Isku-Yhtymä Oy:n ja koko Isku-konsernin toimitusjohtaja Arto Tiitinen jää eläkkeelle kuluvan vuoden lopussa

Mikko Hämäläinen

Uutena toimitusjohtajana aloittaa 1.1.2024 Mikko Hämäläinen, joka on vastannut nykyisessä tehtävässään koko Isku-konsernin kaupallisista toiminnoista. Ennen Iskua Mikko toimi Staples Solutions Finlandin toimitusjohtajana.

”Isku on mielenkiintoisessa vaiheessa ja valmis kasvamaan kannattavasti sekä kotimaassa että kansainvälisesti. Tämä edellyttää jatkuvaa uudistumista asiakkaidemme tarpeiden muuttuessa. Iskulla on erinomainen henkilöstö, vahvat asiakassuhteet sekä laaja tuote- ja palvelutarjooma. Olen erittäin motivoitunut tulevista mahdollisuuksista”, toteaa Mikko Hämäläinen.

Arto Tiitinen toivotti vieraat tevetulleiksi Iskun tiloihin valmistuneen kampuksen avajaisissa 15.11.2016. Kuva: Unto Rönkkönen

”Haluan kiittää koko Isku-tiimiä erinomaisesta yhteistyöstä kuluneiden 12 vuoden aikana. Yhdessä olemme rakentaneet vahvan teollisen perustan ja pohjan Iskun tulevalle kasvulle ja kannattavuudelle. Tiedän, että Iskulla on edessä hyvä tulevaisuus”, toteaa Arto Tiitinen.

”Luotan, että hallituksen ja Mikko Hämäläisen johdossa Isku menee eteenpäin ja saavuttaa erinomaisia tuloksia. Haluan myös kiittää hallituksen puheenjohtaja Seppo Vikströmiä erinomaisesta yhteistyöstä”, Arto Tiitinen jatkaa.

”Haluan kiittää Artoa Iskun eteen tehdystä työstä ja toivottaa Mikon tervetulleeksi Iskun kippariksi”, toteaa hallituksen puheenjohtaja Seppo Vikström.

Suunnittelu ja toteutus: DevNet Oy