Karhuryhmä, kirjan arvio (julkaistu aiemmin 2019)

Kulttuuri- ja tiedetoimittaja Tapio Sippoin

Jos haluat hankkia ystävällesi joululahjaksi kirjan, jossa on sekä jännitystä että huumoria, mutta joka on samalla ”fiksu ja filmaattinen” yleisen sivistävyytensä puolesta, suosittelen Harri Gustafsbergin uutta kirjaa Karhuryhmä. Kirjassaan kokenut ex-poliisi ja nykyinen tutkija (filosofian tohtori) Harri Gustafsberg, sekä monimediatoimittaja Heidi Holmavuo kirjoittavat hassun hauskoja, mutta osin varsin tylyjä tarinoita arkisesta poliisin työstä valmiusryhmä Karhussa. He ovat kirjoittaneet viihdyttävän kirjan, jonka saattaa erehtyä ahmaisemaan yhdeltä istumalta.

Tarinat ovat enimmälti totta, mutta juttuja on tarpeen mukaan väännelty osallisten henkilöllisyyden peittämiseksi eli yksityisyyden turvaamiseksi. Harri Gustafsberg kuului ennen valmiusyksikkö Karhuun, joka on koulutettu toimimaan tarvittaessa hyvinkin rankoissa olosuhteissa pikkupoikien metsästä löytämisestä panttivankitilanteisiin ja toimitavalmius on 24/7. Tämän vuoksi kirja kertoo koukuttavasti myös ihmismielen pimeästä puolesta. Gustafsbergin kirja kuvaa Karhuryhmän toimintaa ensimmäistä kertaa julkisesti.

Aitoa kuvausta poliisin työstä

Virallisen oloisesti kirjassa sanotaan, että siinä ei tietenkään paljasteta taktiikoita, menetelmiä tai tapahtumapaikkoja eikä asianosaisten henkilöllisyyttä. Tämä on tietysti vain puolitotuus, sillä jokainen fiksu loogiseen ajatteluun kykenevä pystyy hahmottamaan poliisin valmiusryhmän toiminnan ulottuvuudet ja luonteen melko tarkasti luettuaan tämän kirjan. Lukijan kannalta tämä on etu, sillä asia tuo sopivan terävän mausteen kirjaan. Ainoita varsinaisia mainitsemattomia asioita kirjassa ovat poliisin kyky käyttää kuuntelua ja kohteeseen ennen rynnäkkö ujutettavia kameroita, sekä nykyisin tietysti myös droneja. Todellisuudessa poliisi toimintataktiikat on kirjassa kuvatta melkoisella tarkkuudella.

Stressin sietokyvyn ja mielen toimintamekanismien pohdiskelu ovat myös osa kirjan antia. Karhuryhmäläisiltä edellytetään erityisesti hyvää fyysistä kuntoa sekä paineensieto- ja yhteistyökykyä. Kirjassa pohditaankin, miten vaikeissa tilanteissa tehdään oikeita päätöksiä, kuinka voi palautua henkisesti haastavista kriisikokemuksista ja miten ihmismielen pimeän puolen saa hallintaan. Mielen suorituskykyyn ja stressinhallintaan keskittynyt yliopistotutkija Gustafsberg tietää kyllä ainakin osan vastauksista. Kun hän toimi valmiusyksikkö Karhun operatiivisena johtajana, kokemuksista muodostui selvästikin hänelle ns. hiljaisen tiedon pankki. Kirjassa on osuva ja todentuntuinen maku, kun hän käsittelee poliisityön psyykkisiä vaatimuksia ja sitä elämän nurjaa puolta, jota poliisi joutuu työssään kohtaamaan. 

Leppoisat karhunpojat

Valmiusryhmällä on ihmisten silmissä melko sotilaallinen imago, ainakin varusteiden ja ajoneuvojensa kautta. Todellisuudessa monia tehtäviä he suorittavat ns. siviilit päällä. Julkisuudessa olevien kuvien mukaan Karhu varustautuu usein melko sotilaallisiin vermeisiin ja mukana on tuhtia aseistusta. Tähänkin kirja tuo toisen ulottuvuuden. Poliisikoirien käyttöä kirjassa kuvataan melko runsaasti. Myös siitä, kuinka ”Karhunpojat” treenaavat, kerrotaan kirjassa moniulotteisesti ja kiinnostavasti.

Nykyisin Karhu toimii pääasiassa Helsingin ja Etelä-Suomen alueella, mutta menee myös tarvittaessa vakaville tehtäville muualle, jos vain ehtii. Muualla Suomessa poliisilla on ollut käytössään kevyemmin erityiskoulutettuja vaikeiden tilanteiden partioita. Niitä on joka paikallislaitoksen alueella. Kyse ei kuitenkaan ole sotilastoiminnasta. Kärjistäen voi sanoa, että sotilaat koulutetaan tappamaan, mutta poliisi pelastamaan. Poliisin erityislaatuinen luonne on se, että he käyvät myös tavallisissa paikoissa; työpaikoilla, ostoskeskuksissa, päiväkodeissa, yksityisasunnoissa tai kouluissa, joissa tapahtuu. Poliisit eivät ole sotimassa jonkin asian puolesta, vaan auttamassa kansalaisia. Se tekee poliisityön ja sotilastyön luonteen huomattavan erilaiseksi.

Kirjan sivistävin asia on mielen olemuksen pohdinnassa

”Lopeta kiireen hokeminen ja keskity yhteen asiaan kerrallaan.” Tällaisen ohjeen Gustafsberg antaa kirjansa lopussa. Aivan kirjan alussa poliisityön stressaavien tilanteiden kuvaamiseen käytetään muutama sivu. Varsinaisesti mielen olemusta ja stressin ongelmallisuutta pohditaan melkein kirjan lopussa. Gustafsberg käy lyhyesti läpi teorian, jossa on ajattelun kolme tasoa. Sinällään ihan fiksun oloinen teoria, jossa on tavallaan vahviten keskiössä psykologian tarveteoria. En ala tässä käymään läpi sen ongelmia ja väärinymmärryksiä. Lukekaa itse ja muodostakaa oma näkemyksenne oman ajattelunne kautta. 

Käytännössä tärkeimmät mieltä tutkivat sivut ovat s.242-253, eli noin 12 sivua. Kirjassa 283 sivua. Tämä varsinainen mieleen liittyvä asia on kirjassa siis melko tiiviinä ja muu on pääosin kivaa tarinankerrontaa. Nuo tarinat ovat kuitenkin nautinnollisia lukijan kannalta ja juuri niiden vuoksi suosittelen tätä kirjaa. Erityisen maukas on sivulta 270 alkava tarina: Viimeinen keikka.

Kirjan tiedot:

Harri Gustafsberg ja Heidi Holmavuo: Karhuryhmä

ISBN: 978-951-1-34502-2

283 sivua.

Julkaisukuukausi: 09.2019