Maa- ja kotitalousnaisten Keskus ry
Maa- ja kotitalousnaiset kannustaa ottamaan kotimaisen ohran takaisin osaksi ruokavaliota. Lisäkeriisi kannattaa korvata ohralla tai hauduttaa herkullinen uunipuuro kokonaisista suurimoista.
Perinteinen joulupuuro valmistettiin ennen ohrasta. Ohraa käytettiin myös täytteenä erilaisissa piirakoissa, sillä riisi oli kallista ja aikanaan myös harvinaista tuontituotetta. Ohra oli Suomessa tärkein ruokavilja 1800-luvulle saakka. Sitten ruis ohitti sen. Ja 1950-luvulla riisi nousi suosioon ruoanlaitossa ja ohra sai väistyä.
Ohra ei ole ruokalautasillamme tyypillisin vilja. Ohraa kannattaisi kuitenkin käyttää enemmän sen terveyshyötyjen vuoksi.
”On hyvin hämmentävää, että hyvin monet meistä osaavat keittää ja käyttää riisiä, pastaa tai nuudeleita, mutta lisäkeohra, ohratto tai ruokaisa salaatti ohrasta tuntuu vaikealta! Ymmärrän kyllä, että kokonaisten ohrasuurimoiden kypsentäminen vaatii aikaa eikä se sovi kiireisten ihmisten arkirytmiin”, toteaa Etelä-Suomen maa- ja kotitalousnaisten ruoka-asiantuntija Satu Nokkonen.
Ohrajauhojen, kokonaisten ja rikottujen suurimoiden lisäksi markkinoille on tullut nyt myös erilaisia riisin tapaan käytettäviä, nopeasti kypsyviä ohrasuurimoita ja hiutaleita. Nokkosen mukaan ne ovatkin hyvä lisä varsinkin arkipäiviin ja mahdollistavat ohran monipuolisen käytön.
Miksi ohraa?
Ravitsemussuositusten mukaan kuitua tulisi saada päivittäin 25–35 g. Suurin osa meistä suomalaisista saa ruokavaliostaan liian vähän kuitua.
Ohra on erinomainen kuidun ja hitaiden hiilihydraattien lähde. Ohran kuitu on niin sanottua liukoista kuitua, joka on omiaan auttamaan verensokerin tasauksessa ja alentaa veren kolesterolipitoisuutta. Kuitu parantaa kylläisyyttä ja hitaat hiilihydraatit pitävät verensokerin tasaisena pidempään. Kuitupitoinen ruokavalio ehkäisee ummetusta sekä edistää suolistomikrobiston monimuotoisuutta ja terveyttä. Nokkosen mukaan ohrajauhoja kannattaa lisätä kaikenlaisiin vaaleisiin leipä- ja sämpylätaikinoihin. Perinteisestihän ohrajauhoja on käytetty esimerkiksi muurinpohjalettutaikinaan, ohrarievään ja lappilaiseen ohrarieskaan.
Ohran maku on melko voimakas, joten käyttöön kannattaa totutella vähitellen ja esimerkiksi kauran tai riisin kanssa sekoittaen, jos makuun ei ole tottunut. Ohrajauhoissa on kauran ja rukiin tapaan huono sitko, joten pelkästään niillä leivonnaisista ei tule kovin kuohkeita. Mutta ohrajauhojen sekaan voi laittaa vehnäjauhoja sitkoa parantamaan.
Satu Nokkonen on tyytyväinen, kun elintarviketeollisuudessa on kehitetty uusia, nykykuluttajille paremmin sopivia tuotteita. ”Toivon mahdollisimman monen suomalaisen lisäävän kotimaisten viljatuotteiden hyödyntämistä ruoanvalmistuksessa. Tosin keliaakikon ruokavalioon ohra ei sovi.”
Avomaalla kasvanut vilja on ekologinen vaihtoehto. ”Kotimaisia raaka-aineita hyödyntämällä kuluttajat voivat myös tukea suomalaista ruoantuotantoa. Näin pidämme yhdessä kiinni korkeasta elintarvikkeiden omavaraisuudesta ja pysymme ruokaturvan ykkösmaana!” sanoo Satu Nokkonen.
Reseptit
Uuniohrapuuro
Kypsymisaika n 2 tuntia
1 l maitoa
1,25 dl kokonaisia tai rikottuja ohrasuurimoita
0,5 tl suolaa
1. Laita kaikki aineet vuokaan, sekoita.
2. Kypsennä 175 asteessa uunissa noin kaksi tuntia tai pakkauksen ohjeen mukaan.
3. Sekoita muutaman kerran alkukypsennyksen aikana. Peitä vuoka tarvittaessa kannella tai foliolla kypsennyksen loppuvaiheessa.
Tarjoa kanelin ja maidon tai mehukeiton kanssa

Ohraisat krepsit
4 annosta
Valmistusaika n. 40 min
Taikina:
2 kananmunaa
5 dl maitoa
0,5 tl suolaa
1 dl ohrajauhoa
1 dl vehnäjauhoa
Paistamiseen: öljyä tai juoksevaa rasvavalmistetta
Täyte:
8 dl keitettyjä ohrasuurimoita
200 g maustettua tuorejuustoa (esim ruohosipuli)
100 g savukinkkua
1 pieni (puna)sipuli
0,5 dl silputtua ruohosipulia
1 pieni paprika
0,25 tl rouhittua mustapippuria
(juustoraastetta)
1. Riko kananmunat kulhoon ja lisää maito.
2. Vatkaa sekaan jauhot ja mausta taikina suolalla.
3. Anna taikinan turvota täytteen valmistamisen ajan.
4. Silppua kinkku. Kuori ja hienonna sipuli.
5. Poista paprikasta kanta ja siemenet ja leikkaa paprika pieniksi kuutioiksi. Silppua ruohosipuli.
6. Sekoita kypsän ohrasuurimon joukkoon sipuli, paprika, ruohosipuli ja kinkkurouhe sekä lopuksi tuorejuusto. Mausta pippurilla.
7. Paista taikinasta 8 ohukaista paistinpannulla.
8. Jaa täyte letuille ja pyöräytä rulliksi. Ripottele pinnalle halutessasi juustoraastetta ja nosta tarjolle.
Vinkki: Voit tehdä letut valmiiksi esimerkiksi seuraavaa päivää varten. Täytä letut vasta jäähtyneinä. Ennen tarjoilua ripottele lettujen päälle halutessasi juustoraastetta ja kuumenna letut uunissa.

Ohra-järvikalasalaatti
4 tai 8 annosta
Valmistusaika 30 min
Maustuminen 3 tuntia
2 dl Ohrahelmiä
1/2 kasvisliemikuutio
Marinadi:
2 rkl sinappia
0,5 tl suolaa
2 rkl valkoviinietikkaa
2 tl hunajaa
ripaus jauhettua valkopippuria
0,5 dl rypsiöljyä
(1 rkl omenatuoremehua)
tuoretta timjamia
Lisäksi:
n. 100 g kurkkua
n 200 g parsakaalia
200 g pakasteherneitä
1 pieni punasipuli
pieni (55 g) punainen paprika
2 prk (a 115g) (savustettua) järvikalasäilykettä
(pikkutomaatteja)
(silputtua tilliä)
1.Keitä ohrahelmet kypsiksi kasvisliemessä pakkauksen ohjeen mukaan.
2. Huuhtele kypsät helmet kylmän veden alla siivilässä ja kumoa kulhoon.
3. Valmista marinadi sekoittamalla sinappi, suola, valkoviinietikka, hunaja ja valkopippuri ensin keskenään ja lisää lopuksi rypsiöljy samalla sekoittaen.
4. Kaada marinadi ohrahelmien joukkoon kulhoon.
5. Kuori ja halkaise punasipuli. Leikkaa ohuiksi viipaleiksi ja lisää ohran joukkoon marinoitumaan. Anna maustua vähintään kolme tuntia, mieluusti seuraavaan päivään.
6. Keitä paloiteltu parsakaali kypsäksi ja nosta jäähtymää lautaselle.
7. Kuutioi kurkku ja paprika pieniksi kuutioiksi ja lisää ohran joukkoon parsakaalien kanssa.
8. Kokoa salaatti esimerkiksi laakeaan astiaan. Laita pohjalle marinoitu ohra-sipuliseos ja levitä päälle muut ainekset. Kaada salaatille viimeiseksi kalasäilyke öljyineen. Koristele pinta halutessasi tomaatinpuolikkailla ja silputulla tillillä.
Vinkki! Salaattiin voi hyödyntää edelliseltä päivältä jäänyttä lisäkeohraa.