Kulttuuri- ja tiedetoimittaja Tapio Sippoin. Päivitetty 05.03.2020
Elämme sellaisia aikoja juuri nyt, että historiaan sijoittuvista isommista kriiseistä kertovat elokuvat saavat niihin helposti osumapintaa. Niin myös tässä elokuvassa. Etenkin niille suhteellisen nuorille ihmisille, joilla ei ole käytännön kokemusta sosialistisen yhteiskuntajärjestelmä mädännäisyydestä, ”homo-sovietikus”-kulttuurista, diktatuurisen johdon hirveydestä tai kovemman lama-ajan julmuudesta, Mr. Jonesin katsominen tekee varmasti kasvatuksellisesti hyvää. Äärimmäisessä ahdingossa ihminen tekee äärimmäisiä tekoja, vaikka näennäisesti maailma vaikuttaisi olevan tasapainossa. Siihen törmää onnistuneesti tässä elokuvassa.
Mr. Jones elokuva kertoo toisen maailmansodan sarastuksesta, järkyttävän huonosta yhteiskuntasysteemistä (kommunismista) ja sen seurauksista. Valistus on naamioitu tositarinaan aikansa nuoresta nerokkaasta mutta naiivista toimittajasta, herra Gareth Jonesista ja hänen ”seikkailustaan” Ukrainassa. Siinä idealismi ja lapsenusko joutuu rajusti koetukselle, kun hänet tempaistaan niin julmaan neuvostoliittolaiseen todellisuuteen, että traumoja tulee vaikka väkisin.
Seikkailun kohteena ollut tapahtuma tunnetaan nimellä holodomor. Se oli Ukrainassa vuosina 1932–1933 raivonnut Neuvostoliiton ja sen kommunismin aiheuttama nälänhätä, jossa kuoli eri arvioiden mukaan 3–14 miljoonaa ukrainalaista. Nimitys holodomor tarkoittaa ”nälkään tappamista”. Pahimmillaan tilanne paheni kannibalismiksi. Kansanmurhaksi tapahtuman on tunnustanut parikymmentä valtiota.
Ukraina ei ollut ainoa kommunistisesta systeemistä kärsinyt alue tässä tilanteessa, sillä Neuvostoliitossa esiintyi samanaikaisesti nälänhätää myös muualla. Osa syistä oli ihan muualla kuin viisivuotissuunnitelmassa, sillä kun ukrainalaisten siemenvilja otettiin holodomorin aikana valtion haltuun Neuvostoliiton viljanvienti länsimaihin moninkertaistui ja oma kansa näki nälkää.
Kauheaa oli myös se, että ukrainalaissyntyinen neuvostoliittolainen poliitikko Lazar Kaganovitš ehdotti Stalinille maatalouden kollektivisoinnin ja ukrainalaisten kansanmurhan yhdistämistä, jotta paikallisten kommunismin vastustus saataisiin murskattua. Asiasta kiinnostuneiden kannattaa lukea esim. Kommunismin musta kirja (Le Livre noir du communisme – Crimes, terreur, répression), joka kertoo järkyttävää tarinaa neuvostososialismin luonteesta. Kirjan toimittaja Stéphane Courtois toteaa esipuheessa: ”Yksittäisiin ihmisiin kohdistuneiden rikosten ja erillisissä kohteissa toimeenpantujen summittaisten joukkomurhien lisäksi kommunistiset vallanpitäjät pystyttivät valtansa tueksi hallitusjärjestelmän, jonka varsinaisena toimintatapana on ollut joukkotuhonta.”
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kommunismin_musta_kirja
Elokuvan tarina: Elokuvan juoni on eettisesti korkeatasoinen. Maaliskuussa 1933 walesilainen toimittaja Gareth Jones (James Norton) nousee junaan Moskovassa matkustaakseen Kharkoviin, Ukrainaan. Kharkovissa olisivat Neuvostoliiton uudet panssarivaunutehtaat, joista hänen pitäisi lähettää ylistysraportti länsimaihin. Jones nousee salaa pois tästä junasta ja vaihtaa toiseen junaan. Tuon junan matkustusvaunu on täynnä nälkiintyneitä ihmisiä. Kohta Jones jää pois pienellä asemalla jatkaen matkaansa jalkaisin. Kulkiessaan Ukrainan läpi hän kohtaa maata riivaavan nälänhädän kauhut.
Vaellus oli kauhea. Kaikkialla on kuolleita ihmisiä, hätäleivän jakamiseen kokoontuneita nälkäisiä, harhailevien orpolapsien joukkoja ja jopa ihmissyöntiä, sekä Neuvostoliiton salaisen palvelun miehiä, jotka järjestelmällisesti estävät kansaa saamasta tietoa vallitsevasta katastrofista. Hirmuvaltias Stalinin viisivuotissuunnitelma ja pakotteet maataloudelle ovat johtaneet Ukrainan ja sen kansan kurjuuteen ja tuhoon. New York Timesin toimittaja Ada Brooksin (Vanessa Kirby) avulla Jones onnistuu levittämään järkyttävät katastrofiuutiset länteen pakottaen vastustajansa, Pulitzer-palkitun ja neuvostomyönteisen toimittajan Walter Durantyn (Peter Sarsgaard) nöyrtymään.
Rinnakkaistarinana elokuvassa kulkee erään legendaarisen kirjan kirjoittaminen. Elokuva alkaa kirjoittamisesta ja takautuu aina väliin kirjailijan ajatuksiin kirjoituskonetta naputtaessaan. Kirjoituskonehan oli jo aikoinaan mullistava keksintö, joka tunnetaan nykyisin nimellä ”reaaliaikainen tulostin”. Elokuvan mukaan Eläinten vallankumous -kirjan kirjoittaminen tapahtuu osin Ukrainan vuoksi. Eric Arthur Blair juttelee Jonesin kanssa ja saa siitä inspiraatiota. Eric Blair tunnetaan yleensä kirjailijanimellä George Orwell.
Kritiikkiä: Elokuvassa on varsin hyvä ja siinä on autenttisuuden tuntua. Moskovan toimittajien rappio kovien huumeiden ja orgioiden keskellä oli räikeä vastakohta Ukrainan holodomor-antiorgioille. Tarina virtaa kuin Vantaanjoki, eli hiukan sameana, mutta perille. Elokuva on myös niin laadukas, että toiseen kertaan katsottuna se on parempi kuin ensimmäisellä katsomalla.
Elokuvan lavasteet ovat sopivan aidon oloiset ja puvustus on osaavaa. Kuvamaisema on välillä melko mustavalkoinen, joka tukee hyvin elokuvan teemaa. Kameran käyttö ja leikkaus asiallista, lukuun ottamatta paria liioittelevaa sähellystä, joilla kamerakuvan on pyritty tuottavan paniikin ja kiireen tuntua. Musiikki luo totutusti noin 70% tunnetiloista ja sitä ymmärrystä käytetään elokuvassa sumeilematta ja hiukan liioitellen. Luonnon ja eläinten äänien käyttö tuo oman toimivan lisämausteen äänimaisemiin.
Näyttelijät James Norton ja Vanessa Kirby onnistuvat rooleissaan miellyttävästi. Ohjaus ja käsikirjoitus ovat laadukkaita. Puolassa, Skotlannissa ja Ukrainassa kuvattu Agnieszka Hollandin ohjaama elokuva perustuu tositapahtumiin ja katsojasta juoni vaikuttaakin melko aidolta. Varsinainen tarina on historiallisuudessaan niin osuva ja tähän päiväänkin korostuneen sopiva, että vahvasti suosittelen tätä elokuvaa. Ikäraja on hiukan liian alhainen, kun mietimme elokuvan varsin aidoilta vaikuttavia rajuja kohtauksia.
Ensi-ilta: 13.3.2020
Ikäraja: 12
Pituus: 118 min.
Ohjaus: Agnieszka Holland
Näyttelijät: James Norton, Vanessa Kirby, Peter Sarsgaard
Genret: Draama, Jännitys