Pöytärummutuksen suomenmestaruudesta kisataan 17 vuoden tauon jälkeen

2000-luvun alkuvuosilta tutut Pöytärummutuksen SM-kisat tekevät paluun, tällä kertaa Joensuuhun 11. heinäkuuta. Valtakunnan mestaruutta tavoitellaan mahdollisimman näyttävällä, hauskalla ja taidokkaalla esityksellä. Kilpailu on avoin ja siihen haetaan videonäytteellä.

Pöytärummutuksen SM-kisoja järjestettiin vuosina 2002-2007 Helsingin Tavastialla osana Riemufestivaalia. Tittelin haltijoina on legendaarisia suomalaisrumpaleita ensimmäisestä mestarista Twist Twist Erkinharjusta viimeisimpään Lacu Lahtiseen.

Ensi kesänä kisat siirtyvät 17 vuoden tauon jälkeen Joensuuhun ja tapahtuma järjestetään 11. heinäkuuta Joensuun torilla. Kisan järjestelyistä huolehtii joensuulainen rumpaleiden yhdistys Joensuun Filli ry, jonka puheenjohtaja Anssi ”Ronski” Rosenius on kyseisen lajin mestari vuodelta 2004.

– Pelastin roskalavalta kaksi pulpettia siltä varalta, josko Fillin porukalla elvyttäisimme legendaariset kisat ja muu yhdistyksen väkihän innostui välittömästi. Mutta sillä ehdolla, että kisat järjestetään Joensuussa, jos vain lupa saadaan, Rosenius kertoo.

– Luvan myöntämistä Pöytärummutuksen SM-kisojen nimen käyttämiseen ei tarvinnut pitkään miettiä, kun Joensuusta ottivat yhteyttä kisojen uudelleen järjestämisen tiimoilta. Tapahtuman alkuperäinen idea nimittäin on Joensuusta lähtöisin, sillä kaupungin omat rumpalisuuruudet Ema Hurskainen ja Laiska Lajunen sen taannoin keksivät. Kisa ikään kuin palaa vuosien tauon jälkeen idean kotikaupunkiin, kommentoi tapahtumaa alun perin järjestänyt kulttuurivaikuttaja Raimo Pesonen.

Kilpailu on kaikille avoin ja mukaan haetaan lyhyellä videonäytteellä. Esiraati karsii lähetetyistä videoista kahdeksan lupaavinta pöytärummuttajaa heinäkuussa Joensuussa järjestettävään finaalitapahtumaan. Musiikki- ja kulttuurivaikuttajista koostettava tuomaristo pisteyttää esitykset, joista finaalikierrokselle päässeistä kahdesta parhaasta mestarin valitsee yleisö.

Instrumenttina kilpailussa on perinteinen pulpetti, jota soitetaan käsin ilman kapuloita tai muita työkaluja. Karsintavaihe ja videoiden vastaanottaminen käynnistyy 20. maaliskuuta ja finalistit ovat selvillä toukokuussa. Voittajat palkitaan finaalitapahtumassa tuotepalkinnoin.

– Tuomaristo kiinnittää huomiota esityksen kokonaisuuteen, viihdyttävyyteen ja rummuttamisen taidokkuuteen. Parhaan show’n tarjonnut kruunataan mestariksi. Täällä ollaan jo ihan täpinöissään kisoista, ei meinaa malttaa kesää odottaa, sanoo tapahtuman tuottaja ja Joensuun Filli ry:n sihteeri Teemu Laasonen.

Pöytärummutuksen SM-kisat järjestetään Joensuun torilla torstaina 11. heinäkuuta 2024. Samalla viikolla Joensuussa järjestetään myös Ilosaarirock sekä kaupunkifestivaali Popkatu.

Suunnittelu ja toteutus: DevNet Oy