Renfield, elokuvan arvio

6.5.2023 Elokuvakriitikko Tapio Sippoin

Tämä arvio menee nyt ihan huumoriksi. Sivistyneisyydestäni johtuen ja koska olen niin erityisen miellyttävä ihminen, en tykkää yleensä kauhuelokuvista, enkä niitä mene katsomaan edes kriitikon silmin. Onneksi tein tällä kertaa poikkeuksen. Syynä siihen oli osittain Renfieldin traileri, joka ei ollut aivan täysin surkea. Kreivi Draculan myyttinen tarina, josta on väännetty komediaa, kuulostaa pliisulta, mutta tällä kertaa huumori toimii.

Splätter-meininkiä sisältävässä new agesta, self-helpistä ja wiccalaisten vitseistä ideaa hakevassa hirviötarinassa Nicholas Hoult nähdään Renfieldinä, historian narsistisimman pomon Draculan (Nicolas Cage) uskollisena mutta piinattuna palvelijana. Heidän yhteistyö sujuu, sillä he ovat aloittaaneet näyttelijän yhteistyön jo vuonna 2002 elokuvassa About a Boy. Sillä tehtiin yli 130 miljoonaa dollaria.

Ideoita on varastettu myös John Wickistä ja Kick-Ass -elokuvista. Melkein jopa liikaa. Parodiaa tehdään myös katolisen kirkon manausmaneereista ja tietysti perinteisistä (lähes aina tolkuttoman surkeista) kauhuelokuvista, joita löytyy tolkuton määrä omassa genressään. Ötököiden syömistä saatavat voimat ovat raikas tuulahdus kauhukomedioiden idea-arkussa, eikä kukaan tietenkään yhdistä niitä mitenkään esim. Men in Black -elokuviin.

Renfieldin juoni

On siis heppuli, jonka nimi on Renfield. Hän on noin kasikymppinen vanha kubbe, mutta hän näyttää nuorelta mieheltä (ja on tosi paljon Nicholas Houltin näköinen). Renfieldin on pakko hankkia isännälleen eli kreiville saalista ja noudattaa kreivin kaikkein vaativimpiakin käskyjä. Nunnat ja huutosakin tytöt ovat kreivin herkkuja. Siinä riittää Renfieldillä puuhaa ja siitä saa irti huumoria. Ja kreivi näyttää tietysti tosi paljon Cagelta!

Eikä tässä vielä kaikki. Nääs nyt, vuosien orjuuden jälkeen ja harmistuttuaan harmaanaamaiseen, kyllästyttävän mustiin pukeutuvaan ja ilkeää pomoonsa, Renfield on valmis katsomaan, millaista on terapiaryhmässä saaduilla opeilla eläminen, ja miltä elämä Pimeyden Prinssin varjon ulkopuolella voisi näyttää. Tällä teemalla elokuvassa höpötetään paljon läheisriippuvuudesta, mikä sekin voi naurattaa joitakin.

Elokuvan on ohjannut Chris McKay, ja siis Ryan Ridleyn käsikirjoituksen pohjalta. Käsikirjoitus perustuu The Walking Dead- ja Invincible-sarjat luoneen Robert Kirkmanin alkuperäisideaan.

Elokuvaa tähdittävät myös Nora Lum eli muusikko Awkwafina, Ben Schwartz ja Adrian Martinez (Walter Mittyn ihmeellinen elämä, Focus). 

Elokuvan ovat tuottaneet Skybound Entertainment -kumppanit Robert Kirkman ja David Alpert (The Walking Dead, Invincible), puheenjohtajat Bryan Furst (Daybreakers) ja Sean Furst (Daybreakers) sekä Chris McKay. McKayn tuottajakumppani Samantha Nisenboim (yhteistuottaja elokuvassa The Tomorrow War) toimii vastaavana tuottajana.

Ensi-ilta: 14.04.2023

Ikäraja: 16

Pituus: 93 min.

Ohjaus: Chris McKay

Käsikirjoitus: Ryan Ridley perustuen Robert Kirkmanin alkuperäisideaan

Näyttelijät: Nicholas Hoult, Nicolas Cage, Awkwafina, Ben Schwartz, Adrian Martinez

Genret: Kauhu, Komedia

Suunnittelu ja toteutus: DevNet Oy