Tänään saatu päätös koskee kuluttaja-asiamiehen puuttumista Maskun markkinointiviestintään. Kuluttaja-asiamies on asiaa selvittäessään tutkinut Maskun tuotteiden markkinointia kattavasti usean vuoden ajalta. Lopulta kuluttaja-asiamies löysi 10 sohvan osalta tulkinnanvaraisuuksia Maskun markkinointiviestinässä. Maskun mallistoon kuuluu sohvia yli 7 000.
Yritysten markkinointiviestintää sääntelevään lainsäädäntöön on tullut viime vuosina paljon muutoksia niin EU tasolta kuin kansallisestikin.
– Olemme iloisia, että olemme pystyneet monimutkaisesta sääntelystä huolimatta viestimään pääsääntöisesti asiakkaillemme oikein tuotteistamme. Pyrimme itse tekemään säännöllistä seurantaa ja toimintatapojen tarkastelua jatkuvasti muuttuvassa markkinoinnin sääntely-ympäristössä. Seuraamme itsekin välillä hämmentyneinä toimialalla vallitsevia markkinointiviestintäkäytäntöjä. Olemme tyytyväisiä, että valvova viranomainen on käynyt läpi meidän toimintamme perusteellisesti ja saimme mahdollisuuden korjata ja muuttaa nämä todetut tulkinnanvaraisuudet, sanoo Maskun Kalustetalon toimitusjohtaja Hanna Kuronen.
– Haluamme Maskussa aina noudattaa markkinointiviestinnässämme lakeja, annettuja linjauksia ja ohjeistuksia. Masku on myös ollut halukas yhteistyöhön kuluttaja-asiamiehen kanssa asian selvittämisessä, pyytänyt lisäohjeistuksia ja ollut valmis tarkastelemaan markkinointiviestintäkäytäntöjään, kertoo Kuronen.
– Olemme tyytyväisiä siihen, että tämä lähes neljä vuotta kestänyt raskas riita-asia on saanut nyt päätöksensä. Kuitenkin markkinaoikeuden määräämä seuraamusmaksu 300 000 euroa on edelleen mielestämme kohtuuttoman suuri. Erityisesti ottaen huomioon vain 10 tuotteen osalta havaittu tulkinnanvaraisuus, sääntelyn monimutkaisuus ja sen vaikea tulkittavuus, yhteistyöhalukkuutemme sekä alan yleinen markkinoinnin toimintamalli, Kuronen toteaa.
Sama on todettavissa Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen perusteluissa:
”(89) Korkein hallinto-oikeus katsoo, ettei kuluttaja-asiamiehen kymmenen sohvan markkinoinnista esittämää selvitystä voida pitää osoituksena Maskun Kalustetalo Oy:n yleisemmästä menettelytavasta eri tuoteryhmien markkinoinnissa. Kun otetaan huomioon myös kyseisten kymmenen sohvan osuus Maskun Kalustetalo Oy:n vuoden 2020 kaikkien sohvien liikevaihdosta ja yhtiön myymien sohvien erilaisista hinnoittelutavoista esitetty selvitys, markkinaoikeuden päätöksessään katsomin tavoin kuluttaja-asiamiehen esityksessään esittämää näyttöä ei voida myöskään pitää osoituksena Maskun Kalustetalo Oy:n yleisestä menettelytavasta edes sohvien tuoteryhmässä.”
Huonekalualan kilpailutilanne Suomessa on erittäin kova. Maskun Kalustetalo kehittää jatkuvasti markkinointiaan ja mainonnan kilpailukeinoja.
– Olemme jatkaneet Maskun määrätietoista kehittämistä. Maskun intohimona on ainutlaatuiset ja hintalaadultaan erottuvat tuotteet, erottuva markkinointi ja aito asiakasymmärrys. Haluamme, että Masku tunnetaan näistä arvoista jatkossakin. Suomalaisena perheyhtiönä olemme aina asiakkaan puolella, ja meille on tärkeää pystyä lunastamaan asiakkaillemme antamamme hintalupaus, Kuronen toteaa.