Finanssivalvonta vahvisti Avoimen työttömyyskassan 2024 jäsenmaksun

Avoimen työttömyyskassan jäsenmaksu on 8 euroa kuukaudessa vuonna 2024, eli jäsenmaksun määrään ei tule muutosta.

Finanssivalvonta on vahvistanut A-kassan ensi vuoden jäsenmaksuksi 8 euroa kuukaudessa (96 euroa vuodessa) A-kassan hallituksen esityksen mukaisesti.

Suurena, taloudellisesti vakaana kassana, pystymme pitämään jäsenmaksumme ennallaan, vaikka työttömyystilanne näyttääkin nyt heikkenevän. On kuitenkin odotettavissa, että työllisyystilanne paranisi 2024 loppuvuodesta. Myös hallituksen lakiesitykset vaikuttavat kassan ansioturvamenoihin ensi vuonna laskevasti. Kassan jäsenmäärä kasvaa myös merkittävästi, kun Suomen Elintarviketyöläisten Työttömyyskassa (17 200 jäsentä) sulautuu vuodenvaihteessa osaksi A-kassaa,” kertoo kassanjohtaja Irene Niskanen. 

A-kassa on monialainen työttömyyskassa, johon voi liittyä kuka tahansa palkansaaja. Useat ammattiliitot vakuuttavatkin jäsenensä työttömyyden varalta A-kassassa ja tällöin jäsenmaksuperintä ja -tilitys hoidetaan liiton kautta.

A-kassan kanssa yhteistyötä tekevät tällä hetkellä kymmenen ammattiliittoa: Teollisuusliitto, Rakennusliitto, Journalistiliitto, Näyttelijäliitto, Muusikkojen liitto, Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitto (Teme), Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT, Posti- ja logistiikka-alan unioni Pau, Suomen Merimies-Unioni SMU sekä Ay-toimihenkilöt.

Vuoden 2024 alussa Suomen Elintarviketyöläisten Työttömyyskassa sulautuu A-kassaan. Sulautumisen myötä A-kassaan siirtyy 17 220 jäsentä.

Avoin työttömyyskassa A-kassa

Suunnittelu ja toteutus: DevNet Oy