Mustikka- ja suomuurainsato on korkeintaan keskinkertainen, puolukkaa voidaan saada paikoin runsaasti

Ennuste suomuuraimen pölytystuloksesta eli raakileiksi asti kehittyneiden kukkien osuuksista. Karttakuva perustuu Luonnonvarakeskuksen satohavaintoaineistoon ja Ilmatieteen laitoksen sääaineistoihin perustuvaan mallinnukseen. Malli havaitsee kuitenkin huonosti paikallisia ääriolosuhteita, joista seuraa poikkeuksellisen hyviä tai poikkeuksellisen huonoja pölytystuloksia.

Mustikan ja suomuuraimen pääsatokausi on alkamassa eteläisessä ja keskisessä Suomessa. Molempien satonäkymät ovat korkeintaan keskinkertaiset. Puolukkasadosta sen sijaan voidaan odottaa melko hyvää.

Tänä vuonna mustikka pölyttyi jonkin verran tavanomaista heikommin. Lisäksi kesäkuun alun alhaiset lämpötilat ja hallat aiheuttavat sadossa suurta alueellista ja paikallista vaihtelua. Mustikan hallavahinkojen riski on ollut suurin Etelä-Karjalan, Kainuun, Keminmaan/Ylitornion sekä paikoitellen Keski- ja Etelä-Pohjanmaan alueilla.

Myös suomuurainsato kärsii huonosti onnistuneesta pölytyksestä ja hallavaurioista. Hallat heikensivät suomuuraimen kukinnan onnistumista etenkin Keski- ja Etelä-Pohjamaan, Satakunnan, Kainuun sekä Pohjois-Savon alueilla.

Puolukan pölytys vaikuttaa sen sijaan onnistuneen melko hyvin. Puolukka kukki kesäkuun kahden jälkimmäisen viikon aikana, kun monin paikoin oli jopa hellettä ja pölyttäjät aktiivisia.

– Mallinnuksissamme puolukan pölytys on onnistunut erityisen hyvin Kainuun-Kuusamon alueilla sekä Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla. Tähän mennessä saatujen havaintojen perusteella raakileita on runsaasti. Satoennuste tarkentuu, kun raakilehavaintoja kertyy enemmän, kertoo erikoistutkija Rainer Peltola Luonnonvarakeskuksesta (Luke).

 

Ennuste puolukan pölytystuloksesta eli raakileiksi asti kehittyneiden kukkien osuuksista. Karttakuva perustuu Luonnonvarakeskuksen satohavaintoaineistoon ja Ilmatieteen laitoksen sääaineistoihin perustuvaan mallinnukseen. Malli havaitsee kuitenkin huonosti paikallisia ääriolosuhteita, joista seuraa poikkeuksellisen hyviä tai poikkeuksellisen huonoja pölytystuloksia. (kuva alla)

Suunnittelu ja toteutus: DevNet Oy