Suomen luonto ansaitsee vaikuttavan, kustannustehokkaan ja hyväksyttävän strategian

27.1.2023, Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Luonnon monimuotoisuutta koskevan Suomen kansallisen strategian luonnoksen lausuntoaika päättyy tänään. Kannatettavaa päätavoitetta tukeva tarkempi sisältö vaatii vielä jatkotyötä. MTK:n lausunnossa tuodaan esiin tarve erityisesti strategian ja myöhemmin laadittavan toimintaohjelman keskinäisen tehtävänjaon selkiyttämiselle, eri pääelinympäristöjen tavoitteiden tasapainottamiselle, maanomistajien kannalta keskeisten periaatteellisten linjausten terävöittämiselle sekä painopisteen siirtämiselle määrästä laatuun. Myös vaikutustenarviointiin on panostettava enemmän.

– Luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen on pysäytettävä sekä Suomessa että globaalisti, ja luonnon tilaa on parannettava. Tarvitsemme Suomeen strategian ja sitä täydentävän toimintaohjelman, jotka ovat vaikuttavia, kustannustehokkaita ja hyväksyttäviksi koettuja, MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila painottaa.

Strategialuonnos on sisällöltään monipuolinen, mutta toisaalta monin paikoin tarpeettoman yksityiskohtainen. Pääelinympäristökohtainen tarkastelu sopisi strategian sijaan paremmin toimintaohjelmaan. Luonnoksessa metsille ja maatalousympäristöille esitetään muihin verrattuna tarkempia ja kunnianhimoisempia tavoitteita.

– Kaikissa elinympäristöissä on yhtä määrätietoisesti tehtävä toimenpiteitä lajien ja luontotyyppien sekä ekosysteemien toiminnan tukemiseksi. Luontotyötä metsissä ja maatalousympäristöissä jatketaan ja lisätään. Se ei kuitenkaan pelasta muita elinympäristöjä, joissa on osin vielä enemmän toimenpiteiden tarvetta, MTK:n luonnonsuojeluasioista vastaava juristi Anna-Rosa Asikainen huomauttaa.

Strategialuonnoksen mukaan suojelupinta-alan tulee kasvaa 30 prosenttiin Suomen maa-alueiden sekä merialueiden pinta-alasta vuoteen 2030 mennessä. Lisäksi metsämaan metsien tiukasti suojellun pinta-alan olisi vuonna 2035 oltava vähintään 10 prosenttia. Myös ennallistamista kiritettäisiin prosenttitavoitteella.

MTK muistuttaa, että EU:n ja YK:n biodiversiteettistrategioiden suojelu- ja ennallistamistavoitteet, joihin Suomi on sitoutunut, eivät ole valtio- eivätkä elinympäristökohtaisia.

– Suomessa on turvattava suomalaista luontoa, ja lisätoimille on tarvetta täälläkin. Suojelua ja ennallistamista on kuitenkin tehtävä luonnon eikä numerotavoitteiden vuoksi. Laatu edellä tehty suojelu ja ennallistaminen kasvattavat myös pinta-alaa, mutta pinta-ala edellä tehty toiminta ei välttämättä takaa laatua, Asikainen selventää.

Koko yhteiskuntaa läpileikkaavaa, välttämätöntä vihreää siirtymää on myös luonnon monimuotoisuuden osalta tehtävä oikeudenmukaisella tavalla. Oikeudenmukaisuudella on suora yhteys hyväksyttävyyteen ja sitoutumiseen, jotka ovat edellytyksiä strategian käytännön toimeenpanon onnistumisen kannalta. Yksityisten maanomistajien monipuoliset tavoitteet ovat luonnon monimuotoisuuden vahvistamisen kannalta mahdollisuus, jota ei pidä rajoituksiin ja pakkoihin keskittyvillä ohjauskeinoilla vaarantaa.

– Strategiaan on sisällytettävä periaatteellinen linjaus siitä, että yksityismaiden osalta luontotyö perustuu vapaaehtoisuuteen, aitoihin neuvotteluihin ja sopimiseen maanomistajien kanssa sekä täysimääräiseen taloudellisten menetysten korvaamiseen. Omaisuuden suojan kunnioittaminen on keskeistä sekä biodiversiteettistrategian että laajemman kestävyysmurroksen hyväksyttävyyden kannalta, Asikainen korostaa.

Maa- ja metsätaloudella on luontotavoitteiden saavuttamisessa oma vastuunsa, jonka MTK ottaa vakavasti. Järjestö on sitoutunut kehittämään edustamiensa maanomistajien ja elinkeinojen toimintaa elonkirjon hupenemisen pysäyttämistä sekä elpymisuralle kääntämistä entistä paremmin tukevaksi. MTK on julkaissut oman monimuotoisuusohjelmansa ja perustanut luontoarvot.fi-palvelun eli luontoarvojen markkinapaikan. Markkinapaikan tavoitteena on mahdollistaa se, että esimerkiksi metsänomistaja voi saada tuloja metsästään myös luontoarvoihin keskittymällä. Lisäksi MTK ja SLC tekevät parhaillaan yhdessä tutkijoiden kanssa maa- ja metsätaloutta koskevaa luonnon monimuotoisuuden tiekarttaa.

Suunnittelu ja toteutus: DevNet Oy