Ruokamessujen ravintolatarjonta on aistien juhlaa

Viestintätoimisto Commia Oy

Ruokamessujen ravintolatarjonta nostaa tapahtumaelämyksen uudelle tasolle, kun kattauksesta vastaavat Suomen gastronomian huippuravintolat Olo, Nokka, Natura ja Muru. 

Ruokamessut ovat tänä vuonna unohtumaton elämys kaikkein vaativimmallekin herkkusuulle, kun Olo, Nokka, Natura ja Muru tarjoilevat suomalaisen gastronomian huippua. Kun istahdat pöytään, voit kokea kokonaisvaltaisen elämyksen, jossa maku, taituruus ja visuaalisuus yhdistyvät ainutlaatuisella tavalla.

”Ruokamessujen ravintolatarjonta on kuluttajille todella mielenkiintoinen. Ajatuksena onkin rohkaista ihmisiä astumaan mukavuusalueensa ulkopuolelle kokeilemaan uusia makuelämyksiä arjessa. Tänä päivänä huippuravintolassa syöminen ei ole vain harvojen etuoikeus, sillä esimerkiksi menukokonaisuudet ovat erittäin kilpailukykyisesti hinnoiteltu. Laatu ei aina tarkoita kallista – kyse on ennen kaikkea intohimosta, osaamisesta ja parhaista raaka-aineista”, Ruokamessujen konseptista vastaava Nina Harlin kertoo innostuneena

Kespro tukee omalta osaltaan tapahtumassa mukana olevia ravintoloita.

”Haluamme omalta osaltamme edistää ravintoloiden liiketoimintaa ja auttaa heitä menestymään. Olemme iloisia, että Ruokamessut ovat kuluttajille upea tilaisuus päästä maistamaan huippuravintoloiden annoksia. Toivottavasti se innostaa heitä vierailemaan ravintoloissa myös tapahtuman jälkeen”, Kespro Customer Inspirations Manager Betty Mwiinga toteaa.

Millaisin odotuksin ravintolat ovat mukana Ruokamessuilla? Entä millaisia annoksia he aikovat loihtia messuvieraiden lautasille?

Ravintola Olon annoksissa maistuu kevät

Ravintola Olo tunnetaan huippuluokan fine dining -ruoastaan ja ainutlaatuisesta ravintolaelämyksestä. ”Olo on aina elämys, ja nyt haluamme tuoda sen myös messuvieraiden ulottuville. Keittiömme ulkopuolelle astuminen on meille mukava haaste, ja Ruokamessut on kiinnostava ympäristö tuoda ravintolamme tunnelma ja makuelämykset myös sellaisten ihmisten ulottuville, jotka eivät kenties ole vielä käyneet Olossa. Ruokamessut on mielenkiintoinen tapahtuma, koska se keskittyy puhtaasti ruokaan.  Toivottavasti mahdollisimman moni messukävijä innostuu tulemaan tapahtuman jälkeen vieraaksi ravintolaamme, keittiöpäällikkö Tuomas Vierelä tuumii.

”Olon annokset koostuvat kauden parhaista raaka-aineista, joiden tarkoin harkitut maut muodostavat raikkaan ja harmonisen kokonaisuuden. Annossuunnittelu on vielä kesken, mutta kevät näkyy taatusti lautasilla. Annoksissa tullaan näkemään  todennäköisesti huhtasieniä ja karhunlaukkaa sekä kampasimpukkaa. Annoksia tulee olemaan 3–5”, Vierelä paljastaa.

Ravintola Nokka tarjoilee legendaarisen poro Tatakin

Ravintola Nokka on tunnettu ruokafilosofiastaan, jonka keskiössä ovat villit ja vastuullisesti kasvatetut suomalaiset raaka-aineet. ”Haluamme tuottaa messuvieraille elämyksen, jollaista he eivät ole aiemmin kokeneet. Ruokafilosofiamme perustuu kotimaiseen luontoon, sen puhtaisiin makuihin. Haluamme näyttää, miten ne nostetaan uudelle tasolle”, keittiömestari Ari Ruoho paljastaa.

Ruoho kertoo, että Nokan keittiötiimi osallistuu harvoin tapahtumiin, mutta nyt oli sen aika. ”Olen itse paikalla ja odotan kovasti, miten tapahtuman kävijät reagoivat annoksiimme. Arvostamme Nokassa käsin tekemistä, kunnioitamme jokaista raaka-ainetta ja kiinnitämme erityistä huomiota ruokahävikin minimoimiseen. joten totta kai toivomme, että Ruokamessuillakin hävikkiä syntyy mahdollisimman vähän.”

Ruoho ei ole haastatteluhetkellä suunnitellut annoksia vielä täysin valmiiksi, mutta aihioita on jo. ”Yksi annoksistamme on varma eli grillattu poro Tataki XO-kastikkeella. Toisen annoksen pääroolissa on todennäköisesti savustettu kala ja mäti. Kolmas annos jääköön yllätykseksi.”

Naturan kattauksesta löytyy oivaltavia makuja

”Natura on ollut meille aina enemmän kuin ravintola – se on tapa ajatella ruokaa, sen alkuperää ja kestävyyttä. Ruokamessut tarjoavat meille loistavan tilaisuuden jakaa tätä filosofiaa laajemmin, kohdata uusia ihmisiä ja inspiroida heitä näkemään, miten laadukkaista, paikallisista ja ekologisesti kestävistä raaka-aineista voi syntyä jotain todella erityistä. Haluamme tuoda messuille palan sitä, mitä teemme päivittäin keittiössämme: yksinkertaisia, oivaltavia makuja, joissa kauden parhaat raaka-aineet ovat pääosassa”, keittiömestari David Alberti kertoo.

Naturan keittiötiimi odottaa Ruokamessuilta kohtaamisia ihmisten kanssa – niin ruokaharrastajien, ammattilaisten kuin uusien asiakkaidenkin. ”Ruokamessut ovat meillekin inspiroiva tilaisuus oppia uutta, maistaa muiden tekijöiden annoksia ja vaihtaa ajatuksia ruoan tulevaisuudesta”, Alberti lisää.

Alberti paljastaa, että Naturan annokset tulevat olemaan maistiaisia, jotka kuvastavat Naturan ydintä – annoksia, joissa yksinkertaisuus ja raaka-aineiden laatu korostuvat. ”Tämänhetkinen kausi ja saatavilla olevat parhaat raaka-aineet määrittävät, mitä lopulta tarjoilemme, mutta luvassa on jotain kepeää, raikasta ja oivaltavaa. Annoksemme kertovat tarinaa siitä, miten hienostuneitakin makuja voi rakentaa yksinkertaisilla, mutta huolella valituilla raaka-aineilla.”

Kaikki Naturan annokset kumpuavat samasta filosofiasta kuin Naturan ravintolamenu: kauden parhaista raaka-aineista, selkeistä mauista ja kestävästä ajattelusta. ”Haluamme messuilla näyttää, että huolella valmistettu ruoka voi olla samaan aikaan herkullista ja ympäristöystävällistä. Naturassa menu elää ja hengittää vuodenaikojen mukaan, ja samalla ajatuksella lähestymme myös messutarjontaamme – jokainen suupala kertoo palan Naturan tarinaa.”

Muru lupaa klassikkoja sesongin twistillä

”Haluamme olla mukana rakentamassa uutta ruokaan keskittyvää messutapahtumaa, kertoo Murun ravintolatoimenjohtaja Saara Alander.

Ruokamessuilta Murun tiimi odottaa vilkasta ja onnistunutta tapahtumaa, jossa päästään tarjoilemaan ravintolan näköistä ja makuista ruokaa. ”Teemme sitä, minkä osaamme parhaiten eli herkullista ruokaa laadukkaista raaka-aineista. Ruokafilosofiamme mukaisesti annoksissamme korostuvat selkeät ja puhtaat maut ilman turhaa kikkailua”, Alander toteaa.

Alander lupaa, että tapahtumassa tullaan tarjoilemaan Murun klassikkoannoksia, joista risotto on varmasti mukana. Annoksia tulee olemaan noin kolme tai neljä. Pääpaino on suolaisissa, mutta mahdollisesti valikoimassa on mukana myös jälkiruoka.

”Ruokalistamme vaihtuu kahden viikon välein ja tällä hetkellä tarjolla on esimerkiksi sesongin veriappelsiinirisotto. Ehkäpä jokin tämän hetken suosikki löytää tiensä myös messuannoksiin?”

Ruoka 2025 ruoka- ja juoma-alan suurtapahtuma järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 11.-13.4.2025

Ruokamessut järjestetään samaan aikaan Lapsimessujen ja Lemmikkimessujen (la – su) kanssa.

Suunnittelu ja toteutus: DevNet Oy