Raksa starttaa lahtelaisen messutoiminnan juhlavuoden – Raksa-messut 40 vuotta, paikallinen messutoiminta 90 vuotta

Lahden Messut 1934. Lahden lyseo, Kaupungin kuva-arkisto

Tulevana viikonloppuna järjestettävä Raksa-messutapahtuma juhlii tänä vuonna 40-vuotista taivaltaan. Rakentamisen ja remontoinnin erikoistapahtumaa on järjestetty Lahdessa yhtäjaksoisesti vuodesta 1984 lähtien. Kuluva vuosi on myös lahtelaisen messutoiminnan juhlavuosi. Ensimmäiset messut alueellamme toteutettiin 90 vuotta sitten vuonna 1934. Raksa 2024 järjestetään Lahden Messukeskuksessa
8.-10. maaliskuuta.

Raksa tarjoaa jälleen perinteisesti tuotteita ja palveluita niin omakoti-, rivi- ja kerrostaloasukkaille kuin uudisrakentajille ja mökin kunnostajillekin. Tämän vuoden Raksan erikoisteemana on kodin pienet ja suuret muutokset, jonka tiimoilta messuhalleista löytyy runsaasti ilmaisia neuvontapisteitä. Osaavista sisustussuunnittelijoista koostuvan Sissarit ry:n osastolla opastetaan sisustuspulmissa ja tarjotaan keväisiä vinkkejä kodin sisustukseen. Lahden Rakentajien Yhdistyksen ammattilaiset auttavat Rakennusklinikalla rakentamiseen sekä remontointiin liittyvissä ongelmissa. Tarjolla on esimerkiksi kaavoituksen, talonrakennuksen, rakennesuunnittelun, arkkitehtisuunnittelun, geotekniikan ja kuntoarvioiden asiantuntija-apua. Ilmaista neuvontaa löytyy Raksasta myös asumisterveyteen, LVI-asioihin, kodin lämmitykseen ja ilmanvaihtoon liittyvien haasteiden ratkomiseen.

Raksan ohjelmalavalla kuullaan muun muassa TV:stä tutun sisustussuunnittelija Seija Strandin vinkkejä kodin muutoksiin, asiaa esteettömästä suunnittelusta ja luonnonmukaisten materiaalien hyvinvointia edistävistä vaikutuksista sekä tietoa uuden rakentamislain muutoksista. RAKSA-seminaari kokoaa jälleen taloyhtiöiden vastuuhenkilöt ja kiinteistöalan ammattilaiset yhteen ensimmäisen messupäivän aamuna perjantaina 8.3.

Messutoimintaa Lahdessa jo 90 vuotta
Raksa-messujen syntymäpäivien ohella messualalla vietetään toistakin paikallista juhlavuotta. Lahdella on pitkät perinteet messukaupunkina. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 90 vuotta ensimmäisistä yleismessuista, jotka pidettiin vuonna 1934 Lahden Lyseolla. Ensimmäisillä messuilla oli 42 näytteilleasettajan joukossa useita tahoja, jotka toimivat alueella vielä tänäkin päivänä. Mukana olivat muun muassa Lahden Puutarhaseura, Osakeyhtiö Mallasjuoma (nyk. Hartwall), Oululainen Kotileipomo (nyk. Fazer) sekä Etelä-Suomen Sanomain Kirjapaino Oy (nyk. Hämeen Media).

Tänä päivänä messutoiminta on Lahden seudulle tärkeä elinvoimatekijä, jonka aluetaloudelliset vaikutukset ovat merkittävät.

Raksa-messut Lahden Messukeskuksessa 8.-10. maaliskuuta 2024.

Avoinna pe ja la klo 10-17, su klo 10-16.
Tapahtumaan on ilmainen bussikuljetus Lahden Matkakeskukselta keskustan kautta messuille.

Lahden Messut 1934. Messupaikkana Lahden lyseo. Kaupungin kuva-arkisto
Oululaisen kotileipomon osasto 1934. Kaupungin kuva-arkisto
Messuvieraita Lyseon portailla 1934. Kaupungin kuva-arkisto

 

Suunnittelu ja toteutus: DevNet Oy