Keski-Tšadin aroilla laiduntaa jälleen sapelibeisoja, vaikka laji ehti välillä kadota luonnosta kokonaan. Ouadi Rimé–Ouadi Achimin suojelualueelle vuodesta 2016 lähtien palautettujen eläinten kanta on kasvanut ympäristöuutissivusto Mongabayn mukaan noin 700 yksilöön. Sahara Conservation -järjestön oman arvion mukaan eläimiä oli vuoden 2026 puolivälissä yli 650.
Sapelibeisa eli sapeliantilooppi (Oryx dammah) on suuri, vaalea antilooppi, jonka pitkät sarvet kaartuvat taaksepäin kuin sapeli. Satoja tuhansia sapelibeisoja eli aikoinaan Saharan eteläreunan aroilla Mauritaniasta Sudaniin. Toisen maailmansodan jälkeen yleistyneet tuliaseet ja maastoajoneuvot tehostivat metsästystä, ja alueen pitkät levottomuudet sekä kuivuusjaksot heikensivät kantoja edelleen. Viimeiset luonnonvaraiset eläimet havaittiin Tšadissa ja Nigerissä 1980-luvulla. Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN luokitteli lajin luonnosta hävinneeksi vuonna 2000.
Laji säilyi eläintarhoissa ja yksityisissä eläinkokoelmissa. Jo 1980-luvulta lähtien sapelibeisoja on vapautettu aidatuille suojelualueille Tunisiassa, myöhemmin myös Marokossa ja Senegalissa. Eläintarhojen eläimistä koottiin Abu Dhabiin geneettisesti mahdollisimman monimuotoinen ”maailmanlauma”, josta palautettavat eläimet valittiin. Hanke on Tšadin hallituksen ja Abu Dhabin ympäristöviraston (Environment Agency – Abu Dhabi) yhteinen, ja käytännön työstä vastaa Sahara Conservation. Kumppaneina ovat muun muassa Smithsonian-instituutin eläintarha, Lontoon eläintieteellinen seura ZSL ja brittiläinen Marwell Wildlife, joka johti eurooppalaisten eläintarhojen sapelibeisojen suojeluohjelmaa vuosina 1989–2016.
Ensimmäiset 25 sapelibeisaa lennätettiin Tšadiin maaliskuussa 2016, ja ne vapautettiin elokuussa totuttelutarhasta. Ensimmäinen vasa syntyi luonnossa joulukuussa 2016. Vuoteen 2025 mennessä Abu Dhabista on tuotu noin 350 sapelibeisaa, ja suojelualueella on syntynyt yli 500 vasaa. Valtaosa nykyisistä eläimistä on siis syntynyt Tšadissa.
Suojelualue on laaja: noin 78 000 neliökilometriä eli lähes neljäsosa Suomen pinta-alasta. Alue on aitaamaton, ja eläimet liikkuvat vapaasti. Niitä seurataan satelliittipannoin ja maastoryhmän havainnoin.
IUCN siirsi sapelibeisan joulukuussa 2023 luokasta luonnosta hävinnyt luokkaan erittäin uhanalainen. Luokitus parani kaksi askelta kerralla, mikä on harvinaista. IUCN:n arvion mukaan kanta on silti altis esimerkiksi taudeille, salametsästykselle, kuivuudelle ja maastopaloille, koska se on lajin ainoa täysin vapaana elävä ja vasta hiljattain palautettu kanta.
Sama ohjelma palauttaa nykyään alueelle myös muita Saharan reunojen harvinaisia lajeja. Äärimmäisen uhanalaisia mendesinantilooppeja on vapautettu vuodesta 2020 lähtien noin 150, ja damagaselleja on tuotu tukemaan pientä luonnonvaraista kantaa. Vuonna 2025 havaittiin ensimmäistä kertaa luonnossa syntynyt vasa, jonka emo oli tarhassa kasvatettu ja vapautettu damagaselli. Myös pohjoisafrikkalaisen strutsin palauttamista valmistellaan.
Uhat eivät ole kadonneet. Keväällä 2024 poikkeuksellinen helle ja laidunten niukkuus tappoivat sapelibeisoja samoin kuin gaselleja ja karjaa. Hankkeen vuosiraportin mukaan kanta laski arviolta noin 600 eläimestä noin 450:een. Vuonna 2025 olot paranivat, ja Abu Dhabista tuotiin 19 uutta eläintä.
– Tällainen ”nousukausi tai romahdus” -kehitys on tyypillistä erittäin kuivilla alueilla. Tavoitteena on kasvattaa palautettujen eläinten kannat niin suuriksi, että ne kestävät tällaiset rajut ympäristötapahtumat, Sahara Conservation kirjoittaa vuosiraportissaan (suomennos).
Järjestön mukaan suurimmat välittömät uhat ovat kilpailu laitumista lisääntyvän karjan kanssa, maastopalot sekä karjasta tarttuvat taudit. Lajin tulevaisuus riippuu siitä, löytyykö ratkaisuja, jotka hyödyttävät sekä villieläimiä että paimentolaisia.

![]()