Työn juhla – ideologinen tasa-arvo todeksi

Uutislähteen kuvituskuva.

Siinä se seisoi, kirkkailla kirjaimilla työministeriön uutiskirjeessä: “Lomapäivät uusiin raameihin – oikeutta työhön myös juhlapäivinä!” Ehdotus oli nerokkuudessaan lähes häikäisevä. Miksi antaa kristillisen perinteen varjossa levätä niiden, jotka julistavat äänekkäästi vapautta uskon kahleista? Nyt oikeudenmukaisuuden vaaka kallistui tasapainoon: pyhät muuttuisivat työntäyteisiksi juhlapäiviksi heille, jotka kieltäytyivät tunnustamasta perinteiden painolastia. Eikä siinä tietenkään olisi mitään ylimääräisiä pyhälisiä. Reilua, eikö vain?

Ajatellaanpa joulua, tuota valojen, rauhan ja lahjojen juhlaa. Päivää, jolloin kynttilöiden lempeä valo ja konvehtirasioiden kiilto houkuttelevat melkeinpä paatuneimmankin skeptikon hiljentymään. Mutta ei enää. Nyt olisi aika nostaa esiin ne todelliset vakaumukselliset, jotka eivät kaipaa kristillistä kosketusta kalenteriinsa. Heille tarjottaisiin kunniatehtävä: vapaaehtoinen työpäivä ilman tonttulakkien ja joululaulujen häiritsevää vaikutusta. “Jos vihaat joulua, miksi istuisit kotona popsimassa konvehteja, kun voisit tehdä neljä ylimääräistä PowerPoint-esitystä ja kaksi tilastokatsausta?” kyseli ministeriön edustaja vilpittömän huvittuneena tiedotustilaisuudessa.

Näky olisi kuin modernin työn sankarin unelma. Työpisteellä istuisi uskonnottomuuden urhea puolustaja, näppäimistö naputtaen hiljaisuuden keskellä. Ei häiritseviä joulukuusia, ei piparkakkujen tuoksua, ei edes rasittavaa “Joulumaa”-sävelmää taustamusiikkina. Päivä voisi täyttyä merkityksellisillä tehtävillä: vuosisuunnitelman tarkistamista, budjetin viilausta tai arkistointia. Ihan mitä vaan sitä omaa arkista työtä.

Mutta miksi pysähtyä jouluun, kun kevään pitkät pyhätkin suorastaan huutavat uudistusta? Pääsiäinen, tuo suklaamunien, lammaspaistin, pääsiäistipujen ja pajunkissojen juhla, muuttuisi tehokkaaksi työelämän harppaukseksi. Kiirastorstai kuluisi notkeasti iltavuoron parissa, ja pitkäperjantaina voisi hoitaa rästitehtävät alta pois. “Ei suklaamunia, vaan työssä ahertamisen taikaa!” julisti kampanjan iskulause, joka sai virallisen paikan jokaisen toimiston ilmoitustaululla. Ja mikä parasta: vakaumukselliset voisivat nauttia tyydyttävästä olosta, kun he täyttävät Excel-taulukoitaan samalla, kun muut kansalaiset nauttivat jäljellä olevat suklaamunat ja marsipaanit.

Kesälomien uudistus oli luonnollinen jatko tälle neronleimaukselle. Tiedättehän, kuinka nekin juontavat juurensa vanhoista maatalous- ja kirkollisperinteistä? Miksi nauttia aurinkoisista heinäkuun illoista, kun voisi viettää marraskuussa pimeitä päiviä työpaikan kirkkaiden loisteputkien alla? “Ideologisesti vapaat marraskuun lomat” takaisivat paitsi johdonmukaisen vakaumuksen myös sääolosuhteisiin täydellisesti sopivan työtehon. Sadevarusteet niskaan ja ylpeästi kohti uutta työpäivää!

“Jos et usko, älä nauti”, kuului ohje, joka herätti keskustelua niin kahvihuoneissa kuin somekanavillakin. Mutta kaikesta huolimatta oli myönnettävä, että pääsiäismunien, piparkakkujen ja glögin äärellä tämä ideologia vaikutti yllättävän joustavalta. Jouluaattona työpisteellä tuoksui konvehtirasian sisältö, ja joku vihjasi, että joulupöytään oli varattu jopa kinkku. “Tämä on vain työpaikan välipala”, selitti yksi, kun toinen valmistautui vaihtamaan työasunsa villapaitaan ja suuntaamaan kohti joulunviettoa. Ehkä ideologinen johdonmukaisuus onkin joustava kuin taikinakaulimen alla oleva piparkakkutaikina.

Vapaasti ajatteleva

Suunnittelu ja toteutus: DevNet Oy