29.1.2023, Suomen Keilailuliitto
Miesten SM-liigakierros Tampereella Kaupin keilahallissa tarjosi tasaisia otteluita. Myös sarjataulukossa on tasaista kierroksen päätteeksi ennen kauden päätöskierrosta. Tänä viikonloppuna kierroksen joukkueeksi nousi lopulta Varkauden Mainarit, joka pelasi tehokkaasti sunnuntaina. Helsingin GB puolestaan nousi sarjataulukon kärkeen. TPS on sarjassa nyt kolmantena, mutta kärkikolmikko on taulukossa aivan lähekkäin toisiaan. Viikonlopun yllätyksestä vastasi Seinäjoen WRB, joka vahvan lauantain lisäksi taisteli kierroksen joukkueen tittelistä viimeiseen otteluun saakka.
Mainarit voitti sunnuntaina viidestä ottelustaan neljä ja keräsi päivän aikana 70 sarjapistettä. Kun mukaan lasketaan lauantain pisteet, keräsi joukkue viikonlopun 11 pelistään 158 sarjapistettä ja on jälleen vahvasti mukana liigan mitalipelitaistossa.
Mainareiden joukkueessa pelasivat tällä kierroksella Lenni Juutilainen, Mikko Hirvonen, Nico Kärkkäinen, Juho Rissanen, Luukas Väänänen, Onni Riikonen ja Max Räsänen.
Sunnuntaina Juutilainen oli Mainareiden vahvin keilaaja viiden sarjan tuloksella 1138 ja lisäksi nuorukainen voitti kaikki viisi otteluaan. Juutilainen oli joukkueensa tulokseen tyytyväinen varsinkin, kun Tomas Käyhkö ja Joonas Jehkinen eivät olleet joukkueen käytettävissä tällä kierroksella.
– Tosi hyvin joukkueena tsempattiin ja löysimme peli-idean tälle kierrokselle. Meillä meni hyvin pitkälti kierros niin, että joku pelaajista onnistui tekemään hyvin tulosta, jos toisella oli hankalampaa. Ei mikään huippusuoritus Mainareilta, mutta riittävän hyvää tekemistä. Erityisesti Käyhkön puuttuminen antaa aina pientä lisäpainetta joukkueelle, mutta hyvin suoriuduttiin. Oma pelaaminen oli hyvää, eikä tullut isoja notkahduksia missään vaiheessa. Siihen voi olla melko tyytyväinen, Juutilainen sanoo.
Sarjakärki GB:n tehokkain pelaaja viikonlopun aikana oli Pyry Puharinen, joka oli henkilökohtaisten tulosten kärkipäässä viiden sarjan tuloksella 1167. Lisäksi Puharinen keilasi lauantaina kuuten sarjaan ison tuloksen 1444.
– Oli hyvä viikonloppu. Meidän joukkueella sekä itselläni kaikki tuntui osuvan hyvin kohdilleen ja selvittiin vaikeista tilanteista mielestäni hyvin. Nyt olemme hyvissä asemissa ja saamme suht rauhallisin mielin lähteä Lahteen päätöskierrokselle. Se on hyvä, ettei ainakaan takamatkalta tarvitse lähteä niihin peleihin. Tällä hetkellä itsestäni tuntuu, että olen hyvässä keilailukunnossa ja se näkyy kyllä radoillakin. Liigan kärjessä on nyt niin tiukkaa, että yksikin peli voi ratkaista sen, mitkä joukkueet pääsevät mitalipeleihin tällä kaudella, Puharinen sanoo.
Yksi ehdoton ilonaihe miesten liigassa on ollut tällä kaudella se, että mukana on ollut paljon nuoria pelaajia. GB:n riveissä on tällä kaudella pelannut 19-vuotias Jani Soukka.
– Hyvin meni tämä viikonloppu ja hyvin pelattiin. Välillä jollain pelaajalla oli hankalaa, mutta sitten taustalla oli aina neljä, jotka onnistuivat. Oma peli meni lauantaina todella hyvin ja tänään myös ihan kelvollisesti, Soukka sanoi.
Myös kärkijoukkueiden takana on tasaista. Neljäntenä sarjataulukossa on Tampereen TKK, jolla on matkaa kolmannelle sijalle vain 29 pistettä. Hienon viikonlopun pelannut Seinäjoen WRB nousi sunnuntain aikana sarjassa jo viidennelle sijalle, aika hieno tulos joukkueelle, jonka tavoite on ollut tälle kaudelle varmistaa kauden päätteeksi suora paikka liigassa. Sarjataulukon kahta viimeistä sijaa pitävät RäMe ja OPS.