Pitkä seuranta vahvistaa merikotkan elpymisen Itämerellä ja Lapissa

Merikotka. Kuva: UR

Suomen merikotkakannat ovat kasvaneet noin yhdeksän prosenttia vuodessa sekä rannikolla että Lapissa, osoittaa yli 50 vuoden aineistoon perustuva tutkimus. Aineiston keräsivät vuosikymmenten ajan vapaaehtoiset.

Merikotka oli aikoinaan harvinainen laji Euroopassa tarkoituksellisen tappamisen ja ympäristön saastumisen vuoksi. Nyt Turun ja Helsingin yliopistojen sekä Sveitsin lintutieteellisen instituutin tutkijat ovat vahvistaneet, että Suomen kannat ovat elpyneet selvästi. Tutkimus on julkaistu Oikos-tiedelehdessä.

Puolen vuosisadan aineisto yhteen malliin

Tutkijat analysoivat yli 50 vuoden aikana Suomen Itämeren alueelta ja Lapista kerättyä aineistoa. Se sisältää pesivien parien ja poikasten määrät 2 468 pesästä lähes tuhannella reviirillä sekä 7 179 yksilön rengastustiedot, uudelleenhavainnot, kuolleina löydettyjen lintujen tiedot ja geneettisen tunnistuksen.

Kun aineistot yhdistettiin samaan populaatiomalliin, molemmissa populaatioissa näkyi samankaltainen, noin yhdeksän prosentin vuotuinen kasvu. Kasvua tuki aikuisten lintujen korkea eloonjääminen, joka on tyypillistä pitkäikäisille petolinnuille.

Sama tulos, eri reitit

Vaikka kasvu oli lähes yhtä nopeaa, populaatiot eivät elpyneet samalla tavalla.

– Molemmat populaatiot ovat selkeitä suojelun menestystarinoita Suomessa, mutta ne eivät ole elpyneet täysin samalla tavalla. Itämerellä monet nuoremmat linnut selviytyvät hyvin, mutta kilpailu pesimäpaikoista on alati kovempaa. Lapissa taas nuoremmat linnut selviytyvät heikommin aikuisten voidessa erityisen hyvin, sanoo tutkimuksen pääkirjoittaja, akatemiatutkija Carina Nebel Turun yliopistosta.

Tutkijoiden mukaan havainto on tärkeä, koska pelkät yksilömäärät eivät kerro kaikkea. Suojelun kannalta on olennaista tietää, mitkä elinkaaren vaiheet ovat kannan kasvulle keskeisiä.

Vapaaehtoisten vuosikymmenten työ

Tutkimus ei olisi ollut mahdollinen ilman vapaaehtoisia. Aineiston keräsi aiemmin WWF Suomen ja nykyään Sääksisäätiön alla toimiva merikotkatyöryhmä. Turun yliopiston mukaan vapaaehtoisten työ on ollut ratkaisevaa myös lajin suojelulle.

Työryhmä perustettiin vuoden 1972 lopulla, ja kenttätyö alkoi 1973. WWF:n mukaan Suomessa pesi tuolloin vain noin 35 merikotkaparia, ja nekin olivat ympäristömyrkkyjen, kuten DDT:n ja PCB:n, vuoksi lähes lisääntymiskyvyttömiä. Vapaaehtoiset veivät talvisin luodoille ja rannikolle lihaa, joka oli kotkille puhtaampaa ravintoa kuin Itämeren kalat ja vesilinnut. Talviruokinta jatkui lähes 30 vuotta ja päättyi vuonna 2000.

Muutos oli hidas. Kanta kääntyi kasvuun vasta 1980-luvun lopulla, osin siksi, että myrkyt hajoavat hitaasti ja merikotka tulee sukukypsäksi vasta noin viisivuotiaana. Vuonna 2019 merikotka poistettiin Suomen uhanalaisten lajien listalta, ja se luokitellaan nyt elinvoimaiseksi. Kenttätyö siirtyi WWF:ltä Sääksisäätiölle vuonna 2020.

– Merikotka on yksi Pohjois-Euroopan tunnuslajeista, ja sen kantojen elpyminen osoittaa pitkäjänteisen suojelun merkityksen, sanoo professori Toni Laaksonen Turun yliopistosta. Hänen mukaansa pitkäaikaisen kenttätiedon, rengastuksen ja uusien tilastollisten menetelmien yhdistäminen antaa paljon selkeämmän kuvan siitä, miten suuret ja pitkäikäiset lajit elpyvät.

Mitä tämä voi merkitä sääkselle?

Tutkijoiden mukaan tulokset luovat pohjaa suurten petolintujen seurannalle ja hoidolle sekä Suomessa että muualla. Ne havainnollistavat, miten vapaaehtoisseuranta ja nykyaikaiset menetelmät voivat tukea muidenkin pitkäikäisten lajien suojelua.

Sääksi on tästä kiinnostava esimerkki. Sitäkin uhkasivat aikanaan ympäristömyrkyt, ja rengastajat ovat seuranneet sen pesiä vuodesta 1971 lähes kattavasti joka vuosi. Suomen sääksikanta on nykyään elinvoimainen, noin 1 200–1 300 pesivää paria, ja noin puolet pareista pesii harrastajien rakentamissa tekopesissä. Yhtä pitkän aikasarjan ansiosta samankaltainen tarkastelu voisi periaatteessa kertoa myös sääksestä, mitkä elinkaaren vaiheet kantaa kantavat.

Merikotkan tarina osoittaa ainakin sen, että hitaasti lisääntyvän lajin suojelu vaatii kärsivällisyyttä ja että pitkäjänteinen työ voi kantaa hedelmää.

Suunnittelu ja toteutus: DevNet Oy