Tappajapukki eli elokuva nimeltä Violent Night

5.12.2022, elokuvakriitikko Tapio Sippoin

Nyt on hulvaton väkivalta- ja komediointipläjäys. Henkilökohtainen mielipiteeni on, että elokuva on hauska. Tällä kertaa elokuvan lopputekstit kertovat paljon. Valkoiselle pohjalle (joka lienee nyt lumihangen symboli) ilmestyy nimilistaa ja samalla punaisia läikkiä (jotka lienevät nyt veripisaroiden symboli), ja jotenkin tekstistä saa fiiliksen, että kyseessä on huumoria. Ja elokuvan suurin heikkous on se, ah niin surullisen tyypillinen: Elokuva ei kerro, että Pukki asuu oikeasti Korvatunturilla. (Miten sivistymätöntä ja moukkamaista!).

Siis elokuva, jossa esiintyy oikea JOULUPUKKI! Tällä kertaa hän ei ole mikään Held Der Arbeit eli DDR:n ”työn sankari”, vaan sankari (tai antisankari) The Pukki potee loppuunpalamisen tuomaa ontologista tuskaa, jota hän lievittää juomalla olutta ja viinoja. Hän muistuttaa kyllä hiukan nukkumattia, sillä hän heittää lekaa niin, että nukkumatti tulee monelle pahikselle.

Mutta kaikki ei ole moukarointia. Lahjojen jakamisen ilot, kilttien ja tuhmien lasten listojen tarkastelun jännitys, maitolasien ja piparin makusävyjen aiheuttamat tuskat, sekä henkilökohtaiset sydänsurut siivittävät Pukin joulumatkaa. Tosin hän lentää porojen vetämällä reellä, ihan totta. Mutta on tämä silti komedia. Osa vitseistä on niin naurettavan huonoja, että niiden ohessa kerrotut hyvät vitsin alkavat tuntua pliisuilta. Eli jos et ole liian tosikko, saatat tykätä tästä elokuvasta.

Mikä se tällainen leffa oikein on?

Elokuvan genre on oikeastaan veriroiske-hörönauru, mutta se ei kuulu viralliseen luokituslistaan, joten sanotaan vain, että se on toimintakomedia tai hybridihässäkkä. Elokuvalle voi laskea eduksi monta asiaa. Elokuva on raikas huumorin uudessa varioinnissaan, ja siinä esiintyy nippu pikkutähtiä, joiden ei heti olettaisi duunaavan näyttelyduuniaan samassa rainassa. 

Jos tykkäät tuoreen veren tuoksusta, poronkakkahuumorista, sarjatuliaseilla räiskimisestä, moukarinheitosta, joululahjojen avaamisesta, kömpelöstä juonesta elokuvassa, hervottomasta huumorista, näennäisistä ihmissuhde yms. draamoista, rahan polttamisesta (konkreettisesti) ja käsikranaatilla räjäytettävistä pahiksista, niin silloin tämä on kyllä sinun leffasi. Elokuvassa on myös hiukan harmillinen, varsin ja kovin puuduttava moottorikelkkailukohtaus (kuin 70-luvun agenttisarjoista), josta joku toimintaorientoitunut katsoja saattaa myös tykätä.

Kenen syytä tämä elokuva on?

Touhun takana on väkivaltaleffoista tuttu tuotantoyhtiö 87North, joka  tunnetaan messevistä toimintaelokuvistaan John Wick, Atomic Blonde ja Deadpool 2. Muitakin toimintaleffoja lafka on tuottanut, mutta ne eivät ansaitse tietenkään tulla mainituiksi laadukkaassa elokuva-arviossa. Nyt se lafka on tuottanut hybridihässäköivän toimintakomedian, jossa huumori on verenmustaa ja JOULUPUKKI aiheuttaa hämmentävää ihmetystä. Ja tähän on helppo tehdä jatko-osat, kun nytkin The Pukki jatkoi jonnekin porojen vetämällä taikakelkallaan. Ensi jouluna taas raikaa, eli tulle se Violent Night 2, ennustaa elokuvakritikko Tapio Sippoin.

Kökkö juoni menee näin: Ökyrikkaan perheen kotiin hyökätään jouluaattona ja heidät otetaan panttivangeiksi. Hyökkääjät eivät ole varautuneet yllätystekijään: Normaalisti satuhahmo onkin elävä tyyppi, eli Joulupukki (David Harbour) on paikalla ja näyttää, ettei tämä jouluinen pukkiukkeli ole kokonaan vain kiltti.

Elokuvan muina tähtinä nähdään Emmy-voittaja John Leguizamo (John Wick), Edi Patterson, Cam Gigandet , Alex Hassell, Alexis Louder  ja Beverly D’Angelo. Elokuvan ohjauksesta vastaa suomalaisella nimellä varustettu, mutta kuitenkin norjalainen Tommy Wirkola (Hannu & Kerttu: Noitajahti, Død Snø) ja rainan ovat tuottaneet 87North-yhtiön Kelly McCormick, David Leitch ja Guy Danella. Käsikirjoitus on Sonic the Movie -elokuvan käsikirjoittajien Pat Caseyn ja Josh Millerin käsialaa.

Tuoteseloste;

Ensi-ilta: 2.12.2022

Ikäraja: 16

Pituus: 112 min.

Ohjaus: Tommy Wirkola

Käsikirjoitus: Pat Casey ja Josh Miller

Näyttelijät:

David Harbour, John Leguizamo, Edi Patterson, Cam Gigandet, Alex Hassell, Alexis Louder ja Beverly D’Angelo

Genret: Splätter, komedia, toiminta, hybridihässäkkä

 

Suunnittelu ja toteutus: DevNet Oy