Kiinteistöpalveluala vahvistaa toimia työperäisen hyväksikäytön ehkäisemiseksi

Kiinteistötyönantajat ry

Kiinteistötyönantajat ry on yhdessä jäsenyritystensä ja viranomaisten kanssa pohtinut keinoja työperäisen hyväksikäytön ehkäisemiseksi kiinteistöpalvelualalla. Yhteistyön tuloksena on syntynyt yrityksille suunnattu tarkistuslista, joka auttaa tunnistamaan mahdollisia hyväksikäytön merkkejä rekrytoinnin yhteydessä.

Kiinteistötyönantajat kokosi jäsenyritystensä edustajista koostuvan pyöreän pöydän keskustelemaan työperäisestä hyväksikäytöstä ja keinoista, joilla alan yritykset voivat ehkäistä sitä.

Työperäiseen hyväksikäyttöön saattaa liittyä esimerkiksi työpaikan saamisesta tai Suomeen pääsemisestä perittäviä maksuja. Maksuja saattavat periä rekrytoinnissa tai maahantulossa avustavat ulkopuoliset henkilöt. Hyväksikäyttöön saattaa liittyä myös velkaantumista tai riippuvuutta esimerkiksi asumisen järjestäneestä henkilöstä.

”Vaikka yritys itse toimisi asianmukaisesti, hyväksikäyttöä saattaa tapahtua sen tietämättä. Siksi yritysten on tärkeää selvittää, mitä kautta työntekijät ovat päätyneet hakemaan yritykseen töihin, ja tunnistaa tilanteet, joissa hyväksikäyttöä saattaa esiintyä. Haluamme tarjota yrityksille konkreettisia keinoja näiden tilanteiden tunnistamiseen ja ehkäisemiseen”, Kiinteistötyönantajien toimitusjohtaja Pia Gramén sanoo.

Uusi tarkistuslista auttaa tunnistamaan hyväksikäytön merkkejä

Pyöreän pöydän keskustelujen pohjalta laadittu 10 kohdan tarkistuslista auttaa yrityksiä tunnistamaan mahdollisia työperäisen hyväksikäytön merkkejä rekrytoinnin yhteydessä. Tarkistuslistan laadinnassa on hyödynnetty Keskusrikospoliisin ja Euroopan kriminaalipolitiikan instituutti HEUNIn asiantuntijoiden kommentteja.

Tarkistuslista ohjaa yrityksiä kiinnittämään huomiota esimerkiksi työpaikan saamiseen ja maahantuloon liittyviin välikäsiin ja maksuihin. Lisäksi listassa käsitellään muun muassa tulkkausta, palkanmaksua, asumisjärjestelyjä ja alihankintaa. Listassa korostetaan myös selkeiden toimintatapojen merkitystä, jotta yrityksissä tiedetään, miten mahdollisiin hyväksikäyttöepäilyihin tulee reagoida.

”Kannustamme yrityksiä tarkastelemaan omia rekrytointikäytäntöjään ja varmistamaan, että henkilöstö osaa tunnistaa mahdollisia hyväksikäytön merkkejä. Työperäinen hyväksikäyttö on valitettavan laaja ilmiö useilla aloilla Suomessa, ja sen ehkäiseminen edellyttää yhteistyötä yritysten, viranomaisten ja muiden toimijoiden kesken”, Gramén korostaa.

Tarkistuslista on tarkoitettu tilanteisiin, joissa yritykset rekrytoivat Suomessa jo olevia ulkomaalaistaustaisia työntekijöitä. Suoraan ulkomailta rekrytoitaessa on huomioitava myös kansainväliseen rekrytointiin liittyvät erityiset riskit.

Kiinteistötyönantajat ry on kiinteistöalan työmarkkinajärjestö ja kiinteistöpalvelualan yritysten toimialajärjestö.

Lue lisää meistä osoitteessa kiinteistotyonantajat.fi.

 

 

Suunnittelu ja toteutus: DevNet Oy