Uutislähde
Valtiovarainministeriön virkamiehet ehdottivat tällä viikolla, että suomalaiset voisivat jatkossa jäädä eläkkeelle vasta 70-vuotiaana.
Portaittain, kuusi kuukautta kerrallaan, vuodesta 2032 alkaen. Laskelmien mukaan se toisi jopa 120 000 uutta työllistä. Pääministeri Orpo totesi ehdotuksen olevan ”täysin epärealistinen”. Hyvä niin – eihän kukaan oikeasti kuvitellut, että 50-vuotias hitsari tai sairaanhoitaja jaksaisi vielä parikymmentä vuotta lisää, kun jo nyt moni tipahtaa työkyvyttömyyseläkkeelle kauan ennen nykyistä ikärajaa.
Samaan aikaan takuueläkettä voi hakea, kun on asunut Suomessa kolme vuotta. Kolme. Ei neljäkymmentä, ei kaksikymmentä, vaan kolme. Summa on noin 990 euroa kuussa, jos muita eläkkeitä ei ole. Ulkomailla syntyneille maksetut Kelan eläkkeet kasvoivat viidessä vuodessa 147 miljoonasta 207 miljoonaan euroon. Kasvu 41 prosenttia. Ulkomailla syntyneet muodostavat jo merkittävän osan takuueläkkeen euroista, vaikka heidän työuransa Suomessa ovat usein lyhyitä.
Ruotsissa vastaavaan täyteen vähimmäiseläkkeeseen tarvitaan 40 vuotta asumista. Suomessa kolme vuotta riittää. Ehkä meillä on vain kehittyneempi käsitys oikeudenmukaisuudesta. Tai ehkä meillä on yksinkertaisesti enemmän rahaa jaettavaksi.
Jaettu taakka?
Jos eläkkeitä tai eläkeikää joudutaan kiristämään, moni kysyy ääneen, miksi sama logiikka ei koske muita. Valtion ylimmät virkamiehet ansaitsevat 10 000–15 000 euroa kuussa. Heillä on vakituiset virat, hyvät eläkkeet ja mahdollisuus siirtyä eläkkeelle aikanaan ilman, että heidän tarvitsee ensin selittää, miksi kolme vuotta Suomessa ei riittänyt heille samaan etuuteen. Ehkä heidänkin palkkojaan voisi jäädyttää tai leikata ”rakenteellisen kestävyyden” nimissä. Tai sitten ei – hehän tekevät juuri niitä laskelmia, joissa ehdotetaan muille pidempiä työuria.
Kokoomus on puhunut kahden miljardin euron säästöistä eläkejärjestelmästä. Virkamiehet tarjoavat eläkeiän nostoa. Oppositio vastustaa. Kukaan ei oikein kerro, miten 8–11 miljardin sopeutustarve hoidetaan ilman, että joku maksaa. Paitsi että joku maksaa aina. Useimmiten se on se, joka on jo maksanut pisimpään.
Kolme vuotta tai seitsemänkymmentä?
Järjestelmässä on nyt kaksi eri logiikkaa rinnakkain. Toisessa pitkä työura ja eläkemaksut eivät välttämättä takaa sitä, mitä aiemmin luvattiin. Toisessa kolmen vuoden oleskelu riittää minimietuuteen, jota rahoitetaan verovaroin. Molemmat voidaan perustella jollakin arvolla. Molemmat herättävät myös kysymyksen: kenelle järjestelmä on ensisijaisesti rakennettu?
Ehkä vastaus on, ettei se ole enää kenellekään. Tai ehkä vastaus on, että se on rakennettu niille, jotka osaavat parhaiten hyödyntää sen reikiä. Sillä aikaa 65-vuotias suomalainen, joka on tehnyt töitä 45 vuotta, saa kuulla, että hänen pitäisi jaksaa vielä viisi vuotta lisää, jotta järjestelmä pysyisi pystyssä.
Virkamiehet kirjoittavat puheenvuoroja. Poliitikot tyrmäävät ja lupaavat. Eläkeläiset laskevat ostovoimaansa. Ja jossain joku täyttää kolmannen asumisvuotensa ja hakee takuueläkettä.
Keskustelu jatkuu. Todennäköisesti ilman, että kukaan varsinaisesti muuttaa sääntöjä, jotka tuottavat nämä luvut.