Hyvä kirjaaminen vahvistaa asiakkaan oikeuksia ja turvallista arkea

Esperissä kehitetään asiakastietojen kirjaamista. Tavoitteena on, että kirjaukset ovat entistä selkeämpiä, yhdenmukaisempia ja asiakaslähtöisempiä.

Sosiaalihuollon kirjaamisella tarkoitetaan asiakkaan palveluun liittyvien tarpeellisten tietojen dokumentointia lakiin perustuen. Kirjauksissa kuvataan esimerkiksi asiakkaan arkea, vointia, toimintakykyä ja palveluiden toteutumista. Ajantasaiset ja riittävät kirjaukset varmistavat, että tieto kulkee ja hoito sekä palvelu jatkuvat turvallisesti. Kirjaaminen tekee näkyväksi sen ammatillisen työn, jota arjessa tehdään asukkaan hyvinvoinnin ja turvallisuuden eteen. Lisäksi se toimii hoitajan oikeusturvana.

Jatkossa sosiaalihuollon asiakkailla tai henkilöillä, joille on myönnetty puolesta-asiointioikeus, on mahdollisuus lukea heistä tehtyjä sosiaalihuollon kirjauksia OmaKannasta.

Miten kirjaamista kehitetään Esperissä?

Esperissä kirjaamiskäytäntöjä kehitetään aktiivisesti. Tänä vuonna käynnissä olevassa Dokumentaation vuosi 2.0 -kehittämishankkeessa vahvistetaan kirjaamisen laatua ja yhdenmukaisia käytäntöjä.

”Järjestämme koulutuksia kirjaamisen tukihenkilöille ja klinikoita muille asiakastyötä tekeville”, kertoo hankkeen projektipäällikkö Elina Niemi.

Projektiin on nimetty 580 kirjaamisen tukihenkilöä, jotka ohjaavat ja tukevat Esperi-kotien henkilöstöä arjessa. He vahvistavat yhteisiä käytäntöjä ja auttavat viemään koulutuksissa käsitellyt asiat osaksi päivittäistä asiakastyötä.

Tekoäly ammattilaisen tukena

Esperissä pilotoidaan parhaillaan tekoälyavusteista kirjaamista. Tekoäly voi tukea kuvailevampaa kirjaamista, keventää kuormitusta ja auttaa esimerkiksi kielioppivirheiden korjaamisessa.

Niemi muistuttaa, ettei teknologian hyöty synny itsestään. Vaikuttavuus riippuu järjestelmän toimivuudesta, käyttöönoton onnistumisesta, henkilöstön koulutuksesta ja siitä, miten hyvin uusi toimintatapa saadaan osaksi Esperi-kotien arkea. Pilotissa korostuu myös ammattilaisen vastuu.

”Ammattilainen tarkastaa aina tekoälyn avulla tuotetun kirjaamisluonnoksen ja tekee tarvittavat muutokset”, Niemi toteaa.

Jatkuvaa parantamista

Dokumentaation vuosi 2.0 -kehittämishankkeen kesäkuussa valmistunut väliraportti osoittaa, että 87,4 prosenttia välikyselyyn vastanneista esihenkilöistä ja kirjaamisen tukihenkilöistä kertoi havainneensa kirjaamisen laadussa muutoksia. Loppuvuonna keskitytään siihen, että myönteinen kehitys vahvistuu ja juurtuu pysyväksi osaksi Esperi-kotien arkea. Työ jatkuu koulutuksissa, kirjaamisen klinikoissa, kotien työpajatyöskentelyissä, esihenkilöiden kirjaamisen johtamisen tukemisessa sekä tarvittaessa kotikohtaisessa tuessa.

”Eniten kehitettävää on siinä, että hyvät käytännöt toteutuvat yhdenmukaisesti kaikissa kodeissa ja vakiintuvat osaksi arkea”, Niemi toteaa. ”Jokainen parannettu kirjaus auttaa tekemään asiakkaan arkea, vointia, tarpeita ja oikeuksia näkyväksi.”

Suunnittelu ja toteutus: DevNet Oy