Suunnistusliiton yhdessä jäsenseurojensa kanssa lanseeraama Kutsu kaverisi kuntorasteille -kampanja pyörähtää käyntiin tulevana maanantaina 15. toukokuuta.
Reilun viikon ajan kestävän kampanjan aikana suunnistaja saa tuoda kuntorastitapahtumaansa ei-suunnistavan kaverinsa, joka osallistuu tapahtumaan maksutta. Kampanjan tavoite on saada lajia tunnetuksi sellaisten ihmisten keskuudessa, jotka eivät ole aikaisemmin suunnistaneet, tai joiden edellinen suunnistuskerta saattaa olla vuosien takaa koulusta tai armeijasta.
Suunnistus ei ole pelkkää veristä kilpaa Jukolan ja Venlojen viestien kärkiryhmässä tai lajin MM-kisoissa, vaan kymmenet tuhannet suomalaiset käyvät kesäisin ympäri Suomen järjestettävissä kuntosuunnistustapahtumissa, josta löytyy ratoja niin vasta-alkajille kuin vaativampaankin makuun.
Kampanjassa on mukana jo yli 30 järjestäjää ja 40 tapahtumaa.
Metsään mahtuu lisää väkeä
Suunnistusliiton harrastesuunnistusvastaava Eero-Antti Lonka kertoo, että Kutsu kaverisi kuntorasteille -kampanja on otettu suunnistusseuroissa hyvin vastaan. Suunnistus on ollut suosittu kesän ulkoilmalaji, mutta metsään mahtuu lisää väkeä.
– Palaute kampanjaan mukaan lähteviltä seuroilta on ollut pelkästään positiivinen. Jokainen järjestäjä on tahoillaan pohtinut, miten kuntosuunnistustapahtumiin saataisiin entistä enemmän väkeä ja tämän toivotaan tuovan nostetta. Seurat voivat edelleen ilmoittautua mukaan kampanjaan, Lonka kertoo.
Kampanja kestää maanantaista 15. toukokuuta seuraavaan maanantaihin 22. toukokuuta. Heti ensimmäisenä maanantaina Tampereen Iltarastit järjestetään Kaupin urheilupuistosta. Keskiviikkona 17.5. kampanjassa mukana olevan Turku-rastien tapahtuma järjestetään Kultanummen kentältä Pääskyvuoren maastossa. Kampanjan viimeisenä päivänä maanantaina 22. toukokuuta järjestetään perinteikkäät Helsingin Iltarastit Pirkkolassa.
Näiden tapahtumien lisäksi kaveri pääsee maksutta rasteille myös muun muassa Oulussa, Jyväskylässä, Kuopiossa, Lappeenrannassa, Vaasassa, Lahdessa, Kajaanissa, Porissa ja Mikkelissä sekä lukuisilla muilla paikkakunnilla.
Kaikki kampanjassa olevat järjestäjät ja mukana olevat tapahtumat voi tarkistaa kampanjan sivustolta:
https://suunnistus.fi/tapahtumat/kutsu-kaveri-kuntorasteille/
Sivulta pääsee myös suoraan kunkin kuntorastitapahtuman sivuille.
Tapahtumia lisätään listalle sitä mukaa, kun ilmoittautumisia tulee, joten lista saattaa täydentyä vielä viikon aikana.