Vain harva PAMin suhdannebarometriin vastannut kertoo taloustilanteensa parantuneen tai odottaa sen paranevan tulevan vuoden aikana. Hallitusohjelman leikkaukset uhkaavat entisestään erityisesti osa-aikaisten työntekijöiden toimeentuloa. Kiinteistöpalvelualan kasvu on taittumassa, ja työttömyyden uhan koetaan kasvaneen.
Palvelualojen ammattiliitto PAMin suhdannebarometrin vastaajien arviot oman taloustilanteen kehityksestä ovat heikentyneet edellisistä kyselyistä. Kaupan alan vastaajista vain 7,7 prosenttia odottaa taloustilanteensa paranevan tulevan vuoden aikana. Matkailu- ja ravintola-alalla vastaava osuus on 9,7 ja kiinteistöpalvelualalla 9,8 prosenttia.
PAMin pääekonomisti Olli Toivasen mukaan heikkojen odotusten taustalla ovat talouden laskusuhdanteen ohella hallitusohjelman leikkaukset.
”Palvelualoilla huomattava osa työsuhteista on osa-aikaisia. Toimeentuloa joudutaan tällöin usein täydentämään asumistuella tai sovitellulla työttömyysetuudella, joita hallituksen suunnitelmissa leikataan vuonna 2024 rajusti”, hän selittää.
Poikkeuksena muihin PAMin suuriin toimialoihin nähden turvallisuusalan vastaajista hieman aiempaa suurempi osa odottaa taloustilanteensa kohenevan tulevan vuoden aikana. Heistä 19,0 prosenttia odottaa taloustilanteensa paranevan, kun edellisessä kyselyssä näin vastanneiden osuus jäi 11,5 prosenttiin.
Vastaajista vain harva on kyennyt parantamaan taloustilannettaan kuluttajahintojen kasvaessa
Kaikista suhdannebarometrin vastaajista vain 7,6 prosenttia kertoo taloudellisen tilanteensa parantuneen kolmen kuukauden takaiseen verrattuna. Osuus on alhaisin sitten koronaepidemian alun, jota värittivät laaja-alaiset lomautukset palvelualoilla.
”Kuluttajahintojen nousu tuntuu pienituloisten palkansaajien arjessa jatkuvasti”, Toivanen toteaa.
”Taloustilanteen heikkeneminen ei ole tällä hetkellä ihan niin laaja-alaista kuin esimerkiksi koronarajoitusten aikana, mutta ansiokehitys jää nyt jatkuvasti inflaatiota jälkeen ja todella harva palvelualojen työntekijä pystyy parantamaan taloudellista tilannettaan.”
Kiinteistöpalvelualan kasvu on taittumassa ja työttömyyden uhka kasvaa
Kiinteistöpalvelualan vastaajat kertovat työnantajayritysten taloudellisen tilanteen heikentymisestä. Alan vastaajista peräti 21,8 prosenttia kertoo työnantajansa taloudellisen tilanteen heikentyneen kolmen kuukauden takaiseen verrattuna, kun vielä edellisessä kyselyssä vastaava osuus oli 6,3 prosenttia.
”Viimeisimmät vuodet ovat olleet kiinteistöpalvelualalla voimakkaan kasvun aikaa, joka on kuitenkin alkanut tasaantua”, Toivanen huomauttaa.
”Myyntiä vuoden takaiseen verrattaessa kasvamisesta ja heikkenemisestä kertoneiden osuudet ovat suurin piirtein yhtä suuret, mutta saldo tulevan odotuksissa on selvästi negatiivinen.”
Työnantajien taloudellisen tilanteen heikentymisen katsotaan myös lisänneen työttömyyden uhkaa kiinteistöpalvelualalla. Vastaajista 25,5 prosenttia kertoo työttömyyden uhan lisääntyneen kohdallaan, kun edellisessä kyselyssä vastaava osuus jäi 12,6 prosenttiin. Samalla huolet oman taloustilanteen suhteen ovat lisääntyneet peräti 45,1 prosentilla alan vastaajista.
Tiedot perustuvat PAMin tekemään kyselyyn, joka toteutettiin 2.−15.10.2023. Kyselyyn vastasi 769 PAMin jäsentä. PAM julkaisee suhdannebarometrin vuosineljänneksittäin.