Ekström piti suorituksensa hallussa teknisellä radalla. Viippola kukisti kilpakumppanit loppukirissä. Maria Hoskari parhaana suomalaisnaisena kuudes.
Suomella oli erinomainen lauantai hiihtosuunnistuksen maailmancupin finaalikierroksella Viron Haanjassa, kun Niklas Ekström ja Aapo Viippola ottivat kaksoisvoiton miesten takaa-ajokilpailussa.
Miesten rata oli 14 kilometriä ja se toteutettiin kolmena hajontalenkkinä. Ekström pääsi ladulle kymmenen sekunnin etumatkalla, mutta hitaampi hajonta ensimmäisellä kierroksella päästi Viippolan edelle ja muut kilpakumppanit tuntumaan. Suomalaiset kamppailivat voitosta Sveitsin Nicola Mülleriä ja Norjan Jörgen Baklidia vastaan. Hajontaerojen tasaannuttua Ekström pääsi jälleen muiden edelle ja tuuletti toista perättäistä maailmancupin osakilpailuvoittoa lähes minuutin ennen muita.
– Kokonaisuutena tämä oli valtavan hyvä kilpailu. Suoritus oli hallussa alusta asti. Samoilla hajonnoilla hiihti välillä porukkaa, ja välillä sain mennä yksin. Pystyin kuitenkin koko ajan keskittymään omaan tekemiseen. Olosuhteet olivat aika märät ja paikoin jopa vähälumiset. Sekään ei haitannut, ja pystyin keskittymään suoritukseen, takaa-ajokilpailun radasta pitänyt Ekström totesi.
Kakkossija ratkesi vasta loppukirissä, jossa Viippola oli Mülleriä ja Baklidia vahvempi.
– Ensimmäinen kierros meni todella hyvin, enkä tehnyt virheitä. Hajontakin oli lyhin ja sen myötä pääsin kärkeen. Toisella kierroksella tein pari virhettä ja väärän reitinvalinnan, ja siinä tipuin voittokamppailusta. Onneksi pystyin lopussa kääntämään kirin kakkossijalle. Siitä jäi positiiviset fiilikset, Viippola summasi kilpailunsa.
Eevert Toivonen oli miesten kilpailun kuudes.
Hoskari kiri sijoja lopussa
Naisten kilpailussa voiton vei Norjan Anna Ulvensöen ennen Ruotsin Magdalena Olssonia ja Viron Daisy Kudre Schnyderiä. Maria Hoskari oli perjantain sprintin tavoin parhaana suomalaisena kuudes.
– Tänään oli aika rankka ja tekninen kilpailu. En ole ihan varma, onnistuivatko kaikki reitinvalinnat. Alussa jäin aika paljon ehkä hajontojenkin takia, mutta loppua kohden pääsin kirimään sijoja, Hoskari kertoi.
Suomalaisurheilijat kiittelivät huoltotiimiä, joka onnistui haastavissa olosuhteissa.
– Keli oli sellainen, ettei kenelläkään varmaan ollut sellaista fiilistä, että sukset luistavat todella hyvin. Mutta kun vertasi muihin, niin ne näyttivät luistavan hyvin, Hoskari jatkoi.
Nina Kärnä oli takaa-ajon kahdeksas.
Hiihtosuunnistuksen maailmancup päättyy sunnuntaina keskimatkan kilpailuun. Niklas Ekström nousi perjantain ja lauantain voitoillaan kokonaiskilpailussa toiseksi, ja voi onnistuessaan vielä voittaa kokonaiskilpailun.
Liitteenä arkistokuva tiedostusvälineiden käyttöön Niklas Ekströmistä hiihtosuunnistuksen MM-kilpailuista Itävallan Ramsaussa tammikuulta 2024.
Tulokset hiihtosuunnistuksen maailmancupin takaa-ajokilpailu 24.2.2024 Haanja, Viro
Miehet 14 km
1) Niklas Ekström FIN 1:06:04, 2) Aapo Viippola FIN 1:06:56, 3) Nicola Müller SUI 1:06:57, 4) Jörgen Baklid NOR 1:06:58, 5) Stanimir Belomazhev BUL 1:09:17, 6) Eever Toivonen FIN 1:09:19, 10) Tuomas Outinen FIN 1:11:20, 11) Pyry Riissanen FIN 1:11:24, 12) Miska Tervala FIN 1:11:25, 15) Misa Tuomala FIN 1:11:50
Naiset 12,7 km
1) Anna Ulvensöen NOR 1:07:19, 2) Magdalena Olsson SWE 1:07:27, 3) Daisy Kudre Schnyder EST 1:09:37, 4) Elin Schagerström SWE 1:09:48, 5) Judita Traubaite LTU 1:11:29, 6) Maria Hoskari FIN 1:13:59, 8) Nina Kärnä FIN 1:14:01, 9) Amanda Yli-Futka FIN 1:15:09, 10) Sari Vääränen FIN 1:15:12, 14) Heta Virtanen FIN 1:17:11, 15) Lotte-Line Ekström FIN 1:17:53, 16) Vilma Pesu FIN 1:17:55