Kaikilla ei ole mahdollisuutta harrastaa, mutta jokaisella pitäisi olla. Anna lapselle joululahjaksi harrastus -kampanjalla varoja harrastustoimintaan.
Tukikummit-säätiön joulukampanja käynnistyy 16.11. Kampanja kannustaa lahjoittamaan harrastuksia lapsille ja nuorille, jotta yksikään ei syrjäytyisi.
Elämän peruskustannukset ovat kallistuneet huomattavasti viime vuosina. Yhä useampi perhe, jopa keskituloinen, joutuu jättämään lapsensa ilman harrastuksia rahan tai muiden syiden takia. Näin ei saisi olla, sillä harrastusten lopettaminen ja puuttuminen muun muassa luo eriarvoisuutta sekä vahvistaa syrjäytymis- ja yksinäisyysvaaraa.*
Harrastuksilla on valtava vaikutus kasvavan lapsen hyvinvoinnille. Harrastavat lapset ja nuoret kokevat vähemmän ahdistusta ja yksinäisyyttä. Harrastustoiminta tuo nuoria yhteen, antaa heille merkityksellisyyden tunnetta ja hyvää mieltä sekä opettaa sosiaalisia taitoja.
Tukikummit haluaa varmistaa, että mahdollisimman monella Suomessa asuvalla nuorella olisi mahdollisuus harrastaa perheen tilanteesta riippumatta ja näin vähentää syrjäytymisen ongelmaa. Siksi säätiön joululahjakampanjassa kerätään varoja lapsille ja nuorille teemalla ”Anna lapselle joululahjaksi harrastus”.
Tule mukaan tekemään hyvää ja anna lahjasi lapselle! Lahjoituksia voi tehdä helposti ja valitsemallaan summalla Tukikummien nettisivuilla osoitteessa www.tukikummit.fi/lahjoita.
Tuki lyhentämättömänä avunsaajalle
Tukikummit toimii nollakustannuksin ja lahjoitusten kerääminen tapahtuu vapaaehtoisten avulla. Näin jokainen lahjaksi saatu euro menee suoraan siihen tarkoitukseen, johon se on lahjoitettu ja avuksi tukea tarvitsevalle.
”Jo pienikin lahjoitus voi olla suureksi avuksi sen saajalle. Haluamme kannustaa joulukampanjallamme kaikkia mukaan rakentamaan suomalaisille nuorille parempaa tulevaisuutta”, sanoo Tukikummit-säätiön hallituksen puheenjohtaja Joakim Frimodig.
Tukikummit-säätiön perustivat vuonna 2007 Sauli Niinistö, Sari Baldauf, Björn Wahlroos ja Hjallis Harkimo. Säätiön avustukset kanavoidaan lyhentämättöminä perille Kirkon diakoniarahaston kautta. Keskimääräinen avustussumma perhettä kohden on 1 000 euroa. Tuki on kertaluontoinen, ja se kohdennetaan suoraan nuoren tarpeeseen. Avustuksen hakemisen syynä ovat useimmin taloudenhallinnan ongelmat ja velkaantuminen, työttömyys sekä pienet tulot, pätkätyö ja opiskelu.
Toimintavuoden 2022 aikana Tukikummit-säätiö lahjoitti Kirkon diakoniarahastolle yhteensä
500 000 euroa avustusten jakamista varten.
Tukikummien toimintaa pääsee seuraamaan sosiaalisessa mediassa @tukikummit_official-nimellä.