Vapaamuurarit ja Tarot

Kulttuuri- ja tiedetoimittaja Tapio Sippoin

(Artikkelin kirjoittamisessa on käytetty apuna usean firman tekoälyä ja wikipediaa. Kuten tiedätte, molempiin lähteisiin kannattaa suhtautua varauksellisesti)

Uutislähteellä on ollut tapana julkaista hiukan syvällisempiä juttuja erikoisemmista sosiokulttuurisista ilmiöistä. Tällä kertaa kirjoitan vapaamuurariuden ja tarotin välisistä yhteyksistä. Tämä kirjoitus sisältää historiaa ja uskontotiedettä, sekä kulttuuri-ilmiönä asiaa ja havaintoja esoteriasta ja okkultismista, siis muustakin kuin vain vapaamuurariudesta. Jutun loppupäästä löydät myös linkkejä Uutislähteessä aiemmin tavalla ja toisella tähän Vapaamuurarit ja Tarot -teemaan liittyvistä jutuista.

Vapaamuurarit

Maapallolla on arvioni mukaan tällä hetkellä ehkä noin viisi miljoonaa vapaamuuraria, mutta tarkkaa määrää ei pysty sanomaan kukaan. Uskontotieteen tutkimuksien mukaan vapaamuurareiden määrä on maailmanlaajuisesti laskussa, mutta esim. Suomessa määrä on kasvussa. Joka tapauksessa on selvää, että vapaamuurarius on varsin merkittävä esoteerinen ja filosofinen aatevirtaus, joka on syntynyt todennäköisesti 1600-luvun loppupuolella ja joka on onnistunut selviämään elinvoimaisena meidän päiviimme asti.

Vapaamuurariutta on tieteen parissa tutkittu jo pitkään. Tärkeimmät tieteelliset tutkimukset ovat englannin-, ranskan- ja saksankielisiä. Maailmalla vapaamuurariutta tutkitaan sekä historiallisena ilmiönä, että uskontotieteen ja kulttuuriantropologian parissa esoteerisena ja okkulttisena kulttuuri-ilmiönä. Tarotin ja vapaamuurariuden yhteyksistä taas on erittäin vähän kunnollista tieteellistä tutkimusta.

Suomessa toimii nykyään neljä merkittävää vapaamuurareiden järjestöä. Suomenkielellä ja ruotsiksi työskentelevä Suomesta johdettu naisten vapaamuurarijärjestö Suomen Naisvapaamuurarijärjestö (https://www.kvinnofrimurare.fi/), joka ottaa jäsenikseen vain naisia,  miesten ruotsinkielinen vapaamuurarijärjestö SFMO (https://frimurarorden.se/), Suomen suurin ja Suomesta johdettu miesten vapaamuurarijärjestö (https://vapaamuurarit.fi/) ja Ranskasta käsin johdettu Yhteisvapaamuurarijärjestö Le Droit Humain (https://droithumain.fi/), joka toimii unisex muodossa.

Mitä tai mikä on tarot?

Tarotin juuret ulottuvat ainakin nykyisen Turkin alueelle, vähintään Bysantin valtakuntaan asti, mutta tähän päivään on säilynyt fyysisiä tarot-kortteja vasta 1400-luvulta alkaen. Bysanttilaiset eivät kokeneet olevansa eivätkä puhuneet itsestään bysanttilaisina, vaan roomalaisina (Ehkä itä-roomalaisina. Politeia tōn Rhōmaiōn; lat. Imperium Romanum; ”Rooman valtakunta”), joten tarotin juuret ovat varsin ”muinaiset”. Nykyisessä uususkontojen sekavassa kentässä liikkuu myös väitteitä, että tarot olisi muinaista egyptiläistä alkuperää, mutta tieteellisesti tarkastellen tuo väite on epätosi.

On vahvoja viitteitä siitä, että osmanien käyttämät pelikortit ovat toimineet käytännössä tarot-korttien pohjana. Osmanit valtasivat Bysantin kaupungin vuonna 1430 ja surmasivat koko väestön ja kaupungissa olleet venetsialaiset sotilaat. Osmanien pelikortit ovat paljon tarotia vanhemmat. Esim. Anatoliaan syntyi seldžukkien perustama Rūmin sulttaanikunta (1077–1308), joka suurimmillaan kattoi koko Anatolian, ja siellä oli pelikortit käytössä. Ottomaanien valtakunta oli Anatolian eli Vähä-Aasian turkkilaisten heimojen noin vuonna 1300 perustama islamilainen valtio, josta kasvoi yksi maailman mahtavimmista imperiumeista 1400- ja 1500-luvuilla. Sen hovissa pelikortit olivat hoteinta hottia.

Vaikka tarotilla ei ole suoraa yhteyttä itämaisiin perinteisiin, sen nykyiset filosofiset piirteet resonoivat monien kulttuurien hengellisten järjestelmien kanssa, etenkin nykyisen new agen ja vapaammin ajattelevan länsimaisen uususkonnollisen virtauksen myötä. Ja korttipakkojen kirjo on valtava uskomusjärjestelmien sulatusuuni, käsittäen mitä ihmeellisimpiä versioita, joilla ei enää ole käytännössä paljoakaan tekemistä tarotin historiallisten juurien kanssa.

Uskontotieteen kansainvälisten tutkimusten mukaan suurin osa länsimaisista ihmisistä ja myös suomalaisista yhdistää arkisessa elämässään jo melko sujuvasti useiden eri uskontojen, uskontokuntien ja uskomusjärjestelmien ajattelua omaan ”henkisyyteensä”, mutta toki lähellekään kaikki eivät tätä tietenkään tiedosta tai halua myöntää. Asia on sosiologisesti ja psykologisesti arka, ja liittyy myös ihmisten tarpeeseen suojella omaa kulttuuriaan ns. vierailta vaikutteilta. Vieraiden asioiden pelko on varsin normaali psykologian ilmiö. Tarot on kuitenkin säilynyt sosiokulttuurisena ilmiönä ja työkaluna vuosisatojen ajan ja jatkaa kehitystään modernin uususkonnollisuuden uusissa muodoissa.

Tarot, kortit ja symboliikka

Tarot-kortit ovat, hyvin samaan tapaan kuin vapaamuurariuskin, täynnä monikerroksista symboliikkaa, joka yhdistää esoteerisia perinteitä, kuten alkemiaa, astrologiaa, gnostilaisuutta, kabbalaa, kristillistä mystiikkaa, ruusuristiläisyyttä, numerologiaa ja arkkityyppistä psykologiaa. Niiden symboliikasta voi löytää elämän kiertokulun, psykologisia oivalluksia, astrologisia viittauksia ja arkkityyppisiä hahmoja. Tarotin jokainen kortti on kuin pieni maailmansa, joka voi avautua eri tavoin sen mukaan, kuka sitä katsoo ja millaisessa tilanteessa. Korttien merkitys muotoutuu aina katsojansa mukaan, ja ne voivat olla joko henkilökohtainen itsetutkiskelun väline tai osa laajempaa esoteerista järjestelmää. Käytän tässä artikkelissa runsaasti kuvia, joilla vertailen tavallisia tarotteja vapaamuurareille erityisesti valmistettujen pakkojen tarot-kortteihin.

Tarot pelinä

Nykyisin tarot-kortit eivät ole vain divinaation (ennustamisen) väline, vaan niitä käytetään edelleen pelikortteina, sekä itsetuntemukseen, henkiseen kasvuun, psykologiseen analyysiin ja luovaan ajatteluun. Välimeren alueella niillä myös varsin yleisesti pelataan edelleen ihan tavallisia korttipelejä. Varhaisimmat säilyneet tarot-kortit ja niistä säilyneet kirjalliset merkinnät ovat peräisin 1400-luvun alun Pohjois-Italiasta, jossa ja jolloin niitä on pääosin käytetty pelikortteina varakkaiden ihmisten kesken.

1600-luvulta alkaen tarot levisi moniin Euroopan maihin ja se oli kansainvälisesti suosittu korttipeli. Tärkeä korttien valmistuksen keskus oli Marseillen kaupunki Ranskassa. Muuallakin valmistetut tarot-pakat seurasivat Marseillen tarokkien ulkonäköä ja rakennetta.

Tarot-korteilla pelattavat korttipelit ovat yleensä tikkipelejä, joissa suurten salaisuuksien kortit muodostavat valttimaan. Italiassa tunnetuimmat pelit ovat 78 kortin pakalla pelattavat ”Scarto” ja ”Mitigati” sekä bolognalaisella pakalla pelattava ”Ottocento”. Edelleen sisilialaiselle pakalle on oma pelinsä. Ranskalainen tarot (Jeu le Tarot) on maailmalla tunnetuin pelimuoto. Ranskassa on erillinen liitto järjestämässä tarot-turnauksia ja kontrolloimassa sääntöjä pelille. Sveitsissä pelataan ”Trucco”- ja ”Troggu”-nimisiä pelejä lyhennetyillä pakoilla. 

Unkarissa tarot on erittäin suosittua ja kaikkein haastavin ja ehkä arvostetuin peli onkin ”unkarilainen kuvitettu tarot”. Peliä kutsutaan myös ”kuninkaalliseksi tarokiksi”. Sen on kehittänyt prinssi Ivan Paskevits. Itävallassa pelattiin aikoinaan suosittua ”Tapp tarockia”, joka on jäänyt nykyisin suosittujen ”Zwanziger-rufenin” ja ”Konig-rufenin” varjoon. Itävallassa pelataan myös kahdelle hengelle kehitettyä ”Strochmann-Tarockia”. Lisäksi tunnetaan omat alkuperämaansa nimeä kantavat pelit ”Tšekkiläinen tarokki” ja ”Slovenialainen tarokki”.

Tarot-pakat

Tarot-korteista on olemassa useita erilaisia pakkoja, jotka eroavat toisistaan kuvitukseltaan. Myös erityisesti vapaamuurareille suunniteltuja pakkoja löytyy maailmalta useita. Joskus eroavaisuuksia on myös korttien lukumäärässä, järjestyksessä ja nimissä. Käytännössä tarotit ovat kuin tavalliset pelikortit, joihin on yhdistetty 22 erikoiskorttia. Normaalisti tarotissa on 78 korttia. Tarotissa erikoiskortit eli ns. iso arkana ei sisällä maita, mutta loput eli ns. pieni arkana sisältää 56 korttia, joilla on omat maansa. Maat liitetään sujuvasti ihmiselon psykologiaan. Sauvat (Tuli) liitetään inspiraatioon, luovuuteen ja intohimoon. Maljat (Vesi) liitetään tunne-elämään, intuitioon ja ihmissuhteisiin. Miekat (Ilma) liitetään ajatteluun, viestintään ja älyllisiin haasteisiin. Lantit (Maa) liitetään materiaan, rahaan, turvallisuuteen ja kehollisuuteen.

Tavallisten pelikorttien maat hertta, ruutu, risti ja pata. Tarotissa maat ovat yleisimmin ns. latinalaisella pohjalla, eli miekat (pata), sauvat (risti), maljat (hertta) ja lantit (ruutu). Eräs hauska versio, joka on ansiokasta mainita tässä yhteydessä on suomalaisen Susanna Salon kehittämät kalevalaiset Ukon Pakka tarotit, joissa maat ovat suomalaiskansallisen muinaisen perinteen suuntaisesti Tulen väki (sauvat eli  risti), Veden väki (maljat eli hertta), Ilman väki (miekat eli pata) ja Maan väki (lantit eli ruutu). Ukon pakka käsittää 78 tarotkorttia ja yli 300-sivuisen tulkinta oppaan, jossa Salo yhdistää tarot-kortit suomalaiseen kansanperinteeseen, Kalevalaan ja mytologiaan. Susanna on onnistunut ahkeran ja sitkeän työnteon avulla myymään suomalaiset korttinsa maailmalle ja niistä on tullut suorastaan hypettävä marginaali-ilmiö maailmalla. 

(https://fi.wikipedia.org/wiki/Ukon_pakka_%E2%80%93_Kalevalainen_tarot)

Italiassa käytettiin jo 1500-luvulla ”tarocchi”-pakkaa, jossa oli 78 korttia. Italialaisissa pakoissa käytetään edelleen niin kutsuttuja latinalaisia maita eli miekkoja, sauvoja, maljoja sekä kolikoita. Nämä maat ovat käytössä myös italialaisissa ja espanjalaisissa pelikorteissa. Nykypakat eroavat perinteisestä italialaisesta pakasta suhteellisen vähän. Tunnettuja nykyisin käytössä olevia pakkoja ovat mm. niin kutsuttu klassinen pakka ja suunnittelijoidensa mukaan nimensä saaneet Rider Waite ja Crowley. Muita ovat muun muassa ”sveitsiläinen”, Wirthin ja ”marseillelainen”. Italiassa käytetään edelleen pelaamiseen kolmea erilaista tarot-pakkaa: piemontelaista (78 korttia), bolognalaista (62 korttia) ja sisilialaista (64 korttia).

Suhteellisen arvostetun tarot-tutkijan, englantilaisen filosofi Michael Dummetin mukaan valttikorttien alkuperäinen nimitys oli ”Triumf”, joka viittasi renessanssiajan italialaisen juhlakulkueen hahmoihin. Osa tarotin hahmoista onkin tullut kristillisestä symboliikasta ja osa väärän kuninkaan päivästä. Nimitys muuttui muotoon Trump eli valtti. Tarot-sanan alkuperä on tuntematon, eivätkä okkultistien teoriat sanan merkityksestä ole todistettavissa.

Väärän kuninkaan päivä, eli ”April Fools’ Day” tai ”Aprillipäivä”, on perinteinen juhlapäivä, jota vietetään 1. huhtikuuta monissa maissa. Tänä päivänä ihmiset tekevät kepposia ja huijauksia toistensa kustannuksella. Päivän tarkka alkuperä ei ole täysin selvä, mutta siihen liittyy useita teorioita ja legendoja. Yksi teoria viittaa siihen, että päivällä saattaa olla juuret muinaisissa kevätjuhlissa, joita on vietetty eri kulttuureissa. Esimerkiksi roomalaisessa Hilaria-juhlassa, joka pidettiin maaliskuun lopulla, ihmiset pukeutuivat naamioihin ja järjestivät leikkejä. Toinen teoria kytkee päivän Ranskaan ja vuoteen 1582, jolloin paavi Gregorius XIII muutti kalenteria ja siirsi uuden vuoden alkamista tammikuun 1. päivään. Niitä, jotka edelleen juhlivat uutta vuotta huhtikuun alussa, alettiin kutsua ”huijareiksi” ja heihin suhtauduttiin pilkallisesti. Tämä perinne levisi vähitellen muihin maihin.

Tarot-pakan rakenne

Suuri arkana (Major Arcana, 22 korttia), edustaa elämän suuria teemoja ja henkistä kehitystä. Nämä kortit kuvastavat enemmän myyttisiä ja arkkityyppisiä voimia, kuten aloitusta (Narrin kortti), muutosta (Kuolema) ja oivallusta (Maailma). Pieni arkana (Minor Arcana, 56 korttia), jakautuu neljään maahan (sauvat, maljat, miekat, lantit), jotka liitetään yleensä enemmän arkipäivän tapahtumiin ja eri elämänalueisiin.

Vapaamuurareiden symboliikka Tarot-korteissa

Käyn tässä läpi vain pieneltä osin vapaamuurareiden symboliikan yhteyttä tarot-kortteihin. Vapaamuurariutta on varsin monta tyylisuuntaa, joiden symbolit eroavat monin paikoin toisistaan. Senkin vuoksi tarotin ja vapaamuurariuden yhteyksiä on haastavaa laajemmin tutkia näin lyhyesti. Vapaamuurarius perustuu suurilta symbolien ymmärtämisen tärkeyteen ja on täten mustavalkoista ajattelua ja fanaattisuutta hylkivä filosofinen aatesuuntaus. Suvaitsevaisen asenteensa, sekä terveen ja vahvan suhteellisuudentajunsa takia vapaamuurarius voidaan liittää asenteellisen samankaltaisuuden vuoksi helposti tarottiin. Niillä on myös vahvasta samankaltaisuutta symbolien osalta. Voisi sanoa, että tarot ja vapaamuurarius ovat kiehuneet samassa henkisessä padassa.

Tarot-korteissa on useita vapaamuurarien symboliikkaan yhdistettäviä elementtejä, erityisesti Suuren Arkanan korteissa ja tietyissä Pienen Arkanan kuvissa. Tarot ei ole vapaamuurarien luoma järjestelmä, mutta sen kuvasto heijastelee esoteerisia ja okkultistisia perinteitä, joita myös vapaamuurarit tutkivat. Tämä johtuu osittain siitä, että tarot ja vapaamuurarius ammentavat samoista lähteistä, kuten gnostilaisuudesta, hermetismistä, astrologiasta, kabbalasta, alkemian symboleista ja kristillisestä mystiikasta.

Vapaamuurarien symboliikkaa Suuren Arkanan korteissa

Käyn nyt läpi muutamia kortteja ja kuinka ne liittyvät vapaamuurareiden symboliikkaan ja filosofiseen ajatteluun. Nykyisin vapaamuurareilla ei ole enää paljoakaan salaisuuksia. Kaikki tässä kertomani asiat, esim. tiedot symboleista, ovat julkisia ja ne on helppo löytää uskontotieteen tutkimuksista, väitöskirjoista, wikipediasta ja kysymällä vaikka tekoälyltä. Vapaamuurareiden käyttämät symbolit liittyvät käytännössä aina joko suoraan tai välillisesti Raamattuun ja Raamatun tarinoihin.

Salomon temppelin pylväät

Raamatusta löytyvät kaksoispylväät esiintyvät kahdessa kortissa; Ylipapitar (II) ja Hierofantti (V). Ylipapittaren kortissa (The High Priestess) nähdään kaksi pylvästä, Boas (B) ja Jakin (J), jotka ovat suora viittaus Salomon temppelin pylväisiin, jotka ovat yksi vapaamuurarien käytetyimmistä symboleista. Niiden voidaan ajatella edustavan esim. kabbalan elämänpuun reunimmaisia pylväitä (Karman ja armon pylväät, eli Saturnus ja Jupiter). Nämä pylväät esiintyvät myös Hierofantin eli Paavin eli Ylipapin (The Hierophant, V) kortissa, joka edustaa vaikkapa esoteerisen viisauden ja pyhien rituaalien säilyttäjän roolia, jonka taas voidaan ajatella muistuttavan esim. vapaamuurarien loosin Mestaria (Suomessa esim. rekisteröidyn yhdistyksen puheenjohtajaa) tai heidän suurloosin Suurmestaria. Pylväät löydät kunhan luet Raamattua.

Ylhäällä vm kortit. Moon, star, sun

Mustavalkoinen lattia

Vapaamuurareiden loositilan lattia on erittäin usein mustavalkoinen ruutulattia, osin tai kokonaan. Tämä on helppo havaita julkisuudessa runsaasti esillä olevista kuvista vapaamuurareiden temppeleistä. Useissa tarot-kuvissa (esim. Ylipapitar ja Hierofantti) näkyy mustavalkoinen ruutulattia, joka on yksi keskeisistä vapaamuurariloosin symboleista. Se voisi edustaa vastakohtaisuuksien tasapainoa, kuten valoa ja pimeyttä, vasenta ja oikeaa, kabbalan elämänpuun reunimmaisia pylväitä (eli karman ja armon pylväät), tietoista ja tiedostamatonta, tehtyä ja tekemätöntä, valoaaltoa ja fotonia, valon sitoutumista fyysiseen aineeseen ja valon määrän vähenemistä fyysisessä aineessa, lepoa ja liikettä, sielun tai hengen saapumista aineeseen ja paluuta pois aineesta, kenties ihmisen syntymää ja kuolemaa, tai kuolemaa ja jälleensyntymää.

Tarot-kortti; Maagikko (The Magician, I)

Tarotkorttien Maagikko seisoo usein yksi käsi ylös ja toinen alas osoittaen, mikä muistuttaa vapaamuurarien tunnettua lausetta “As above, so below” (Niin kuin ylhäällä, niin myös alhaalla), joka liittyy hermetismiin ja universaaliin viisauteen. Maagikolla on edessään neljä elementtiä edustavaa esinettä (sauva, malja, miekka ja lantti), mikä joidenkin tulkintojen mukaan vastaa vapaamuurarien työkalujen symboliikkaa. Vapaamuurareilla on tietenkin muinaisten kirkonrakentajien työkaluja, joilla on annettu symbolisia tulkintoja, jotka liittyvät ”oman henkisen temppelin” rakentamiseen tai jotain siihen suuntaan. Tästäkin aiheesta on julkista materiaalia runsaasti saatavilla etenkin englanninkielisillä sivustoilla.

Tarot-kortti; Torni (XVI)

Yleensä, siis esim. laadukkaimmissa tarot-kirjoissa Tornia pidetään jonkin sortin ”henkisen orgasmin” tai ”valaistumisen” symbolina. Tekoälyltä kysytyn vastauksen mukaan vapaamuurariudessa Torni kuvaa Salomon temppelin sortumista tai vapaamuurarien 3. asteen symbolista kuolemaa (Hiram Abiffin kuolema). Tämä viittaa vanhojen rakenteiden tuhoamiseen uuden tiedon tieltä. Tästä aiheesta oli esim. Kansallisarkiston näyttelyssä oli monia kuvia ja maalauksia. Uutislähteessä oli  21.2.2024 laaja ja terävästi kirjoitettu juttu tuosta näyttelystä.

https://uutislahde.fi/kulttuuri/vapaamuurarit-100-vuotta-suomessa-nayttely/

Tarot-kortti; Tähti (XVII)

Tarotissa tähdellä on usein kahdeksan sakaraa, mikä muistuttaa vapaamuurarien symbolista “Blazing Star” -tähteä, joka edustaa jumalallista viisautta ja valoa. Tämä ”Leimuava Tähti” on vapaamuurariudessa monella tavalla tehty symboli, eikä siinä ole aina juuri sitä kahdeksaa sakaraa, vaan toisinaan esim. viisi tai kuusi.

Keskirivi vm kortit

Tarot-kortit; Tähti, Kuu ja Aurinko

Nämä kolme on erittäin helppo liittää vapaamuurareiden symboliikkaan, sillä vapaamuurarien looseissa ja rituaalivälineissä on monissa paikoissa näiden kolmen symboleja. Näitä voi itse mennä havaitsemaan esim. monissa maissa avoimesti ja suorastaan julkisuushakuisesti tehdyissä vapaamuurareiden virkoihin asettamisen rituaaleissa, joissa vapaamuurarit marssivat pitkissä jonoissa halki kaupungin. Erityisesti USA:ssa tämä on erittäin normaalia, mutta siellä onkin yhteiskunnallisesti myös erittäin hyväksyttävää kuulua vapaamuurareihin ja jos naapuri tietää sinun olevan vapaamuurari, hän katsoo sinua hiukan ns. ylös päin, sillä vapaamuurarien jäsenyys tuottaa konkreettisesti korkeampaa sosiaalista statusta.

Vapaamuurarisymboliikkaa Pienen Arkanan korteissa

Tarot-kortti; Sauvojen kolmonen

Sauvojen kolmonen (Three of Wands), kuvastaa tekoälyn mukaan vapaamuurarien kolmea tukipilaria (Viisaus, Voima, Kauneus). Uskontotieteeseen perehtynyt tajuaa heti, että nuo kolme löytyvät kabbalan elämänpuusta sefiroina, joten siitä voisi päätellä, että sekä tarot että vapaamuurarius ovat suorassa yhteydessä kabbalaan.

Miekkojen ässä. Keskellä vm kortti

Tarot-kortti; Miekkojen ässä

Miekkojen ässä (Ace of Swords), sisältää yhden miekan, ja tekoälyn mukaan sillä on ”kiehtova yhteys vapaamuurareiden “Miekka, joka suojelee temppeliä” -symboliikkaan”. Vapaamuurareiden rituaalissa on julkisten uskontotieteen lähteiden mukaan vartijan ”virka”. Vartijan työväline lienee miekka, vaikka se ei suoranaisesti liitykkään kirkkojen rakentamiseen. Tarot-korteissa miekkoja on yleensä kokonaiset 14 kortin verran.

Golden Dawn rituaalit

Vapaamuurarius, Golden Dawn ja tarot

Minun uskontotieteen kirjastossani on erittäin laaja, yli 800 sivua käsittävä Israel Regardien kirjoittama kirja, joka sisältää käytännössä kaikki Golden Dawn -järjestön rituaalit. Järjestön perustivat tunnetut vapaamuurarit. Golden Dawn harjoitti varsin monimutkaista ja vaikeasti avautuvaa vapaamuurariuteen pohjautuvaa esoteerista oppia, jossa harjoitettiin selvästi okkulttisia rituaaleja. Uskontotieteen tutkijoiden mukaan (ja tekoälyn ja wikipedian mukaan) näillä opetuksilla on ollut syvällinen vaikutus vapaamuurariuteen ympäri maailmaa. 

Golden Dawn, eli ”Hermetic Order of the Golden Dawn”, on 1800-luvun lopulla perustettu okkulttinen järjestö, joka keskittyi esoteeriseen tietoon, magiaan, alkemiaan ja mystiikkaan. Järjestö perustettiin Lontoossa vuonna 1888, ja sen perustajiin kuuluivat mm. William Wynn Westcott, Samuel Liddell MacGregor Mathers ja Dr. William Robert Woodman. Monet nykyaikaiset tarot-pakat perustuvat Golden Dawn -järjestön opetuksiin, ja Golden Dawnissa oli mukana vapaamuurareita, kuten Arthur Edward Waite, joka suunnitteli Rider-Waite-Smith-tarot-pakan. Tämän vuoksi monet korttien visuaaliset ja symboliset elementit ovat nykyisin yhteensopivia vapaamuurarien esoteerisen perinteen kanssa.

Golden Dawnin opetukset yhdistivät eri esoteerisia traditioita, kuten kabbalaa, tarot-kortteja, ruusuristi- ja alkemiaoppeja. Järjestön jäsenet osallistuivat rituaaleihin ja tutkivat okkulttisia tekstejä, ja se vaikutti merkittävästi myöhempiin okkulttisiin liikkeitä ja järjestöihin, kuten Thelemaan ja Wiccaan. Golden Dawnin vaikutus on ollut laaja, ja se on inspiroinut monia okkulttisia suuntauksia vielä nykyäänkin. Järjestön sisäiset konfliktit ja ristiriidat johtivat sen hajoamiseen 1900-luvun alussa, mutta sen esoteerinen perintö elää edelleen monissa nykyaikaisissa okkulttisissa ja esoteerisissa liikkeissä, esim. tarotin kautta.

Paavi eli hierofantti. Keskellä vm kortti

Tarottiin ja vapaamuurariuteen liittyviä linkkejä:

https://uutislahde.fi/kulttuuri/vapaamuurarit-100-vuotta-suomessa-nayttely/

https://uutislahde.fi/kirjallisuus/varjotaival-kirjan-arvio/

https://uutislahde.fi/kirjallisuus/suuri-astrologiakirja-kirjan-arvio/

https://uutislahde.fi/kirjallisuus/ikonin-filosofia-kirjan-arvio/

https://uutislahde.fi/kirjallisuus/noituus-magia-ja-okkultismi-kirjan-arvio-2/

https://uutislahde.fi/kirjallisuus/gnosis-kirjan-arvio/

https://uutislahde.fi/kirjallisuus/uuden-ajan-tarot-opas-kirjan-arvio/

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ukon_pakka_%E2%80%93_Kalevalainen_tarot

Suunnittelu ja toteutus: DevNet Oy