Gladiator II arvio

Elokuva- ja kulttuuritoimittaja Tapio Sippoin

Muinaisessa Roomassa oli nykyisen luulon mukaan paljon hurjaa toimintaa ja iljettävää politikointia, siis ainakin länsimaisten elokuvien mukaan. Taas kerran on tehty elokuva, joka viihdyttävästi rakentuu noiden ajatusten ja uskomusten varaan. On tappelua, sotia, petoksia, tylyä ihmisten kohtelua, kärsimystä ja jos vaikka minkä sortin juonittelua. Lavasteetkin näyttävät hyviltä. Ja lähes koko elokuvan ajan, (jos loppua ei lasketa), et joudu tuntemaan myötähäpeää käsikirjoittajaa kohtaan, joka sattuu olemaan David Scarpa. Ohjauksesta vastaa Ridley Scott, jolla toki olisi voinut olla jotain sanottavaa myös käsikirjoitukseen?

Kolme pientä porsasta, ei kun siis sankaria

Vaikka elokuva onkin sinälään ihan hyvää sankaritarinaa, tai ainakin toimintaa, eivät näyttelijät yllä parhaaseensa. Elokuvassa on kolme jonkin sortin sankari, joilla on keskenään jännitteinen suhde. Hanno eli Lucius, jota näyttelee Paul Mescal. Hänen näytteleijän taidot tässä elokuvassa ovat keskinkertaiset ja kaikessa pääosan loistokkuudessaankin melkoisen tylsät. Sitten on orjakauppias Macrinusta esittävä Denzel Washington, jonka roolisuoritus on yksi hänen uransa heikoimmista tai enintään keskinkertainen. 

Joku voi jopa tykätä tästä orjakauppiaan roolisuorituksesta, mutta D. Washington on taas kerran niin uuvuttavan samanlainen kuin kaikissa muissakin elokuvissaan tuttuine ylikuluneine maneereineen, että moinen alkaa väkisinkin kokeneempaa elokuvakriitikkoa kuvottaa, ikävä kyllä. Kolmas sankari on yhden sortin arkkityyppistä viisasta vanhusta esittävä Pedro Pascal eli roomalainen suursoturi kenraali Marcus Acacius. Pascal kenraalina on näistä kolmesta sankarista ainoa, jonka suoritusta voi näyttelijänä erityisesti kehua.

Elokuvassa on mainiot värikkäät asut, suuria eeppisiä taistelukohtauksia, kohtuullisen kauniita maisemia, kansainvälistä monikulttuurisuutta vaikka kuinka, sekä kulttuurien sekottumista oikein olan takaa. Hauskin piirre on tietysti se, että kaikki muinaisen Rooman asukkaat osaavat puhua sujuvaa englantia. Mutta unohdetaan tämä hetkeksi ja mietitään oliko elokuva kenties viihdyttäävä? Vastaus: Oli se. Oliko elokuvassa juoni, joka piti katsojan hereillä? Vastaus: Oli siinä. Oliko elokuvassa kunnon seikkailuja? Vastaus:  Kyllä, elokuvassa oli paljon kunnon seikkailuja. 

Vanhan jatke 

Joillekin kenties jo jollain tapaa tuttu elokuvaohjaaja Ridley Scottin uutuuselokuva Gladiator II jatkaa ah niin eeppistä saagaa vallasta, juonittelusta ja kostosta antiikin Roomassa. Kaikki on dramaattisen suurta, isosti kansainvälistä ja korostuneen mahtipontista. Elokuvan keskinkertainen musikki on sitä hiukan liikaakin. Ja tietysti mukana on useampi limittäinen sankarin kasvutarinan kaavaa toteuttava jounitus.

Juttu menee näin: Vuosia sen jälkeen, kun pikkupoika Lucius (Paul Mescal) todisti arvostetun gladiaattorisankari Maximuksen kuoleman setänsä takia, hän joutui pakenemaan henkensä kaupalla. Nyt aikuisena Lucius joutuu itse astumaan Colosseumille. Äidin pikkuinen sulopallero kasvaa hielle haisevaksi karvanaama tappajaksi. Hänen koodinimi on kyllä aluksi Hanno, mutta kun ”äiti silittää päätä”, nimikin vaihtuu takaisin. Luciuksen omat uudet afrikkalaiset kotiseudut on valloitettu, ja hänet roudataan orjaksi Roomaan. Kaksi länsimaisen narkkarin olemuksilla varustettua tyrannimaista keisaria hallitsee nyt Roomaa mielivaltaisella ja rautaisella otteellaan. Ja tarinassa toki toisella keisarilla on myös kupan syövyttämät aivot. 

Elokuvana Gladiator II on varsin mainio seikkailu- ja toimintapläjäys, joten suosittelen elokuvaa. Lippu on rahansa arvoinen. Leffan ja sen kuvauksen luonteen, suurien joukkotappeluiden, sekä kameran käytön vuoksi suosittelen tätä leffaa nimen omaan elokuvateatterissa katsottavaksi. Aikajana menee näin: Ensin tapellaan verisesti Afrikan muuureilla. Katsoja on kirkkaasti hereillä. Gladiaattorit kisailevat ja veri lentää. Villieläimiä on mukana toiminnassa. Katsoja ei nukahda tässäkään kohtaa. Juonitaan sitä ja tätä. Intialainen ”lääkäri” rohtoineen parantelee porukkaa. Puhutaan ns. syvällisiä (siis ei!). Tässä joku kokeneempi katsoja kyllä saattaa haukotella, mutta ei välttämättä kuitenkaan nukahda. Juoni vyöryy eteenpäin kuin Helsinki-Porvoo välin höyryjuna. Kliimaksi lähenee. 

Ja sitten se ummehtuneempi peruskäsikirjoitusosuus: Koska Rooman imperiumin tulevaisuus on uhattuna, Luciuksen pitää ammentaa kokemistaan vääryyksistä voimaa ja palauttaa Rooma takaisin kansalleen. Blaba, blaba, blaah! Elokuva kuitenkin jatkuu hyvätasoisena seikkailuna viimeisiin hetkiin asti. Popkornia ja Kirsikkalimonadia kuluu. Pulssi nousee ja kädet kenties hikoilevat.

Mutta sitten koittaa elokuvan suurin draama, eli käsikirjoituksen pöyhkeä epäonnistuminen, ja sen seurauksena viimeiset kolme minuuttia ovat katsojalle suurta piinaa. Todennäköisesti erittäin kökköinen loppu on testattu jenkkiyleisön mielipiteitä ja tekoälyä hyviksi käyttäen. Pieleen meni! Pääsiäispashaahan siitä tulee, mutta tässä suuhun ei jää edes pashan makua. Lohdutukseksi kerron, että edes viimeisten lohduttomien kolmen minuutin aikana katsoja ei nukahda.

Elokuvan tiedot:

Ensi-ilta: 15.11.2024

Ikäraja: 16

Pituus: 147 min.

Ohjaus: Ridley Scott

Käsikirjoitus: David Scarpa

Näyttelijät: Paul Mescal, Pedro Pascal, Joseph Quinn, Fred Hechinger, Lior Raz, Derek Jacobi, Connie Nielsen ja Denzel Washington

Genret: Draama, Toiminta

Suunnittelu ja toteutus: DevNet Oy