7.2.2023 Keskuskauppakamari
Kauppakamarien vientijohtajakyselyn mukaan viime syksyyn verrattuna yritysten vientinäkymät ovat parantuneet; nyt yrityksistä 64 prosenttia sanoo vientinsä kasvavan vuonna 2023, kun syksyllä näin arvioi 54 prosenttia yrityksistä. Yritysten vientinäkymiä vahvistavat kyselyn mukaan selvästi eniten energiamurroksen myötä syntyvät puhtaan teknologian kasvavat markkinat. Keskuskauppakamarin mukaan juuri nyt on kriittinen hetki vahvistaa yritysten kilpailukykyä, jotta suomalaisyritykset saavat etumatkan vihreän siirtymän merkittäviin markkinamahdollisuuksiin.
Kauppakamarien vientijohtajakyselyn mukaan yritysten vientinäkymät ovat parantuneet viime syksystä, mutta kannattavuus on jokseenkin heikentynyt.
Noin 64 prosenttia yrityksistä arvioi vientinsä kasvavan jonkin verran tai merkittävästi vuoden 2023 aikana verrattuna vuoteen 2022. Vielä viime marraskuussa toteutetun kyselyn mukaan kasvua odotti noin 54 prosenttia yrityksistä.
13 prosenttia kyselyyn vastanneista yrityksistä arvioi vientinsä laskevan jonkin verran tai merkittävästi vuoden 2023 aikana verrattuna vuoteen 2022. Marraskuussa vientinsä arvioi laskevan noin 20 prosenttia yrityksistä.
Keskuskauppakamarin kansainvälisten asioiden johtaja Lenita Toivakan mukaan kyselyn tulokset osoittavat, että vaikeasta maailmantilanteesta huolimatta yritykset luottavat viennin kasvuun, kunhan kilpailukykytekijät ovat kunnossa.
”Kyselyn paras uutinen on, että yritysten vientinäkymät ovat selvästi vahvistuneet sitten viime syksyn, vaikka kohonneet kustannukset ja taantuva maailmantalous ovat heikentäneet yritysten vientinäkymiä. On vaikea olla vetämättä kyselyn tuloksista sitä johtopäätöstä, että hankalassa maailmantilanteessa juuri vihreä siirtymä on avaamassa suomalaisyrityksille siltaa kohti uusia markkinavaltauksia ja vahvempia vientinäkymiä”, sanoo Toivakka.
Vihreä siirtymä vahvistanut selvästi yritysten vientinäkymiä
Yritysten vientinäkymiä vuonna 2023 vahvistavat kyselyn mukaan selvästi eniten energiamurros ja siitä syntyvät markkinamahdollisuudet. Avoimissa vastauksissa yritykset korostavat näkymiä vahvistaviksi tekijöiksi muun muassa vihreän siirtymän tuomat projektit ja kasvavat tilauskannat sekä puhtaan energiateknologian kasvavat markkinat.
Yritysten vastauksissa korostuivat myös yritysten omat aktiiviset ponnistelut ja kasvun hakeminen uusilta markkina-alueilta. Toivakan mukaan kyselyn tulokset osoittavat, että yritysten asenne on muuttunut rohkeammaksi ja ne ovat yhä nälkäisempiä hakemaan kasvua myös tuttujen vientimaiden ulkopuolelta.
Eniten yritysten vientinäkymiä heikentävät kyselyn mukaan kohoavat kustannukset (59,5%), heikentynyt kysyntä (57,1%) ja taantuva maailmantalous (57,1%)
”Suomi ei jatkossa pärjää ilman kasvavaa vientiä, kansainvälistä kauppaa ja niiden tuomaa arvonlisää. Katse pitää olla nyt tiukasti viennin kehittämisessä ja globaalin kilpailukyvyn vahvistamisessa. Yritykset kyllä takovat, kun rauta on kuumaa. Suomi ei voi jäädä jäähdyttelemään, kun vihreän siirtymän myötä yrityksille avautuvat markkinamahdollisuudet ovat kuumimmillaan ja siksi kilpailukykytekijät on laitettava kuntoon”, sanoo Toivakka.
94 prosenttia kertoo geopoliittisen epävarmuuden vaikuttavan yrityksen kannattavuuteen
Jopa 94 prosenttia yrityksistä kertoo geopoliittisen epävarmuuden ja siitä johtuvien häiriöiden vaikuttava yrityksen kannattavuuteen joko hieman, jonkin verran tai merkittävästi. Tulos on pysynyt lähes samana viime marraskuussa toteutettuun kyselyyn verrattuna (95%).
Yritykset ovat varautuneet geopoliittisiin riskeihin arvioimalla arvo- ja toimitusketjuja uudelleen (52%), lisäämällä poliittisten riskien arvioimista heille tärkeillä markkinoilla (36%), monipuolistamalla arvo- ja toimitusketjuja (36%) sekä aloittamalla vientiä kokonaan uusilla markkinoilla (36%).