Älä anna talven yllättää puutarhassa

Jos nurmikon peittää yhtenäinen lehtikerros, kannattaa osa lehdistä haravoida pois.

Tee nämä 5 puutarha-askaretta nyt

On aika valmistella puutarha talveen. Nurmikon leikkaamista jatketaan pakkasen tuloon asti ja vielä ennen maan jäätymistä kitketään syksyn aikana kukkapenkkiin ja pensaiden juurelle ilmestyneet rikkakasvit. Monivuotiset arat kasvit suojataan pakkaselta ja jäniksiltä. Lokakuu on paras aika istuttaa sipulikukkia. Oikea-aikaiset syystyöt varmistavat, että keväällä puutarha herää kukoistukseen ilman uurastamista.  

Haravointi on monen omakotiasujan jokasyksyinen painajainen. Pimenevät illat eivät houkuttele haravanvarteen eikä se suinkaan aina ole edes tarpeen. Yksittäiset nurmikolle lennähtäneet lehdet voi jättää haravoimatta ja puiden alle pudonneen paksun lehtipatjan voi levittää laajemmalle alueelle. Kun lehtien päältä ajaa ruohonleikkurilla, lehdet silppuuntuvat pienemmäksi ja hajoavat nopeammin.

− Paksua lehtikerrosta ei kuitenkaan kannata jättää nurmikolle, koska monet nurmikon taudit viihtyvät kostean ja tiiviin lehtikerroksen alla. Jos nurmikon peittää yhtenäinen lehtikerros, kannattaa osa lehdistä haravoida pois. Syksyn lehdet voidaan kompostoida muun puutarhajätteen kanssa omalla tontilla mullaksi, Biolanin puutarhaneuvoja Riikka Kerttula muistuttaa.

Myöskään kukkapenkkejä ei tarvitse rapsutella puhtaaksi lehdistä syksyllä. Lehdet ja kuolleet kukkavarret suojaavat talvehtivia kasveja pakkaselta, viimalta ja kevätauringolta. Sen sijaan syksyn aikana kasvaneet rikkakasvit poistetaan istutusalueilta vielä maan ollessa sulana.

Älä lopeta nurmikon leikkaamista

Monia kyllästyttää nurmikon leikkaaminen jo tässä vaiheessa syksyä ja siksi ruohon leikkuuväli saattaa pidentyä tai leikkaaminen unohtua kokonaan. Silti oikea leikkauskorkeus on syksyllä paljon oleellisempi seikka kuin kesällä.

Kesällä hyväkuntoinen nurmikko voidaan leikata hyvinkin lyhyeksi, mutta nyt nurmikon sopiva korkeus on 5 senttiä. Syksyllä nurmikko kerää vararavintoa juuristoonsa ja leikkauskorkeutta nostamalla yhteyttävää lehtipinta-alaa saadaan enemmän. Syksyllä nurmikkoa leikataan edelleen säännöllisesti, jotta kerralla katkaistaan korkeintaan 1‒2 senttiä yksittäisen nurmiheinän pituudesta.

− Vararavinnon keruun kannalta haitallisinta on, jos nurmikon annetaan kasvaa syksyllä vapaasti ja sitten kerralla leikataan se lyhyeksi. Tällöin nurmikon kasvuun käyttämää energiaa häviää leikkuujätteeseen ja nurmikko joutuu käyttämään talven varalle keräämiään ravintovarastoja syksyn kasvuun. Tällainen nurmikko ei ehkä viherry ensi keväänä, puutarhaneuvoja Riikka Kerttula varoittaa.

− Myös liian pitkäksi jätetty nurmikko on altis erilaisille talvituhoille. Erilaiset homeet ja haitalliset sienet muhivat liiskaantuneessa ja tiiviissä nurmikerroksessa. Etenkin lumihome vaivaa pitkäksi jääneitä nurmikkoja sellaisina talvina, jolloin lumi sataa ennen kuin maa on jäätynyt, Kerttula jatkaa.

Suojaa arat puutarhakasvit pakkaselta ja jäniksiltä

Jaloruusut, jalokärhöt ja arat perennat, kuten ritarinkannus ja karpaattienkello, kannattaa suojata talven kylmyyttä vastaan.

− Lumisina talvina arkojen kasvien päälle asetellut havunoksat lisäävät lumen kinostumista, mikä toimii kasvien suojana. Valitettavasti kunnon lumitalvet eivät ainakaan Etelä-Suomessa ole enää itsestäänselvyys, joten varmempi keino on suojata kasvit puutarhan talvisuojaukseen tarkoitetulla katteella. Kun maan pinta on hieman jäätynyt, talvisuojaa levitetään kasvien päälle 10‒20 cm kerros, Biolanin Riikka Kerttula opastaa.

Omena- ja päärynäpuut sekä pensasmustikka ovat jänisten herkkua. Nuorille hedelmäpuille kannattaa laittaa sekä runkosuojat että vähintään 1,5 metrin korkuinen verkko ympärille suojaamaan oksistoa. Näin saadaan pidettyä sekä myyrät, jänikset että peurat kasvien ulottumattomissa. Jos kasvien suojaamiseen tarvitaan tukiseipäitä, ne kannattaa laittaa paikoilleen ennen maan jäätymistä.

Lokakuu on paras aika istuttaa sipulikukkia

Paras aika keväällä kukkivien sipulikukkien, kuten tulppaanien ja narsissien, istutukselle on lokakuussa. Tosin Pohjois-Suomessa toimeen kannattaa tarttua heti kuun alkupuolella, että sipulit ehtivät juurtua ennen maan jäätymistä.

− Jos istutus jää myöhään, ja maan pinta on jo ehtinyt jäätyä, kannattaa mullan pinnalle lisätä kunnon kerros puunlehtiä tai kasvien talvisuojakseen tarkoitettua katetta. Tällainen katekerros hidastaa maan routaantumista ja antaa kukkasipuleille lisää juurtumisaikaa, vinkkaa Biolanin puutarhaneuvoja Riikka Kerttula.

Kukkasipuleiden istutusalueen maata parannetaan istutusmullalla. Sipulit istutetaan niin syvään, että niiden päälle tulee multaa ainakin kaksi kertaa sipulin korkeuden verran.

 Tee nämä 5 puutarha-askaretta nyt

  1. Jatka nurmikon leikkaamista pakkasten tuloon asti.
  2. Kitke rikkakasvit istutusalueilta.
  3. Kompostoi syksyn lehdet ja muu kasvijäte mullaksi.
  4. Suojaa arat puutarhakasvit pakkaselta ja jäniksiltä.
  5. Istuta sipulikukkia kevään iloksi.

Suunnittelu ja toteutus: DevNet Oy