Komission puheenjohtaja Ursula von der Leyenin lausunto EU:n puolustuspaketista

Euroopan komission Suomen-edustusto

Komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen esitteli tänä aamuna suunnitelmansa EU:n puolustuspaketiksi, jossa puolustusinvestointeja kasvatetaan voimakkaasti. Hän totesi, että olemme uudelleenvarustautumisen ajassa ja että Eurooppa on valmis kasvattamaan puolustusmenojaan voimakkaasti.

Von der Leyen on hahmotellut erityisen ReArm Europe -suunnitelman, jonka avulla EU-maat voivat nopeasti ja merkittävästi kasvattaa puolustuskykyään. Suunnitelma koostuu viidestä osasta:

1. Julkinen rahoitus: komissio esittää pian, että jäsenmaat voivat käyttää vakaus- ja kasvusopimuksen kansallista poikkeuslauseketta puolustusmenojensa kasvattamiseen. Jos jäsenmaat esimerkiksi lisäisivät puolustusmenojaan keskimäärin 1,5 prosentilla bruttokansantuotteestaan, tämä menettely voisi kumulatiivisesti tuottaa neljän vuoden aikana yhteensä 650 miljardin euron lisäinvestoinnit puolustukseen.

2. Uusi 150 miljardin euron lainarahoitusväline jäsenmaille puolustusinvestointeja varten: väline olisi tarkoitettu erityisesti eurooppalaisiin haasteisiin, kuten ilmapuolustuksen vahvistamiseen, tykistöjärjestelmiin, drooneihin ja kybervalmiuksiin. Yhteishankintojen avulla saataisiin karsittua kustannuksia ja parannettua järjestelmien yhteensopivuutta.

3. EU-budjetti: komissio ehdottaa, että jäsenmaat voivat halutessaan käyttää koheesiorahoja puolustukseensa.

4. Yksityinen rahoitus: kehitetään nopeasti eurooppalaista säästö- ja investointiunionia.

5. Euroopan investointipankin osallistuminen.

Von der Leyen arvioi, että suunnitelmalla voitaisiin saada lähes 800 miljardia euroa Euroopan puolustuksen vahvistamiseen. Samalla jatketaan läheistä yhteistyötä NATO-kumppaneiden kanssa. Hän esittelee suunnitelmansa EU-maiden johtajille torstaina 6. maaliskuuta pidettävässä epävirallisessa huippukokouksessa.

Suunnittelu ja toteutus: DevNet Oy