Kulttuuri- ja ruokatoimittaja Tapio Sippoin
Kävin tänään (18.10.2026 su), perinteikkäällä sunnuntain iltapäiväkahvilla varsin mainiossa seurassa eli tyttäreni kanssa. Päätimme kokeilla jotain tytölleni uutta ja herkullista eli vietnamilaista munakahvia. Kokeilu oli erittäin onnistunut. Kun kuukkeloin, että mistä saa Helsingin parhaan cà phê trứng annoksen, niin karu totuus oli, että Helsingissä sunnuntaina parhaaseen makunautiskelun aikaan cà phê trứng oli tarjolla vain Annantaloa ja Suomalaista klubia vastapäätä sijaitsevassa talossa, osoitteessa Kansakoulukatu 1, laadukkaassa vietnamilaisessa Quê Em -ravintolassa.
Sachertorte ja kappuzino
Kuten tiedätte, cappuccino on italialaisperäinen espressopohjainen kahvijuoma, jossa yhdistyvät espresso, höyrytetty maito ja paksu maitovaahto suunnilleen yhtä suurina osina. Siitä on olemassa historiallisesti vanhempi itävaltalainen cappuccinoa herkullisempi muoto, eli kappuzino. Eli tarkoitan itävaltalaista Kapuziner-kahvia (Kapuziner Kaffee), en italialaista cappuccinoa. Kappuzino on etenkin nykyajan Wienin aikaansa seuraavan nuorison suosiossa, paikallisen kahvilakulttuurin upea juoma, eli pieni, vahva mokka tai espresso, johon lisätään kermavaahtoa (Schlagobers). Sen nykyversiossa kermavaahto voi muodostaa koko päällimmäisen kerroksen. Wienin kahviloissa 1700-luvulla kappuzino (eli wanhahtavalla kielellä Kapuziner) valmistettiin tavallisesti mustasta kahvista, sokerista ja kermasta. Joissakin kuvauksissa joukkoon lisättiin mausteita, ja 1800-luvun kuvaukset mainitsevat erityisesti kerman ja sokerin.
Kokemukseni mukaan Itävallan paras Kappuzino tehdään kuitenkin Bruck an der Murissa, joka on historiallinen pikkukaupunki Itävallan Steiermarkissa, noin 40 km Grazista pohjoiseen. Se sijaitsee Mur- ja Mürz-jokien yhtymäkohdassa, ja se tunnetaan erityisesti goottilaisesta Kornmesserhaus-rakennuksestaan, keskiaikaisesta kaupunkikeskustastaan ja Schlossberg-kukkulasta, sekä maailman parhaasta kappuzinosta.
Vielä suurempi makuhurmio seuraa, kun yhdistät kappuzinoon palan aitoa itävaltalaista Sacherkakkua. Tuo kakkujen aatelinen eli Sachertorte on Wienin tunnetuin suklaakakku, jossa on tumma suklaapohja, kerros aprikoosihilloa ja kiiltävä herkullinen suklaakuorrutus. Sitä syödään Wienissä ja muualla maassa perinteisesti makeuttamattoman kermavaahdon kanssa. Suomessakin myydään samalla nimellä kakkuja, mutta ne eivät ole lähellekään aidon Sacherin makuisia, valitettavasti. Mutta takaisin tämän jutun kliimaksiin. Kappuzino on toki hyvää, mutta vietnamilaisilla on jotain vielä parempaa: Cà phê trứng. Tätä legendaarista munakahvia ei kannata kombinoida edes kakkujen tai leivosten kanssa, sillä cà phê trứng on erittäin herkullinen aivan omana itsenään.
Cà phê trứngin salaisuus
Vietnamissa ruoka on hyvää kaikkialla. Vietnamilainen munakahvi eli cà phê trứng on pohjoisen eli Hanoin klassikko. Vahvan, yleensä robustapavuista valmistetun kahvin päälle lisätään munankeltuaisesta, sokerista ja makeutetusta kondensoidusta maidosta vatkattua, kermamaista vaahtoa. Maku on makea, pähkinäinen ja täyteläinen, mutta ei varsinaisesti munamainen. Quê Em -ravintolassa tämä kahvi valmistetaan suunnilleen näin, ja juomiemme munakahvien maku oli erinomainen.
Ruoka- ja gourmetjutuissa on usein mitä absurdeimpia ”muka-hienostuneita” ohjeita, joita voit lueskella alan lehdistä, erittäin liian paljon. Minun neuvoni on, että vältä moista perseilyä aina kun vain voit. Eli… cà phê trứngin herkullista päällysvaahtoa kannattaa EHKÄ ensin maistaa parin lusikallisen verran. Sen jälkeen voi valita, hörppiikö juomaa siitä vain, vai sekoittaako herkkuvaahdon kahvin sekaan, jolloin siitä tulee ikään kuin suomalainen perinteinen maitokahvi, mutta toki paljon herkullisempi. Tai sitten juot ihan miten itse haluat, täysin villin vapaasti, ja unohdat samalla turhaakin turhemmat ruokailuetikettiohjeet tms.
Vaikka olenkin Saigonin ja eteläisen Vietnamin ystävä, kyllä pohjoisessakin on paljon hyvää. Esimerkiksi tämä vietnamilainen munakahvi. Juoman keksi Nguyễn Văn Giảng Hanoin Sofitel Legend Metropole -hotellissa vuonna 1946, kun tuoretta maitoa oli vaikeasti saatavilla Ensimmäisen Indokiinan sodan aikana. Hän korvasi maidon sokerilla ja kondensoidulla maidolla vatkatuilla munankeltuaisilla, ja juomasta tuli myöhemmin Hanoin erikoisuus, ja vielä myöhemmin vietnamilaisen keittiön legendaarisin herkkujuoma.
Huonon ravintolan tunnistaa yleensä kahden asian yhdistelmästä, eli se on kallis ja annokset keskinkertaisia. Quê Em -ravintolassa asia on juuri päin vastoin. Kaksi kuppia cà phê trứng herkuttelua maksoi vain tasan 15 euroa (eli noin 3-5 cappuccinon hinta), joten vaikka ravintola vaikutti hiukan liioittelevan hienostuneelta kunnon kansalaisen makuun, oli hintalaatusuhde siten erittäin asiallinen. Kahvi tarjoiltiin perinteiseen tapaan, eli kynttilän päällä, ja kyytipojaksi saimme pöytiin tarjoiltuna myös vettä.
Kotiseutujuttu
Quê Em tarkoittaa luuloni mukaan vietnaminkielen lausahdusta ”kotiseutuni”. Quê Em lausutaan suomalaisittain suurin piirtein kwe em. Ravintola oli positiivinen yllätys. Meitä palveltiin hyvin, ohjattiin asiallisesti pöytään, ja hassuihinkin kysymyksiin vastattiin myötämielisen positiivisesti. Ravintolan henki ja henkilökunta olivat vietnamilaiseen tyyliin ystävällisiä, aitoja, ja tarjoilijat myös suomalaisittain ravintola-alan huippuosaajia. Ruuan laadusta en osaa sanoa, mutta nauttimamme kahvi oli täydellistä.
Jokainen, joka on käynyt Vietnamissa edes parin viikon reissun, tietää, että siellä on yksi maailman parhaista ja maukkaimmista ruokakulttuureista. Itse olen eteläisen ja keskisen Vietnamin fani, ja mielestäni paras herkuttelupaikka koko maassa on Hội An -nimisen kaupungin kauppahallin upeat pienet ravintolat. Se on jokaisen herkuttelijan unelmapaikka. Myös pohjoista arvostetaan, ja sen arvostuksen voi todentaa Quê Emissa juomalla tämän jutussa mainitun kahviannoksen.
Pikkuinen turhakedetalji olkoon, kun kerron, että Hội An on kenties koko Vietnamin antoisin ja upein paikka, etenkin kokoonsa nähden. Siis Hội An on Keski-Vietnamin kauneimpia ja etenkin sen UNESCO-listattu vanha satama Thu Bồn-joen varrella on ainutlaatuinen. Kaupungissa on levollinen tunnelma ja rauhallinen elämänrytmi, joten sinne on helppoa unohtaa itsensä pidemmäksikin aikaa. Hội An on tunnettu keltaisista taloistaan, lyhdyistä, räätäleistä, suutareista ja erityisen hyvästä katuruoasta. Ole kuitenkin varuillasi, jos teetät siellä esim. kengät, sillä vietnamilaisille länsimaisen ihmisen ”järjettömän suuret” jalat tuottavat ymmärrysongelmia. Vaikka kuinka sovitat kengät itsellesi oikeaan kokoon suutarilla tilauksen yhteydessä, saatat saada liian pienet kengät, koska valmistaja ei ole pystynyt ymmärtämään, että suomalaisella miehellä on oikeasti isot jalat paikallisen normin mukaan mitattuna. Maksa sinulle itsellesi tehdyt valmiit kengät vasta kun olet sovittanut ne. Liian pieniä kenkiä ei ole pakko ostaa, sillä mittausvirhe on aina suutarin vika.
Loppujorina: Pohjoisen Vietnamin vehreät vuoristot, etelän trooppiset rannat, sekä huumaavista tuoksuista täyttyvät suurkaupunkien kadut, ne kaikki ovat herkkusuiden toiveiden täyttymyksiä. Vietnam on paratiisi myös lautasella, eli täynnä syviä ja aromaattisia makuja. Tuoreita yrttejä, herkullisia yrttimausteisia phở-keittoja (oma suursuokkini on aito ja taidolla valmistettu phở bò), laavakivigrillillä valmistettua kalaa, äyriäisiä, kasviksia ja lihaa. Eksoottisen aterian kruunuksi suosittelemme nauttimaan vietnamilaisen legendaarisen cà phê trứng -kahviannoksen.
Ja varmimmaksi vakuudeksi, loppuklausuulina todettakoon, etten ole ottanut lahjuksia vastaan kyseiseltä Quê Em -ravintolalta missään muodossa, joten nämä kehut ovat aitoja ja luotettavia.