Finnwatch
Suomi sijoittuu sijalle 32 yhteensä 70 maata tai muuta verotusaluetta kattavassa kansainvälisessä Corporate Tax Haven -indeksissä. Suomen verolainsäädännön aukot nostavat Suomen sijoitusta tänään julkaistussa vertailussa.
Tax Justice Networkin julkaisema indeksi mittaa eri maiden roolia monikansallisten yritysten verovälttelyn mahdollistamisessa. Mitä korkeammalle maa indeksissä sijoittuu, sitä heikommin sen lainsäädännön katsotaan torjuvan suuryritysten verovälttelyä.
– Suomen sijoitus indeksissä kertoo siitä, ettei suuryritysten voitonsiirtoa ole estetty riittävästi. Esimerkiksi Tanska suoriutuu tässä huomattavasti Suomea paremmin, kuvailee Finnwatchin veroasiantuntija Saara Hietanen.
Voitot valuvat ulkomaille konsernin sisäisinä veloituksina
Suomen veroparatiisipisteytystä nostavat erityisesti puutteet konsernin sisäistä voitonsiirtoa estävässä lainsäädännössä. Suomessa korkojen vähennysoikeuteen kohdistuvat rajoitukset ovat heikot eikä konsernin sisäisille rojalti- ja palvelumaksuille ole asetettu minkäänlaisia rajoituksia. Suuryritysten on näistä syistä helppoa siirtää voittojaan ulkomaille ja välttyä näin maksamasta Suomeen veroa.
– Monessa muussa EU-maassa on viime vuosina herätty tarpeeseen rajoittaa korkojen ohella myös muiden konsernin sisäisten veloitusten vähennysoikeutta. Myös Suomessa tätä tulisi tarkastella, toteaa Hietanen.
Korkovähennysrajoitukset jäävät Suomessa monia muita EU-maita heikommaksi, koska Suomi on sisällyttänyt kansalliseen sääntelyynsä lähes kaikki EU:n veronkiertodirektiivin mahdollistamat porsaanreiät. Suomen lisäksi vain Kypros, Unkari, Luxemburg ja Malta ovat sekä vapauttaneet vanhat lainat ja rahoitusalan toimijat kokonaan rajoituksilta että tarjonneet velkaisille konserneille mahdollisuuden välttyä rajoituksilta niin kutsutun tasevapautuksen avulla.
– Suomi sijoittuu tässä asiassa EU:n omien veroparatiisien joukkoon, Hietanen ihmettelee.
Indeksipisteytyksessä näkyy myös holdingyhtiöiden avulla tapahtuvaa verovälttelyä kitkevän väliyhteisölain heikkous. Lakiin sisältyvän poikkeussäännöksen vuoksi verovälttelyä ehkäiseviä säännöksiä voidaan vain harvoin soveltaa toisiin EU-maihin suuntautuvan voitonsiirron kohdalla. Tämä on ongelmallista erityisesti siksi, että valtaosa Suomesta ulos suuntautuvasta voitonsiirrosta ohjautuu nimenomaan toisiin jäsenmaihin.
– Indeksissä esiin nousevat porsaanreiät ovat olleet tiedossa jo pitkään. Silti kansalliset toimet verolakien korjaamiseksi ovat olleet vähäisiä – käytännössä vain tasevapautusta kiristettiin edellisen hallituksen toimesta, Hietanen harmittelee.
Suomen verolainsäädännön vahvuudeksi luetaan indeksissä se, ettei Suomeen ole perustettu erityistalousalueita eikä Suomi ole porannut veropohjaansa aukkoja verolomien, aineettomia oikeuksia koskevien verohuojennusten tai oman pääoman vähennysten avulla.
Porsaanreikiin tulee puuttua myös veronkiertodirektiiviä korjaamalla
Finnwatch on nostanut yritysveropohjan aukkoja esiin useissa lausunnoissaan, tutkimuksissaan ja päättäjiin suuntautuvassa yhteydenpidossaan. Viimeisimpänä näitä käsiteltiin Finnwatchin Euroopan komissiolle toimittamassa lausunnossa.
Lausunto liittyy meneillään olevaan veronkiertodirektiivin arviointiin. Sekä korkovähennysrajoitukset että väliyhteisösääntely ovat EU:n veronkiertodirektiiviin pohjautuvaa sääntelyä eli direktiivi määrittää lattiatason näitä koskeville kansallisille lainsäädännöille.
– Veronkiertodirektiivin mukainen minimisääntely ei torju tehokkaasti veronkiertoa ja aggressiivista verosuunnittelua. Direktiiviä olisi syytä korjata meneillään olevan arvioinnin yhteydessä, Hietanen toteaa.
Indeksin kärjessä tuttuja veroparatiiseja
Corporate Tax Haven -indeksin kärkikolmikon muodostavat edellisten vuosien tapaan Britannian merentakaisiin alueisiin lukeutuvat Brittiläiset Neitsytsaaret, Caymansaaret ja Bermuda. Tax Justice Network korostaakin omassa tiedotteessaanIso-Britannian kaksoisroolia: samalla kun maa turvaa omaa veropohjaansa, se antaa merentakaisten alueidensa aiheuttaa toisille maille isoja veromenetyksiä.
Kärkikymmenikköön mahtuu myös peräti kolme EU-maata: Alankomaat, Irlanti ja Luxemburg. Lisäksi kärkikymmeniköstä löytyvät Sveitsi, Singapore, Hong Kong ja Jersey.