Suomen elokuvasäätiön hallitus teki syys-lokakuussa 175 päätöstä ja jakoi tukea 2 582 690 euroa. Tuotantoon lähtee viisi dokumenttielokuvaa ja kaksi pitkää fiktioelokuvaa.
Lokakuun alussa jaettiin käsikirjoitusapurahoja dokumentaarisille elokuville ja sarjoille. Apurahaa haettiin 26 hankkeelle 147 000 euroa, ja noin neljännes hakemuksista menestyi: seitsemän hanketta sai yhteensä 16 000 euroa apurahaa. Fiktiivisten elokuvien ja sarjojen käsikirjoitusapurahoista tiedotetaan kuun lopulla.
Kehittämistuen hakemuksista alle kolmannes menestyi: 80 hankkeelle haettiin lähes 2,7 miljoonan euron arvosta tukea, ja myönteisen päätöksen sai 23 hanketta, yhteensä 673 500 euroa. Tuella kehitetään neljää draamasarjaa, kolmea animaatiosarjaa, viittä dokumenttielokuvaa, yhtä lyhytelokuvaa ja 10 pitkää fiktioelokuvaa, joista kolme on suunnattu lapsille tai nuorille. Hankkeissa ohjaajina ovat mm. Hanna Bergholm, AJ Annila, Klaus Härö, Tiina Lymi ja Jan Forsström.
Tuotantotuissa tällä kierroksella läpimenoprosentti oli alle 16. Tuotantotukea haettiin 45 hankkeelle yli 9,6 miljoonaa euroa, ja tukea sai seitsemän hanketta, yhteensä 1 194 000 euroa. Tukea saaneista hankkeista kaksi on pitkiä fiktioelokuvia: Earth Song, Erol Mintaşin ohjaama draama suomalais-kurdilaisesta naisesta, sekä 100 litraa sahtia, Teemu Nikin ohjaama elokuva pimeää sahtia myyvistä sisaruksista.
Tuotantoon lähteviä dokumenttielokuvia on viisi, joista yksi on vähemmistöyhteistuotanto. Severi Koivusalo ohjaa pitkän dokumenttielokuvan Pepe Willbergistä, Karin Pennanen taiteilijasedästään. Okku Nuutilaisen ja Liinu Grönlundin elokuvan aiheena ovat uhanalaiset eläimet, Mohamed El Aboudi kertoo ikääntyvistä maahanmuuttajista. Norjalais-suomalainen vähemmistöyhteistuotanto The Curse of Kane sijoittuu elokuvabisneksen maailmaan.
Lokakuun päätöskokouksessa hyväksyttiin myös Uutta lasten lyhytelokuvaa -hankkeen tuotantotuet. Elokuvasäätiön osuus rahoituksesta oli 30 000 euroa jokaiselle kolmelle valitulle hankkeelle.
Markkinointi- ja levitystukea haettiin 10 elokuvalle 846 500 euron arvosta. Kaikki hakijat saivat tukea, jota riitti kuitenkin vain 575 000 euroa. Elokuvasäätiön tuotantotukea saaneiden elokuvien lisäksi markkinointi- ja levitystukea myönnettiin itsenäisille tuotannoille Wanha Markku, Pelle Hermanni ja hypnotisoija sekä Syke – Särkynyt sydän.
Syyskuun puolella jaettiin kulttuuriviennin tukia 11 hakemukselle 34 190 euroa. Yksi hanketuki meni Ilveskuiskaaja-dokumenttielokuvan lanseeraukseen useilla kansainvälisillä festivaaleilla. Lisäksi jaettiin yksi materiaali- ja markkinointituki ja yhdeksän matkatukea.