Lahden kaupunki
Lahden kaupunki aikoo investoida Isku Center yrityskeskuksen kiinteistöön ja toimintaympäristön kehittämiseen yhteensä 5 miljoonaa euroa. Kokonaisinvestointi jakaantuisi viidelle vuodelle. Kaupunginhallitukselle esitetään 28.9.2026 kokouksessa aiesopimuksen hyväksymistä M19 Invest Ky:n kanssa.
Toimitilojen toimivuus ja kehittyminen on keskeistä korkeakouluyhteisön houkuttelevuudelle ja korkeatasoiselle opetus-, tutkimus- ja kehitystoiminnalle. Nyt korkeakouluyhteisö on keskittynyt Niemen alueelle ja sen merkitys teolliselle toiminnalle, asumiselle ja korkeakoulutoiminnalle – ja koko kaupungin kehitykselle – on erittäin merkittävä.
Lahti-konserni on jo tällä hetkellä vahvasti läsnä Niemen alueella omien omistustensa ja yhdessä merkittävien verkostojen kanssa. Tuota läsnäoloa halutaan edelleen vahvistaa hankkimalla omistusosuus Isku Center yrityskeskuksesta Lahden Mukkulassa (Mukkulankatu 19).
Kiinteistö on tällä hetkellä LUT:n ja LAB:n päätoimipaikka Lahdessa ja lisäksi yksi alueen merkittävimmistä yrityskeskittymistä. Lahti haluaa olla yhdessä verkostojensa kanssa kehittämässä niin kiinteistöä kuin sen toimintaympäristöä laajemmin ja omistus luo tähän konkreettiset keinot.
Lahden kaupunki on neuvotellut Isku Center yrityskeskuksen kanssa, että kaupunki investoisi kiinteistöön ja toimintaympäristön kehittämiseen yhteensä 5 miljoonaa euroa. Kokonaisinvestointi jakaantuisi viidelle vuodelle 2027–2031 ja kunkin vuoden panostus olisi miljoona euroa. Vastineeksi kaupunki saisi merkittävästi päätäntävaltaa yhtiön toimintaan ja n. 21 % omistusosuuden. Investointi tulisi olemaan markkinaehtoinen ja tuottaisi merkittävää arvonnousua sijoitetulle summalle.
Yksityiskohtaiset sopimukset, taloudelliset laskelmat, valtiontukiarvioinnit ja muu tarvittava tausta-aineisto tuodaan päätettäväksi varsinaisen investointipäätöksen yhteydessä. Tässä vaiheessa on tarkoitus päättää aiesopimuksesta, jolla linjataan keskeiset neuvottelun osa-alueet. Investoinnin varat varataan kaupunginjohtajan talousarvioesitykseen 2027 ja taloussuunnitelmaan 2027–2029.