri astrologiakirja antaa hyvän pohjan astrologiseen karttaan ja tulkintatekniikkaan tutustumiselle, sekä sisältää konkreettisia tulkintoja kartan eri tekijöistä. Kirja on sujuva hakuteos astrologian harrastajalle, joka haluaa selvittää kartan eri tekijöitä mahdollisimman vaivattomasti. Kirjaa lukeva tajuaa nopeasti, että astrologiaa pystyy oppimaan ainakin tästä kirjasta myös täysin ummikko ja astrologisten asioiden oppiminen on varsin helppoa.

Astrologian peruskäsitteet osassa eli kirjan ensimmäisessä osassa käydään johdonmukaisesti, loogisesti ja rationaalisesti läpi käytännössä kaikki länsimaisen astrologian tärkeimmät peruskäsitteet, eli astrologiset merkit, niiden laadut, elementit, polariteetit, ja kartan akselit, nousumerkki, keskitaivas, kuunsolmut, planeettamerkit hermeettisen filosofian pohjalta, sekä tietysti planeetat ja niiden symboliikka. Astrologiseen tapaan planeetoiksi nimetään Aurinko, Kuu, Merkurius, Venus, Mars, Jupiter, Saturnus, Uranus, Neptunus, Pluto ja Chiron.

Kirjan toisessa osassa eli luonneanalyysin tulkintateksteissä käsitellään iso määrä astrologian oleellisia käsitteitä ja asioita, kuten nouseva merkki eli askendentti, laskeva merkki eli deskendentti, terveysriskit, parisuhdeasiaa, keskitaivas ja keskiyö. Näiden jälkeen Tanhua käy kirjassaan yli 200 sivun verran läpi eri taivaankappaleet niin sanotuissa merkeissään ja huoneissaan. Kirja on myös tältä osin hyvin selkeästi kirjoitettu ja sen pystyy lukemaan, vaikka ei ennakkoon tietäisi mitään astrologiasta. 

Sivistyksen ystävän kirja

Seppo Tanhuan kirjan voi lukea kuka tahansa älykäs ihminen, joka haluaa lisätä yleissivistystään. Siitä on sivistyksellistä hyötyä, sillä astrologian uskomusjärjestelmähän läpäisee koko länsimaisen kulttuurin ja se löytyy vaikka mistä, yllättävistäkin paikoista. Keskiajalla tärkeimmät astrologit olivat kristillisen kirkon papit ja etenkin munkit. Raamattu on täynnä astrologisia tarinoita ja esim. Jeesuksen syntymähetki ja -paikka ennustettin tähdistä. Meidän suomalaisen kulttuurin juhlapäivät määrittyvät astrologian mukaan, joulu, juhannnus, pääsiäinen, jopa vappu.

Tämän vuoksi kirja antaa erityisen paljon iloa, innostusta ja sivistystä kaikille historian tutkimusta, teologiaa, uskontotiedettä, antropologiaa ja kulttuurien tutkimusta harrastaville, käyttäytymistieteistä ja psykologiasta kiinnostuneille ja länsimaisen sivistyksen ja sen historian ymmärryksestä kiinnostuneille. Heidän kaikkien kannattaa lukea tämä kirja.

Erityinen herkku Tanhuan kirja on niille, joita kiinnostaa esoteria, rajatieto, uushenkisyys ja yleensäkin tuoreempi ja laajempi näkökulma ihmisen ajatteluun ja ontologisempaan filosofiaan. Myös 1700-luvulla syntyneen vapaamuurariuden harrastajille kirja on erinomaisen antoisa, sillä vapaamuurariuden symboliikka on pullollaan hermeettistä ja esoteerista symboliikkaa, joka on suoraan tahi välillisesti yhteydessä astrologiaan.

Teoksen tiedot

Tekijä: Tanhua, Seppo, kirjoittaja.

Teoksen nimi: Suuri astrologiakirja. Planeetat ja täydellinen sinä.

Julkaisutiedot: Helsinki : Readme.fi, [2023], ©2023

ISBN 9789523735552 kovakantinen

Kieli: suomi

Ulkoasu: 415 sivua, kuvitettu, 22 cm

Yksi kommentti artikkelissa “Suuri astrologiakirja, kirjan arvio

Kommenttiosio on suljettu.

Suunnittelu ja toteutus: DevNet Oy