Kotimainen joulu maistuu vastuulliselta, turvalliselta ja herkulliselta

Kuva: Henri Uotila

16.12.2022, Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Kotimainen joulu on vastuullinen hyvän mielen valinta. Kotimaisen elintarvikkeen tunnistat Hyvää Suomesta -merkistä, ja tuttu Sirkkalehti- merkki puolestaan koristaa kotimaisia kasviksia, vihanneksia ja myös joulukukkia. Kuusikaupoillakin on syytä kysyä joulupuun alkuperää. Kaupassa kannattaa tutkia pakkauksia ja palauttaa mieliin, että kotoisalta kuulostava nimi, kuten ”Maatilan” tai ”Kartanon”, ei takaa tuotteen kotimaisuutta.

Joulupöytä on perinteinen

Makumuistot kantavat vuosien taakse, mutta myös uudet ruokakokeilut sopivat joulupöytään. Kotimaiset raaka-aineet ovat oiva pohja kaikelle hyvälle ruualle. Perinteiset miedot ja makeahkot laatikot maistuvat koko perheelle. Pirteän raikas rosolli on ihana lisuke jouluruuille.

– Laatikoiden ja rosollin juurekset ovat edullisia, ja niitä on saatavilla viljelijöiden varastoissa kevääseen saakka. Perinteiset laatikot sopivat hyvin pakastettaviksi vaikkapa pienissä annosvuoissa. Näin saat halutessasi tuoreen laatikon joka aterialle, vinkkaa ruokamarkkina-asiantuntija Heidi Siivonen MTK:sta.

Siivosen mielestä jouluvalmisteluissa oikaisu on aina sallittua. Perinteisiä herkkuja kun löytyy paljon valmisruokinakin, ja kotoisat laatikot syntyvät kasvissoseista helposti ilman kuorimista ja keittämistä.

Kotimainen kinkku on joulupöydän kunkku!

Kinkkuvalikoima on monipuolinen. Tarjolla on eri kokoisten kinkkujen lisäksi esimerkiksi valmiiksi kypsennettyjä tuotteita ja jopa yksittäisiä kinkkusiivuja.

– Kotimainen kinkku on vastuullinen valinta. Suomalainen sika saa pitää saparonsa ja liha on taatusti antibiootitonta, puhdasta ja turvallista ruokaa, kertoo Siivonen.

– Naudanlihan ystävän joulun kruunaa kunnon pihvi tai vaikkapa perinteinen palapaisti. Nämäkin maut sopivat erinomaisesti yhteen joulun perinteisten kasvislisäkkeiden kanssa. Kokeileva kokki tai kasvisruokien ystävä paistaa joulupöytään kinkun lisäksi tai tilalle kokonaisen sellerin. Arkinen juures jalostuu uunissa huikeaksi herkuksi.

Jouluun kuuluva puuro haudutetaan tänä jouluna riisin sijaan kokonaisista kaura- tai ohrasuurimoista perinteiseen tapaan. Kotimaisista viljoista tehty puuro on maukasta ja riisiä ravintorikkaampaa. Makea, mutta raikas, jälkiruoka kruunaa juhla-aterian.

Pukinkonttiin kotimainen lahja

Hänelle, jolla on jo kaikkea, maistuvat taatusti kotimaiset juustot, joiden makuun sopivat oman maan marjatuotteet ja hillot. Käsityön ystävää lämmittävät kotimaiset villalangat. Kotimainen, kestävä ja näyttävä kuusi pukee kodin joulukukkien kanssa jouluun.

– Suomen pelloilla, puutarhoissa, eläinsuojissa ja metsissä kasvaa ainutlaatuisia makuja, joista valmistetaan huippulaadukkaita ja turvallisia elintarvikkeita meille kaikille. Viljelijöiden tekemä työ ja ammattitaito maistuvat lautasella saakka, muistuttaa Siivonen.

Jouluvinkit

• Tarkista, että pakkauksessa on Hyvää Suomesta -merkki tai Sirkkalehtimerkki. Näin tunnistat varmasti kotimaisen tuotteen.
• Tee joulupöydästä oman näköinen. Mitään ruokaa ei ole pakko olla. Kokoa yhteen parhaat maut, jotka maistuvat juuri teidän jouluseurueelle.
• Vähemmän on enemmän. Kun ruokalajeja on maltillisesti, valmistettava määrä on helpompi laskea, vältät ruokahävikkiä, eikä makuihin ehdi kyllästyä.
• Ennakoi ja oikaise. Monet jouluruuat voi tehdä valmiiksi ja pakastaa. Muista myös valmisruuat ja puolivalmiit tuotteet, kuten kasvissoseet.

Kuva: Henri Uotila
Suunnittelu ja toteutus: DevNet Oy