Metsänhenki yhdistää lasitaiteen ja luonnon: Arboretum Frickissä Kangasalla nähdään Alma Jantusen lasitaidenäyttely kesällä 2025

Arboretumkesa. Kuva: Tiia Ennala

Visit Kangasala

Palkitun Alma Jantusen taiteen keskiössä on luonnon inspiroima muotokieli, ja hän käyttää lasia innovatiivisesti yhdistäen sen osaksi ympäristöä ja tilaa. Jantusen ”Metsänhenki”-näyttely nähdään kesällä Kangasalla sijaitsevassa, vuonna 2021 yleisölle avatussa Arboretum Frickissä. Alma Jantuselle kyseinen puutarha on ollut jo aiemmin inspiraation lähde, ja osa töistä on suunniteltu erityisesti Arboretum Frickin ympäristöön. Näyttely avautuu yleisölle tiistaina 3.6.2025.

Nuutajärven Lasikylässä työskentelevän Alma Jantusen teoksia arvostetaan niiden valon ja liikkeen ainutlaatuisen ilmaisun vuoksi, ja hänen töitään on useissa taidekokoelmissa. Vuonna 2021 Postin taidepalkinnon saaneen Jantusen työt ovat herättäneet kiinnostusta paitsi kotimaassa myös kansainvälisesti.

”Kasvien ja puutarhojen värit sekä rakenteet ovat jo pitkään olleet inspiraation lähteeni. Lasi on materiaalina ainutlaatuinen, ja taipuu helposti luonnon muotoihin. Lasiteosten syntyminen on prosessi, jonka lopputulos määräytyy aina vasta työn edetessä”, Alma Jantunen kertoo.

Arboretum Frick oli Almalle tuttu entuudestaan.

”Haen usein inspiraatiota paitsi omasta, myös muista puutarhoista. Arboretum Frick oli minulle tuttu, ja sen kauneus teki vaikutuksen jo ensimmäisellä kerralla. On hienoa päästä toteuttamaan näyttely tänne”, Alma toteaa.

Göranin kukat. Aseman Taidelaiturin kokoelma Alma Jantunen. Kuva: Jari Kulmanen

Arboretum Frick on kuuluisa Rhododendroneista

Kangasalla sijaitseva Arboretum Frick on omistajiensa Leila ja Erkki Frickin oma kotipuutarha.

”Emme suunnitelleet tästä matkailukohdetta. Kun päätimme vastata toiveisiin ja avata portit yleisölle, kävijämäärät yllättivät. Ensimmäisenä kesänä 2021 puutarhassa vieraili jo yli 7000 kävijää, joista suurin osa tuli Kangasalan ulkopuolelta”, Erkki Frick iloitsee.

Arboretum on 3,2 hehtaarin suuruinen ja siellä kasvaa 260 erilaista puuta sekä 300 erilaista pensasta. Puiston erikoisuutena ovat yli 900 alppiruusu- ja atsaleapensasta, joista puolet on siemenestä itse kasvatettu. Kesällä 2025 puutarha ja Metsänhenki-näyttely ovat avoinna yleisölle kesäkuussa sekä heinäkuussa Kangasalan Kulttuuriviikon aikaan. Lisäksi ryhmillä on mahdollisuus vierailla Arboretumissa touko-elokuun välisenä aikana. Metsänhenki-näyttely sisältyy Arboretumin sisäänpääsymaksuun.

”Olemme todella iloisia saadessamme puutarhaan upean Metsänhenki-näyttelyn. Arboretumissa järjestetään myös paljon tapahtumia, esimerkiksi Kangasala Classic -tapahtuman puistokonsertti on ollut todella suosittu. Luonto ja kulttuuri lisäävät ihmisten hyvinvointia, ja täällä ne löytävät toisensa ainutlaatuisella tavalla”, Erkki sanoo.

Metsähenki -näyttely ja Arboretum Frick avoinna 2025 ti, to, la-su 1.6.-29.6. klo 12-16, ryhmille sopimuksen mukaan 15.5.-31.8.2025

Arboretumkesa. Kuva: Tiia Ennala
Suunnittelu ja toteutus: DevNet Oy